maanantai 8. helmikuuta 2021

Kovia kaksosia

Kuvassa juoksevat 3000 metrin esteitä Suomi-Ruotsi-ottelussa kaksoset Anni ja Ulla Tuimala (s. 27.4.1982). He ovat yksi niistä neljästä kaksosparista, jotka molemmat ovat yltäneet Suomen mestaruuksiin Kalevan kisoissa. Suomen yleisurheilun kaksostilastot on nyt saanut valmiiksi yu-tietäjä Arto Pasanen, SVUL:n lopetetun Lahden piirin viimeinen toiminnanjohtaja.


Ulla Tuimala voitti Kalevan kisoissa 3000 metrin estejuoksun ja 5000 metriä vuonna 2002, jolloin näissä lajeissa Anni oli esteissä toinen ja 5000 metrillä kolmas. Oman Kalevan kisa -voittonsa Anni Tuimala saavutti esteissä vuonna 2005.

Kaisa ja Kirsti Launela (s. 13.5.1948) heittivät keihästä, Kaisa voitti Kalevan kisoissa 1964 ja 1968, Kirsti 1970, 1971 ja 1972.

Mari ja Minna Järvenpää (s. 29.11.1981) juoksivat keskimatkoja, Mari voitti kahdeksan SM-kultaa ja Minna yhden 800 metrillä.

Heikki ja Hannu Kyösalo (s. 26.1.1945) menestyivät 10-ottelussa, Heikki voitti Kalevan kisoissa kaksi ja Hannu yhden kerran.

Kun Pasanen on kerännyt tiedot kaksosurheilijoista laajemminkin, niin pääsääntö näyttää olevan, että kaksoset keskittyvät yleensä samoihin lajeihin. Poikkeuksia on vain muutama: Simo Lipsanen on voittanut Kalevan kisoissa 3-loikan ja Saara Lipsanen ollut hopealla keihäänheitossa; Reijo Bottas saavutti 10-ottelussa SM-hopeaa ja kaksoveli Raimo Bottas pääsi pisteille kiekonheitossa.

Kun siirrytään mitaleista pistesijoille, on
Päivi Ylipahkala ollut pika-aidoissa neljäs ja kaksosisar Anne Ylipahka 1500 metrillä seitsemäs.

Kolme kertaa Kalevan kisoissa voittanut Reijo Höykinpuro sai pari vuotta nuoremmat kaksosveljet, joista Pekka Höykinpuro oli 3000 metrin esteissä kerran kolmas ja Paavo Höykinpuro voitti alle 20-vuotiaiden SM-kultaa 1500 metrin esteissä.

Yhden erikoisuuden muodostavat
Kaisa ja Leena Aarnio (s. 31.1.1954). Molemmat pääsivät pisteille Kalevan kisojen kuulantyönnössä ja molempien ennätystulokseksi jäi 12,58, jonka he vieläpä saavuttivat samoissa kilpailuissa Putulassa 13.8.1974.

Kaikkiaan Pasanen löysi 41 kaksosparia, jotka ovat menestyneet tuloksellisesti tilastokelpoisesti yleisurheilussa.
Jos haluaa tilastotietoja yleisurheilusta, kannattaa soittaa Pasaselle, tai jos Pasanen on päiväunilla eikä vastaa puhelimeen, niin voi yrittää soittaa Pentti Vuoriolle. Mutta jos Vuorion Pesa on juuri keskittynyt tekeillä olevaan kaikkien aikojen Kaleva kisat -tilastoonsa, pitää soittaa Aulis Tiensuulle.

kari.naskinen@gmail.com