maanantai 15. helmikuuta 2021

Matkailu avartaa näkemään myös vähemmän avaraa


Vaikka Jari-Pekka-huoltoasemilla en yleensä käy, niin nyt Joroisissa piti, kun oli päästävä vessaan. Kahvilan puolella oli traktori päällystetty virkkaamalla, mutta muuta mukavaa ei ollut. Olisin ostanut nikotiinipurukumia, kun olen pahemmista nikotiinituotteista päässyt eroon, mutta ei myyty. Poika tiskin takana sanoi, että ei ole lupaa myydä.


Luvankieltäjä on omistaja Jari-Pekka Koponen, joka ei hyväksy nikotiini- eikä muidenkaan huumaavien aineiden myyntiä. Koposen helluntalaisen vakaumuksen mukaan kielto koskee myös olutta. Sekin on syntiä.

Erikoista näissä kielloissa on, että Koponen voisi harkita viininmyyntiä, jos hän perustaisi huoltoaseman johonkin välimerenmaahan, koska siellä viiniä käytetään normaalina ruokajuomana. Näin Koponen sanoi kerran Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa. Mutta ei Suomessa, koska Suomi on liian kaukana Välimerestä.

Koposen periaatteita ehkä selvitetään lisää Taivas TV 7 -televisiokanavan lehdessä, joita oli telineessä ulko-oven luona. Kanavaa pyörittää Ristin tuki ry, joka kustantaa myös vastaavan tv-kanavan toiminnan Jerusalemissa ja tukee taloudellisesti Viron TV 7:ää.

Matka jatkui kohti Kainuuta, jossa käöpi niim mahotov vornakka että soapi olla paksut muntteerit peällä, kun meni
pihalle. Kesähörstyykillä ei pärjänny vaikka ois kuinka vätöstäny tai äköstäny.

kari.naskinen@gmail.com