Estrovian kuningas Igor Shahdov pakeni kotimaassaan tapahtunutta vallankumousta ja pääsi New Yorkiin. Shahdovia esittää Charles Chaplin elokuvassaan Kuningas New Yorkissa (1957). Se on hauska satiiri länsimaisesta elämäntavasta, joka korostuu USA:ssa. Samalla se on Chaplinin omakohtainen kokemuskertomus siitä, miten hänet 1952 karkotettiin USA:sta poliittisista syistä.
Republikaanit ja FBI olivat ottaneet Chaplinin
hampaisiinsa, kun tämä oli hupielokuvien
jälkeen alkanut tehdä myös sellaisia komedioita, joissa hauskuus
ei ollut vain näkyvissä tapahtumissa, vaan ennen kaikkea syvemmällä
sisällössä. Elokuvat olivat saaneet uudenlaista suosiota
intellektuellien ja kaikenmaailman humanistien keskuudessa, joten
Chaplin yhdistettiin yhteiskunnan vihollisiin.
Epäamerikkalaista
toimintaa tutkinut komitea päätyi siihen, että Chaplin oli
ei-toivottu henkilö USA:ssa. Chaplinin lähdettyä vierailulle
Eurooppaan 1952 tilanne ratkesi USA:n kannalta sillä tavalla
kätevästi, että Chaplinilta evättiin paluulupa. Tämä oli helppo
toteuttaa, koska englantilainen
Chaplin ei ollut ottanut USA:n kansalaisuutta. Niinpä
Chaplin asettui perheensä kanssa Sveitsiin, josta palasi
Hollywoodiin vasta 1972 ottamaan vastaan Oscar-palkintoa
elämäntyöstään. Kuningas
New Yorkissa sai
ensiesityksensä USA:ssa vasta 1973.
Elokuvassa kuningas
Shahdov muistuttaa kartionmuotoisessa karvalakissaan hieman Nikita
Hrushtshovia.
Shahdovin rempseä touhukin tuo mieleen Hrushtshovin värikkään
vierailun Yhdysvalloissa kaksi vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen
1959. Chaplin itse sanoi,
että
tarkoitus
ei ollut tehdä poliittista elokuvaa, vaan pelkästään hauska
elokuva. Ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä elokuva on niin
läpeensä yhteiskuntakriittinen, että on se kannanotto myös
poliittisesti.
USA on Chaplinin silmin katsottuna
vainoharhainen, yksityisyyttä kunnioittava, mutta sitä
kyseenalaisin keinoin vahtiva. Kun Chaplin jätti USA:n 1952, oli
samana vuonna perustettu Kansallinen turvallisuusvirasto (NSA), jolla
nykyisin on valtuudet valvoa maan sisäistä tietoliikennettä ja
salakuunnella kenen tahansa puhelinkeskusteluja.
Kuningas
Shahdovilla on paljon ihmeteltävää. Ei kerrota, minkä
yhteiskuntajärjestelmän valtiosta hän pakeni, mutta Amerikassa
häntä kummastuttavat
esimerkiksi kansalaisoikeuksien vajavuus, monenlaiset monopolit ja
ydinaseiden kanssa pelaaminen. Arkisemmista asioista Shahdov panee
merkille mm. kaupallisen television ja sen väkivaltaviihteen,
monotonisen nuorisomusiikin, ihmeelliset kauneusleikkaukset ja
urheilulajin, jossa pientä palloa yritetään lyödä pieneen
reikään. Television piilokameraohjelmiakaan ei Shahdov ymmärrä,
ei varsinkaan sen jälkeen, kun on joutunut sen kautta kaupallisesti
hyväksikäytetyksi.
Elokuvan lopussa on ironinen
toteamus: ”Ei tämä hulluus jatku ikuisesti, joten ei ole syytä
epätoivoon.” Chaplin kuoli 1977, minkä jälkeen kaikki
nämä hulluudet ovat vain lisääntyneet ja paisuneet. Ajankohtainen
elokuva on taaskin Diktaattori
(1940),
jossa Chaplin esittää juutalaista parturia Adenoid
Hynkeliä.
kari.naskinen@gmail.com
