Oululainen Paavo Rintala kirjoitti 1959 romaanin Jumala on kauneus liminkalaisesta taiteilijasta Vilho Lammesta ja Torniossa syntynyt Kristian Smeds teki siitä näytelmän. Rintala ei romaanissaan edes nimeltä mainitse Lampea, eikä se elämäkerta olekaan – se on ”romaani kauneuden kokemisesta”, kuten Rintala kirjoitti. Smeds sen sijaan on tehnyt näytelmästään niin hurjan ja moniulotteisen kuvan Lammesta, että taiteilijaa esittämäänkään ei riitä yksi näyttelijä. Kantaesityksessä Takomo-teatterissa vuonna 2000 Lampea esitti viisi näyttelijää ja kun sitä nyt esitetään Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa, on Vilho Lammen roolissa 12 näyttelijää.
Tässä välissä Smeds ohjasi näytelmän myös Kansallisteatterissa ja Taisto Reimaluoto muokkasi sen monologinäytelmäksi nimellä Tässä on elämä. Kaikissa esityksissä on oltu niin syvällä perimmäisissä taide- ja vähän muissakin isoissa kysymyksissä, että kokemus on katsojalle huumaava. Niin nytkin, kun esintyjät ovat Teatterikorkeakoulusta kandiksi valmistuvia näyttelijäopiskelijoita. Tämä on toinen kerta, kun näyttelijäntaiteen professori Smeds tekee julkisia esityksiä opiskelijoiden kanssa, edellinen oli Kotkan kaupunginteatterissa viime syksynä nähty Karpolla on asiaa, jonka näyttelivät maisteriopiskelijat.
Näytelmässä Vilho Lampi kokee kauneuden monella tasolla, sekä henkisesti että fyysisesti. Suorastaan Stendhalin syndroomaan Lampi vajoaa fyysisesti Louvressa, jossa hän Hollannin taiteen osastolla näkee ja kokee Vermeerin Ompelijattaren. Se on kauneus ja kauneus on Jumala, ikuinen kauneus, tietää Lampi nyt lopullisesti. Kauneus on osa Jumalasta. Eikä kauneus kuole koskaan. Eikä usko.
Juuri muuta ei Lampi saanut irti kaksi kuukautta kestäneestä Pariisin-matkastaan 1931. ”Saatana ko on levoton paikka. Hampit huutaa ja huorat vinkuu. Ei nukuta sitten perkele. Vedetään viinaa aamunkoittoon asti. - - - Katoppa, siinähän on joki. Tämä on varmaan se kuuluisa Seine. Onpa sammeeta vettä… ja vihreetä.” Lammen oma elämä päättyi Oulujokeen, johon hän hyppäsi Oulun rautatiesillalta 1936.
KIRVEITÄ, PESÄPALLO-
MAILOJA, PUUTA JA JÄÄTÄ
Smedsin kuvasto ja välineistö tässä näyttämöloitsussa on tutun rajua. Tällä kertaa ei ole sirkkelinterää eikä moottorisahaa, mutta on kirves, vesuri, puukko ja pesäpallomaila. Jälkeä myös syntyy.
Ankarin tilanne on, kun ollaan 30-luvulla ja kun Lampi jostain syystä on ollut jopa perustamassa IKL:n osastoa Liminkaan, ja suojeluskunnan jäsenkin hän oli ainakin nimellisesti. Näyttämölle tuodaan muutama kymmenen kaalinpäätä ja niitä aletaan lyödä pesäpallomailalla hajalle. Ei siinä tietenkään kaaleja lyödä, vaan ihmisiä. Yhteys on mielenkiintoinen. Paavo Rintala oli naimisissä pesäpallopelin keksineen, kovan suojeluskuntalaisen Lauri ”Tahko” Pihkalan tyttären kanssa, ja 30-luvulla pohjalainen fasismi yritti kaataa suomalaisen demokratian. Lampi huutaa ja uhoaa tappajaa, joka tulee iskemään pään poikki koko heikolta Euroopalta - ”Tämä on Mussolinin miehiä, tämä murhamies, semmoinen mies, jota ilman ei synny uutta Eurooppaa vanhan ja nahistuneen tilalle.”
Smedsin dramaturgia oli 22 vuotta sitten vielä kovempi tässä kohtaa, mutta on siinä edelleen hämmästyttävän ajankohtainen havainto ”profeetallisesta murhaamisesta ja vapauttamisesta”. Tuossa naapurissa taitaa olla nimenomaan mies, joka ajattelee teurastamalla vapauttavansa ja siunaavansa tulevaisuuden. ”Mies, jolla on kutsumus ammattiinsa.”
Jotain uuttakin tekstiin on tullut kantaesityksen jälkeen. Vilho Lampikin toivoo varjelusta noille Suomen herroille, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn.
Puu - muukin kuin mänty - ja jää ovat Smedsille mieluisia materiaaleja. Niitä voi työstää mieleisikseen. Sen sijaan maalauksia ei Lampi näytelmässä tee. Taide on kuitenkin koko ajan läsnä. Jossain Smedsin ja Rintalan entisillä kotikulmilla asiat eivät ole nyt yhtä hyvin. Kemin kaupunginteatteria ollaan lopettamassa tai vähintäänkin muuttamassa viihteen kaupallisin ehdoin toimivaksi osakeyhtiöksi. Olisi kirveellä töitä.
12 APOSTOLIA
Kristian Smeds on uskonnollinen ihminen. Uskoo Jumalaan, vaikka myös epäilee, kiroaa, epäkunnioittaa ja pelkää. Näistäkin asioista hän kertoo Annukka Ruuskasen kanssa tekemässään kirjassa Kätketty näkyväksi – mielikuvituksen ja toden tilat Kristian Smedsin teatterissa. (Tammi, 2005)
”Meikäläisessä on saarnamiehen vikaa, ja vikoja. Näen oman taiteentekemiseni Jumalan palvelemisena. - - - Olen Jeesuksen miehiä. Kirkossakin tulee käytyä, ei nyt niin usein, mutta silloin tällöin, mummojen kanssa laulamassa. Tai mummut laulavat, minä mutisen.”
Voi olla sattuma, että Vilho Lampea esittävät nyt 12 opiskelijaa. Vastaavanlainen apostolinen luku kuitenkin oli, kun Smeds teki 2011 tallinnalaisen Von Krahl Teaterin kanssa eräänlaisen punk-version Dostojevskin romaanista nimellä 12 Karamazovia. Siinäkin lainattiin Dostojevskiltä sopivaa kohtaa: ”Kauneus ei ole vain pelottava, vaan myös salaperäinen asia. Siinä Perkele ja Jumala taistelevat, mutta taistelukenttänä on ihmisen sydän.” Kun näytelmä esitettiin Helsingin Juhlaviikoilla, näyttämöllä paistettiin sydän, enkä ole koskaan kokenut yhtä karmeaa hajua ruuanlaitossa.
Smeds ei säästele ilmaisussaan. Kun on sanottavaa, sanotaan. Joskus se käy lyhyesti, mutta yleensä pitkästi. Takomon Jumala on kauneus kesti hatarasti muistaen 3,5 tuntia, mutta nyt Pasilassa 2,5 tuntia. Lyhentämiseen saattoi olla syynä se, että Smeds tuli hätiin pikakomennuksella, kun Leea Klemolan opiskelijoille tekemä näytelmä Viggo Mortensenin hevoset piti maaliskuun lopulla perua Leea Klemolan terveyssyistä.
”Jos käyttää aikaa, rahaa, vaivannäköä ja rakkautta esityksen tekemiseen, miksi siihen pitäisi suhtautua kuin Trip-mehuun, joka rutistetaan ja heitetään roskiin. Teatterintekeminen muistuttaa välillä pikaruokaa; kun ei mene enää kaupaksi, pannan uutta makkaraa putkeen”, sanoo Smeds.
Kaksitoista kertaa Vilho Lampi: Veera Anttila, Ville Hilska, Juhana Hurme, Milla Kaitalahti, Akseli Lehtinen, Kate Lusenberg, Heikki Nousiainen, Alexandra Oupornikova, Nana Saijets, Julius Susimäki, Mauno Terävä, Juuso Timonen. Kaikilta energistä, vahvaa näyttelemistä, ajoittain tuli mieleen Jouko Turkan teatterikieli - Turkka on kauneus.
kari.naskinen@gmail.com
