Epäpolitiikka on muotia

Pari päivää sitten kirjoitin talouden saamasta ylivallasta, lähes uskontoon verrattavana ilmiönä. Poliittiset ideologiat ovat jääneet toisarvoisiksi, kun maailmantalouden ratkaisuja tehdään. Puoluepolitiikka ei ole muodissa. Filosofi ja valtiomies Niccoló Machiavelli kirjoitti jo 500 vuotta sitten, ettei hallitsijoiden hyvyyttä tai huonoutta mitata moraalissa tai toden puhumisessa, vaan lopputulosten perusteella. Tässä mielessä ajankohtaisin ihminen on tietenkin Donald Trump, jolla ei ole pyrkimystäkään todenpuhumiseen, mutta meneillään olevana valtakautena toivotaan lopputulosten Yhdysvaltojen taloudessa olevan niin hyviä, että tulee vielä toinenkin neljän vuoden valtakausi.

Eduskuntavaalien alla 2015 Suomen Pankin silloinen pääjohtaja Erkki Liikanen toivoi, että ”talouden tosiasiat erotettaisiin politiikasta”. Tuntuu, että näin on käynyt ja peräti niin, että poliittisiin ideologioihin perustuva puoluepolitiikka on sysätty syrjään melkein kokonaan.

Trump kävi juuri Suomessa, ja seuraavaksi tulee Emmanuel Macron, joka käsitteli yliopistollisessa pro gradu -tutkielmassaan Machiavellia. Macron kuuluu nimenomaan niihin poliitikkoihin, jotka antavat ymmärtää, että he ovat irti perinteisistä puolueista ja niiden edustamasta oikeisto-vasemmisto-jaottelusta.

Politiikasta-verkkolehden korkeakouluharjoittelijana toimiva Marianne Sandelin kirjoittaa Macroniinkin liittyen, että ideologioiden vastaisuuden esitaistelijoiden ajatteluun kuuluu vahvasti taloustieteen lainalaisuuksien ja ehdottoman rationaalisuuden korostaminen. Presidentinvaaleissa Macron korosti sitoutumattomuuttaan. Hänet kuvataan yleensä uuden ja raikkaan politiikasta vapaana Ranskan toivona, joka mihinkään ideologiaan sitoutumattomana pelastaa talouden ja työpaikat. (politiikasta.fi 4.12.2017)

Macron perusti 2016 liberaalin Tasavalta liikkeelle! -ryhmittymän. Se on pyrkinyt esiintymään kansanliikkeenä, jonka jäsenistö muodostuu suurimmilta osin politiikan ulkopuolelta tulevista, riippumattomista asiantuntijoista ja muutosta toivovista aktiivisista kansalaisista.

Ei tällainen ole vierasta Suomessakaan. Keskustapuolue nosti puheenjohtajakseen Juha Sipilän politiikan ulkopuolelta ja Sauli Niinistö lähti uusiin presidentinvaaleihin poliittisesti sitoutumattomana ehdokkaana valitsijayhdistys takanaan.

”Viekkaimmat poliitikot ovat havainneet, kuinka kannattavaa on esiintyä politiikan ja poliittisen eliitin ulkopuolelta tulevana, perinteisten puoluerajojen ylittäjänä”, kirjoittaa Marianne Sandelin. Tästä hän mainitsee esimerkkinä myös Tšekin uuden pääministerin ja ANO-liikkeen perustajan Andrej Babišin, joka keväällä kävi Suomessa Sipilän vieraana.

Yksi ilmiö politiikanvastaisesta liikehdinnästä Suomessa ovat kunnallisvaltuustoihin nousseet epäpoliittiset paikallisryhmittymät. Ne ovat henkilökoostumukseltaan sekalaista seurakuntaa, eikä niitä tosiaankaan pysty asettamaan poliittisella värijanalla oikein mihinkään kohtaan. Joissakin tilanteissa ne vaikuttavat häiriköiltä, joissakin järjen ääneltä.

Heinolassa tällainen ryhmä on liittynyt Hjallis Harkimon ja Mikael Jungnerin uuteen Nyt-liikkeeseen, jonka tämä kaksikko perusti, kun olivat ”pettyneitä politiikkaan”. Harkimo sanoi, että politiikassa on ”liikaa politikointia ja liikaa ideologioita”. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki puolestaan kirjoitti Helsingin Sanomissa, että hän on klassinen liberaali, ei oikealla eikä vasemmalla. Näin sanoessaan poliitikko asettautuu ideologisen politiikan yläpuolelle, objektiiviseksi järjen ääneksi.

MONI KAKKU PÄÄLTÄ
KAUNIS, MACRONKIN

Macronin politiikan Marianne Sandelin kyseenalaistaa siinä mielessä, että siinä ei todellisuudessa ole paljon mitään uutta, raikasta tai sitoutumatonta. Vaaliohjelmaa selaamalla paljastuu varsin perinteinen Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin vaalima, uusliberalistikseksi kuvattu oikeistopolitiikka, jonka ydintavoitteiksi on ilmoitettu työelämän modernisoiminen. Tämän ehkä on tarkoitus tapahtua ay-liikkeen syrjäyttämisellä ja julkisen sektorin modernisoimisella = siirtämällä sen resurssit tehokkaammille yrityksille = yksityistämällä valtion tehtäviä. Sipilän saakin Macronista mieluisan keskustelukumppanin.

”Voidaankin sanoa, että Macronin hehkutettu, epäpoliittinen vaaliohjelma on oikeastaan ennestään tuttua oikeistopolitiikkaa populistisin iskulausein kuorrutettuna”, kirjoittaa Marianne Sandelin.

Machiavelli kuitenkin tiesi: ”Ihmiset ovat yksinkertaisia ja siinä määrin kulloisenkin tilanteen orjia, että huijari löytää aina niitä, jotka antautuvat huijattaviksi”.

kari.naskinengmail.com

”Lobbaaminen on olennainen osa toimivaa demokratiaa.” (Euroopan komissio)

Tämän päivän Helsingin Sanomissa on juttu maailman suurimmasta verkkokaupasta Amazonista, joka on lisännyt lobbaamistoimintaansa Washingtonissa. Viime vuonna se käytti tähän poliitikkoihin ja virkamiehiin suuntaamaansa vaikutustoimintaan 11 miljoonaa dollaria. Sattumalta juuri viime viikolla katsoin elokuvan Casino Jack (2010), joka kertoo yhdestä kaikkein tunnetuimmasta lobbarista Jack Abramoffista, Elokuvassa joku sanoo, että lobbaaminen kuuluu demokraattiseen järjestelmään. Totta on, sillä Euroopan komissionkin mukaan ”lobbaaminen on olennainen osa toimivaa demokratiaa”.

Lobbaaminen on kumma sana. Se tulee englannin kielen sanasta lobby, joka tarkoittaa eteisaulaa. Meille monelle on lobbybaari tuttu paikka, hotellin ala-aulan baari. Aikoinaan näissä baareissa nimenomaan lobbarit ja poliitikot tapasivat ja suhmuroivat lahjusten kanssa. Enää näitä tapaamisia ei tarvitse piilotella, kun lobbaamisesta on tullut osa järjestelmää. Suomen kieleenkin se on saanut oman siistimmän terminsä, se on ”vaikuttajaviestintää”.

Elokuvassa Abramoffia näyttelee muistakin nilkin osista tuttu Kevin Spacey, mm. Frank Underwood sarjaelokuvassa House of Cards (2013-18). Tarina on ruma, Abramoff huijasi intiaaniheimoilta kymmeniä miljoonia luvatessaan lobata niiden kasinobisnesten puolesta Washingtonissa. Käry kuitenkin kävi ja 2006 Abramoff myönsi petoksensa sekä intiaaneja että verottajaa kohtaan. Monia muitakin petkutuskonkeloita oli jäänyt matkan varrelle, ja Abramoff sai viiden vuoden vankeustuomion huijauksista ja lahjonnasta.

Washingtonissa vaikuttaa arviolta 50 000 lobbaria ja Brysselissäkin ilmeisesti 20 000. Yhdysvalloissa tähän toimintaan on jo puututtu sillä tavalla, että lobbarit on rekisteröity ja heidän on kahdesti vuodessa raportoitava toiminnastaan. Euroopassa ei tällaisia sääntelyjä vielä ole. Suomessakin lobbaus on voimakkaasti lisääntynyt viime vuosina.

Television MOT-ohjelmaan viime vuoden lopulla oli pystytty laskemaan, ketkä ja mitkä tahot olivat eniten käyneet eduskunnassa. Kaikki nämä käynnit eivät liity lobbaamiseen, vaan usein ne ovat kutsuttuja käyntejä asiantuntijakuulemisiin. Eniten käyntejä vuonna 2017 oli seuraavilta: Sitra, Suomen kuljetus ja logistiikka ry, SAK, Finanssialan keskusliitto, Sadankomitea, Teknologiateollisuus, Naisjärjestöjen keskusliitto, Taksiliitto, Kepa, Kuntaliitto, Uber Finland.

Usein eduskunnassa kävi myös konsulttitoimisto Milttonin edustaja. Ei ole tietoa, keiden asialla Miltton kulloinkin oli, ja tämä on yksi uusi lobbaukseen liittyvä asia. Tällaiset konsultti- ja viestintätoimistot ovat palkanneet töihin ammatti-ihmisiä sekä politiikasta että tiedotusvälineistä, ja hyvillä kontakteillaan nämä toimistot hoitavat nyt lobbausta niin, etteivät niiden toimeksiantajien omat kädet likaannu.

Tähän ilmiöön liittyy myös ns. pyöröoviefekti. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi valtion virkamiesten ja poliitikkojen siirtymistä yksityissektorille. Näin on tapahtunut paljon ainakin terveysalalla, ja MOT-ohjelmassa taisi olla sekin juttu, jossa esiteltiin armeijan kapiaisten loikkaamista hävittäjiä Suomelle tarjoavien yritysten konsulteiksi.

Vuonna 2016 tutkija Anu Kantola sai virkamiehille teettämänsä kyselyn perusteella sen tiedon, että pääsy lainvalmisteluun on helpointa ainakin tilastollisesti elinkeinoelämän järjestöillä, kuten EK:lla, sekä Kuntaliitolla ja MTK:lla. Toisessa kyselyssä Anu Kantola ja Lotta Lounasmeri haastattelivat ammattilobbareita, joista monet sanoivat, että heidän asiakkainaan ei juurikaan ole kansalaisjärjestöjä, koska niillä ei ole varaa maksaa heidän palveluistaan. Vaikutusvaltaa saa rahalla.

Amazonin käyttämät miljoonat todistavat tästä. Sen lobbarit edistävät yhtiön tavoitteita verotuksessa, postipalveluissa, liikenteessä, tekijänoikeuksissa ja elintarviketeollisuudessa. Suomeenkin Amazon on ilmeisesti lähiaikoina tulossa.

LIIKE-ELÄMÄLLÄ LUULTUA
SUUREMPI ROOLI

Aiemmin tänä vuonna väitteli Anders Blom tohtoriksi tutkimuksellaan suomalaisen liike-elämän poliittisesta edunvalvonnasta ja vaikuttamisesta. Tutkimus asettaa suomalaisen yhteiskunnan läpinäkyvyyden ja vähäisenä pidetyn korruptiivisuuden aikaisempaa kriittisempään valoon.

Väitöstutkimuksesta selviää, että liike-elämällä on oletettua suurempi rooli suomalaisessa poliittisessa päätöksenteossa. EU- ja EMU-ratkaisuissa liike-elämän vaikutus oli ratkaiseva. Se ajoi EMU-ratkaisua, joka aikaisemmista käsityksistä poiketen vahvisti korporaatioiden asemaa Suomen talous- ja sisäpolitiikassa, kun rahapolitiikka luovutettiin Euroopan keskuspankille.

Tutkimuksessa osoitetaan, että Suomessa käytetään lobbaukseen rahaa vuosittain yli 120 euroa henkilöä kohden, kun työnantaja- ja ammattiliittojen jäsenmaksut työttömyysturvalla vähennettynä lasketaan mukaan.

kari.naskinen@gmail.com

Marx tiesi jo 170 vuotta sitten: uusi mahti tulee olemaan maailmanmarkkinat

Tänä vuonna on paljon kirjoitettu ja puhuttu Karl Marxista, jonka syntymästä tuli keväällä kuluneeksi 200 vuotta. Marx oli hyvä ennustaja. Jo 1845-46 yhdessä Friedrich Engelsin kanssa kirjoitetussa teoksessa Saksalainen ideologia nähtiin hyvin tulevaisuuteen: ”Taloudellisen toiminnan laajetessa maailmanhistorialliseksi erilliset yksilöt joutuvat yhä enemmän heille vieraan mahdin orjuuteen … mahdin, joka paisumistaan paisuu ja osoittautuu viime kädessä maailmanmarkkinoiksi.”

Marxista puhuu myös taloushistorian professori Markku Kuisma tämän päivän Helsingin Sanomissa, jossa hän viittaa Marxin ja Engelsin osuvaan ennustamiseen Kommunistisen puolueen manifestissa (1848). Manifestin mukaan kapitalismi jauhaa lopulta tieltään kaiken, murtaa Kiinan muurit ja muokkaa tielleen osuvat kulttuurit keskenään samankaltaisiksi.

Neuvostoliiton ja kommunistisen blokin hajottua vallitsi sellainen tunne, että kaikki se on hyväksi, mitä vain kapitalistiset markkinat tekevät. Kuisma sanoo itsekin olleensa suunnilleen tätä mieltä, mutta nyt on nähty, että markkinoista ”on tullut itsetarkoitus, kuin uskonto, vähän kuin sosialismi oli aikaisemmin”. (HS 29.7.2018)

”Syntyi väärää kunnioitusta yritysvaltaa kohtaan. Ajateltiin, ettei markkinoita saa yhtään kritisoida tai ne loukkaantuvat.”

Kaikkialle työntyvästä markkinalogiikasta oli seurauksena sellainen ajattelu, että julkisen sektorin pitäisi olla mahdollisimman pieni. Sipilän hallituksessa ajatellaan juuri näin, vaikka Kuisma ei tätä näillä sanoilla ilmaise. Liiallinen usko markkinoihin joka tapauksessa näkyy Sipilän hallituksessa: tuottavat valtionyhtiöt halutaan myydä, vaikkei siinä valtion näkökulmasta ole järkeä, ja toinen esimerkki on sote.

Vielä Kuisma muistuttaa, että tuhansien vuosien historiasta ei löydy yhtään onnistunutta valtiota, joka olisi pyrkinyt olemaan julkiselta osaltaan mahdollisimman pieni, heikko ja talouselämään puuttumaton.

Marxin ennustamaan tilanteeseen maailmanmarkkinoiden kaiken alleen jättävästä voimasta on nyt tultu. Ideologiset tarinat ovat toissijaisia, kun kaiken ratkaisee talous. Kansainväliset, kahdenkeskiset sopimukset tehdään ensisijaisesti välittömien taloudellisten intressien pohjalta, joskin turvallisuuteen liittyviä uhkakuvia keppihevosina käyttäen.

Psykologian tohtori Matti-Vesa Volanen kirjoitti asiasta Kansan Uutisissa 18.7.2018: ”Näin tuotetaan uhka, jolla voidaan perustella verovarojen käyttämistä yhä laajemmin kansallisen sotilasteollisen tuotannon laajentamiseen, pelastamaan kansantaloutta ja työpaikkoja.”

Donald Trump otti demagogiansa kärjeksi sanonnan ”Amerikka ensin”. Yhdysvallat ei kuitenkaan ole enää yksin kukkona tunkiolla, vaan merten toisella puolen etenee Kiina samalla politiikalla – Kiina ensin. Lisäksi Venäjä yrittää päästä takaisin samaan sarjaan ja samalla politiikalla - Venäjä ensin.

Volasen näkemyksen mukaan Amerikka ensin -vaatimus paljastaa, että tämä USA-vetoinen rooli on nyt kiistetty. USA:n uusliberalistisen talouspolitiikan sanansaattajana ei enää onnistu.

Kuismakin puuttui Trumpin kohellukseen: ”Trumpin persoona on niin mieletön. Se on kuin brechtiläinen teatteriesitys, jonka tarkoitus ei ole paljastaa, mutta joka kuitenkin tulee paljastaneeksi rumia puolia Trumpista ja hänen äänestäjistään. - - - Läntinen arvoyhteisö lakkaa olemasta sillä hetkellä, kun Yhdysvallat tekee jonkin trumpismin, kuten vetäytyy Iranin ydinsulkusopimuksesta tai Pariisin ilmastosopimuksesta.”

Venäläiset totesivat jokin vuosi sitten, että ”joko pelin sääntöjen muutos tai peli ilman sääntöjä”. USA ei suostunut sääntöjen muutokseen, siis maailman monenkeskeiseen hallinnointiin. Venäjän peli omine sääntöineen ja Kiinan nouseminen uusien sääntöjen laatijaksi pani USA:n miettimään pelitaktiikkaa uudelleen, ja tämä on Trumpille paskamaisen vaikea asia.

Karl Marx: ”Historia ei ole mitään muuta kuin yhtämittainen jakso erillisiä sukupolvia, joista jokainen käyttää hyväkseen kaikkien edellisten sukupolvien sille jättämiä materiaaleja, pääomia ja tuotantovoimia, joten kukin sukupolvi toisaalta jatkaa perinnäistä toimintaa kerrassaan muuttuneissa olosuhteissa ja toisaalta muuttaa vanhoja olosuhteita kerrassaan muuttuneella toiminnallaan. Spekulatiivisesti takaperoistettuna tämä voidaan esittää siten, että myöhempi historia tulee edeltävän tarkoitukseksi, esimerkiksi että Amerikan löytämisen perustarkoituksena oli edistää Ranskan vallankumouksen puhkeamista.”


kari.naskinen@gmail.com

Kaupunginvaltuuston päätäntävaltaa on delegoitu muualle

Varsinkin isojen kaupunkien organisoitumisessa ”ajan hengen” ja uudistumistarpeen mukaiseksi on käynyt niin, että vaaleilla valittujen kaupunginvaltuustojen valta on vähentynyt. Kun päätöksentekoon on haluttu muoti-ilmauksen mukaista ”ketteryyttä”, on ison valtuustokoneiston katsottu olevan siihen liian jähmeä. Samanaikaisesti on kunnallisia toimintoja yhtiöitetty, jolloin valtuutettujen rooli on edelleen pienentynyt. Valtuuston päätäntävaltaa on delegoitu muualle ja näin kavennettu demokratiaa.

Kuntapalveluja on siirretty demokraattisen päätöksenteon ja kontrollin tavoittamattomiin. Edes valtuutetut eivät saa kunnallisten osakeyhtiöiden toiminnasta tietoja, koska ne eivät osakeyhtiölain mukaan ole julkisia. Liikesalaisuuksien verhoamina toimivat esimerkiksi energia- ja vesiyhtiöt, konsertti- ja urheiluhallit, messubisnekset, parkkitalot, jätehuolto, joissakin kaupungeissa jo teatterit ja sinfoniaorkesteritkin.

Lahtelainen kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen (Vas) kirjoitti tämän viikon Uudessa Lahdessa erityisesti omistajaohjaukseen liittyvistä epäkohdista, mitkä johtuvat nimenomaan tästä demokratiaa heikentäneestä delegoinnista:

”Kunnan korkeimman päättävän elimen eli 59 valtuutetun sijaan Lahti-konsernin tytäryhtiöiden ja -yhteisöjen omistajaohjauksesta päättää nykyisellään viiden hengen ryhmä kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaostossa.” (UL 25.7.2018)

Kuntaorganisaatioiden sisällä olevien pienryhmien nimet vaihtelevat kunnittain, mutta tilanteet ovat samanlaisia kaikkialla. Korhonen kirjoitti, että Lahdessa tämä on johtanut veronmaksajien kannalta riskialttiisiin ja kuntalaisten kannalta jopa vahingollisiin päätöksiin.

Kun Lahden kaupungintalolla aloittaa parin vuoden kuluttua työnsä pormestari Pekka Timonen, olisi tuossa yhteydessä sopiva sauma tehdä muutoksia mm. omistajaohjaukseen. Kaupungin hallintosääntö pitäisi panna sillä tavalla uusiksi, että demokratiaa vahvistettaisiin. Ei se riitä, että sanotaan pormestarin antavan poliittiselle päätöksenteolle kasvot, mutta mitään todellista muutosta ei tulekaan.
Pormestarimallin valmistelun yhteydessä myönnettiin yleisesti räikeäksi epäkohdaksi nimenomaan se, että valikoitujen luottamushenkilöiden pieni eliittijoukko käyttää konserni- ja tilajaostossa merkittävissä asioissa valtuustolle kuuluvaa omistajaohjausvaltaa konserniyhtiöiden ja -yhteisöjen suuntaan. Korhonen toimitti tuolloin kaikille valtuutetuille oman ehdotuksensa kansanvaltaa eli valtuuston päätösvaltaa lisääväksi hallintosäännöksi. Ehdotuksensa perusteluissa Korhonen kirjoitti, että jossakin vaiheessa tilannetta oltiin korjaamassa lakkauttamalla jaostot, mutta nyt puhutaan niiden työn uudelleen järjestelystä ja siirtämisestä toisen apulaispormestarin alaisuuteen.

Konserni- ja tilajaoston puheenjohtaja sekä pormestaritoimikunnan jäsen Aleksi Mäntylä (vihreä) vahvisti tämän sanomalla lehtijutussa, että ”ohjausta tehdään nyt ja tulevaisuudessa kaupunginhallituksesta ja jaostosta yhtiöiden suuntaan, eikä päinvastoin” (ESS 8.3.2018).

”Miten tämä lisäisi demokratiaa, kuten pormestarimallin on kerrottu tekevän”, kysyy Korhonen.

KAUPUNGINHALLITUKSESSA
PITÄISI OLLA KAIKKIEN EDUSTUS
Korhosen hahmottelema malli uudeksi hallintosäännöksi lähtee siitä, että valtuustosta tulisi taas ylin päättävä elin tärkeissäkin asioissa. Kaupunginhallituksen jäsenmäärän hän nostaisi 11:stä 12-13:een, jotta siihen saataisiin edustus kaikista valtuustoryhmistä. Kokonaan lakkautettaisiin konserni- ja tilajaosto, elinvoima- ja työllisyysjaosto sekä hyvinvoinnin jaosto. Niiden tehtävät siirrettäisiin kh:lle ja erikseen määrätyissä asioissa valtuustolle.

Omistajaohjauksessa pitäisi valtuuston vastata kaupungin yhtiöiden investoinneista ja niihin rinnastettavista toimista, kun kysymyksessä olisi yli viiden miljoonan euron asia. Valtuusto nimeäisi jäsenet yhtiöiden ja säätiöiden hallintoelimiin. Valtuusto myös päättäisi tällaisten yhteisöjen perustamisesta, lakkauttamisesta sekä niissä yhteyksissä esim. yhtiöjärjestyksen ja osakassopimusten hyväksymisestä.

Seppo Korhonen perustelee: ”Esittämäni muutokset edistävät demokratian ja kansanvallan lisäämistä. Kaupunginhallituksen kokoonpanoon esitetty muutos ei ole pelkkää matematiikkaa, vaan sillä turvataan kuntalaisten vaaleissa ilmaiseman tahdon toteutuminen päätöksentekoelimissä. Hallintosäännön toimivaltaan ja omistajaohjaukseen esitetyt muutokset palauttavat valtuustolle ja joiltakin osin kaupunginhallitukselle niille kuuluvaa valtaa. Hallintosäännön uudistamiseen voidaan jo nyt liittää esim. aluejohtokuntien perustaminen useisiin kaupunginosiin, vanhus- ja vammaisneuvostojen ja nuorisovaltuuston vaikutusmahdollisuuksien lisääminen.”

Korhonen ei ole tyytyväinen asukasdemokratian toimivuuteen myöskään Lahden Talot Oy:ssä: ”Kaupungin vuokrataloissa tulee myös ryhtyä toteuttamaan aitoa asukasdemokratiaa siten, että asukkaat voivat suoralla vaalilla valita edustajansa vuokra-asuntoyhtiön hallitukseen. Useat valtuutetut myöntävät demokratiavajeen kaupungin päätöksenteossa. Tämän myöntää esityksissään myös pormestaritoimikunta. Se on kuitenkin koplannut uudistukset pormestarimallin toteutumiseen, mikä merkitsisi vähintään kolme hukattua vuotta ja sitähän me vastuullisina päättäjinä emme voi hyväksyä?”

kari.naskinen@gmail.com

Viipurilais-lahtelainen kotiseutunäytelmä

Uusimmillakin sukupolvilla Lahdessa on jonkinlainen perimätieto siitä, että Lahteen tuli sodan jaloista noin 10 000 evakkoa, suurin osa Viipurista ja Viipurin maalaiskunnasta. Kun Ainopuiston kesäteatterin katsomossa kääntää katseen vasemmalle, näkyy viipurilaisen Vakuutusyhtiö Suojan 1947 rakennuttama kerrostalo Suojalinna ja Viipurin musiikkiopiston rakennus. Teatteriesitys Viipurin reippaat tapahtuu Lahden historiallisen museon edustalla Kartanon puistossa Emil Wikströmin Aino-suihkukaivon ympärillä.

Siirtolaisten tulo Lahteen oli iso asia. Vaikka Timo Taulon kirjoittama näytelmä on pääosin leppoisaa kotiseutuhenkistä muistelua, niin esille tulee myös niitä ristiriitoja, joita tuo ruljanssi aiheutti. Törmäyksiä syntyi, kun hämäläisten ja karjalaisten tavat ja tottumukset eivät aina olleet samanlaisia. Nykypäivän maahanmuuttotilanteen tavoin herätti arvostelua sekin, että uusien tulijoiden asioita järjestettiin kuntoon, lahjataloistakin puhuttiin.

Näytelmän nimi tulee siitä, että esityksen runkona toimii Viipurin Reippaan naisjaoston voimisteluryhmän touhuaminen uudessa kotikaupungissa. Erinomainen asia on, että Reippaan toiminnasta on vaihteeksi esillä juuri tämä puoli, eikä jalkapallo, josta Viipurin ja Lahden Reippaan yhteydessä aina voittopuolisesti puhutaan. Sitä paitsi toimiihan nimenomaan alkuperäinen Viipurin Reipas tällä nimellään edelleen Lahdessa voimisteluseurana, josta nytkin on viisi naisvoimistelijaa maajoukkuevalmennuksessa.

Paikallishistoriaa läpi käyvässä näytelmässä on mukana monta oikeilla nimillä esiintyvää henkilöhahmoa. Tunnetuimpana nousee esille kauppias Erkki Kääpä, joka 1940 toi herkku- ja sekatavarakauppansa Lahteen. Se oli aloittanut toimintansa jo 1840 Terijoen Kuokkalassa ja Ollilassa sekä naapuripitäjässä Kivennavalla. Kääpän myymäläketjuun kuului enimmillään 14 elintarvikekauppaa, kolme tavarataloa, kaksi kenkäkauppaa, kemikalio ja ravintolakin. Suomen ensimmäisessä Citymarketissa Paavolassa Kääpä aloitti 1971. Toimintansa Kääpä Oy lopetti 2008, mutta viidennen sukupolven kauppias, nuorempi Erkki Kääpä pitää Helsingissä edelleen K-supermarkettia.

Näytelmässä ei ole kovin jämptiä juonta, vaan se koostuu erilaisista kuvaelmista, jotka liittyvät aiheeseen. Kevyitä musiikkinumeroitakin on sopivasti. Lisäksi on iso videotaulu, jossa välillä käydään läpi sodan vaiheita filminpätkin ja presidenttien puhein. Täydennystä tarjoaa käsiohjelma, johon on kerätty hyvää tietoa viipurilaisten tulosta Lahteen. Ohjelmalehtisestä on tämän jutun kuvakin, jossa on Kääpän kotiinkuljetusautoja.

Viipurin Reippaastakin käsiohjelmassa on lisätietoa, ja myös näytelmässä luetellaan seuran Viipurissa ollut lajivalikoima: hiihto (1892), soutu (1892), luistelu (1894), paini (1898), yleisurheilu (1902), visapallonheitto (1902), pyöräily (1905), jalkapallo (1907), jääpallo (1907), hirrensyöksy (1907), curling (1909), jäähockey (1927). Lahdessa puolestaan pelattiin pesäpalloa viipurilaisten tänne tullessa.

Viereisen Lahdenkadun liikenteestä huolimatta näyttelijöiden repliikit kuuluvat hyvin mikrofonien ja kaiuttimien ansiosta. Koska näyttelijät ovat harrastelijoita, on Timo Taulo ottanut tämän huomioon ohjauksessaan. Karjalainen vilkkaus vain kärsii siitä, että kohtausten välillä on aina selviä taukoja, koska rytmitys ei ilmeisesti ole voinut olla liian tiukka amatöörien esityksessä. Kotiseutunäytelmän ”kotitekoiset” näyttelijät selviytyvät hommasta ihan hyvin, ja sääkin suosii nyt esityksiä. (Aamu ei kuitenkaan Viipurissa ollut "uamu", se on kyllä savolaisten viäntämistä.) 

kari.naskinen@gmail.com

Halvan työn kova hinta, Olkiluodossakin?

Televisiosta tuli sunnuntaina uusintana tanskalainen dokumenttiohjelma yrityksistä, jotka tienaavat omaisuuksia lähettämällä halpatyövoimaa idästä länteen: Bulgariasta, Puolasta ja Romaniasta Euroopan toiselle laidalle. Kun EU avasi itäeurooppalaisille tien kalliiseen länteen, syntyi työvoimaa liikuttamaan hämäriä yrityksiä, jotka eivät piittaa laeista, työoloista eivätkä turvallisuudesta. Alimitoitetut palkatkin jäävät usein maksamatta. Ohjelmassa oli esillä myös irlantilainen yhtiö Atlanco Rimec, joka on välittänyt itäeurooppalaisia työntekijöitä Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan rakennustyömaalle.

EU:n laajeneminen on tuonut mukanaan ison määrän köyhiä työntekijöitä, jotka ovat valmiita matkustamaan työn perässä ja valmiita työskentelemään huonoissakin olosuhteissa. Tällaista työvoiman maahanmuuttoa järjestää Atlanco Rimecin lisäksi mm. puolalainen Budomex, joille veronkierto, laittomat työolot ja ihmisten hyväksikäyttö ovat arkipäivää. Tv-ohjelman tekijöiden selvitykset johtivat suurimpiin eurooppalaisiin yrityksiin kuten Skanska, Pihl & Søn, Bilfinger ja Züblin. Käyttävätkö nämäkin arvostetut yhtiöt hämäräyrityksiä alihankkijoinaan, kysyttiin ohjelmassa, joka on vielä nähtävissä Yle Areenassa.

Esimerkkinä mainittiin, että kun asiakas maksaa esim. jossakin Kööpenhaminan metrotunnelityömaalla urakoitsijalle 53 euroa/tunti, niin alihankintaketjun alimmainen "vuokratyöntekijä" saa siitä ehkä 3,5 euroa/tunti. Usein palkkoja jää jopa kokonaan tai osittain saamatta.

Olkiluoto 3:n rakentajista valtaosa on ulkomaalaisia. Olkiluodon osalta kertoi insinööri ja hitsausteknikko Tapio Kettunen kymmenen vuotta sitten, että työmaalla ei noudatettu hitsausohjeita ja ettei työnjohto ollut ammattitaitoista.

”Ei siihen kukaan täyspäinen suomalainen lähde. Jos olet siellä töissä ja sanot sanaakaan mihinkään, olet saman tien pihalla. Nytkin Säteilyturvakeskus on tyylikkäästi tyrmännyt melkein kaiken, mitä on sanottu”, kertoi Kettunen Yleisradion Ajankohtaisessa kakkosessa vuonna 2008 sen jälkeen, kun oli sanonut itsensä irti.

Kettusen työnantaja oli Bouygues-konserni, jonka välittäminä Olkiluodossa oli mm. portugalilaisia, puolalaisia ja ranskalaisia. Kettunen lähti, koska hän ei sanomansa mukaan ”halunnut joutua kantamaan vastuuta tilanteessa, jossa paperilla kaikki on hienosti, mutta todellisuudessa hitsaustyöt tehdään miten huvittaa”.

Pääsin mutkan kautta perille erään Olkiluodossa työskennelleen puolalaisen kertomuksesta, jonka mukaan työntekijöillä oli hänen aikanaan kaksinkertaiset työsopimukset, toinen viranomaisia varten, toinen todellinen. Kerran puolalaiset menivät lakkoonkin, mutta sen tuloksena vain aktivistit lähetettiin takaisin Puolaan. Yksi suomalainen viranomainen edistyi näissä työsuhdeselvityksissään niin paljon, että hänet siirrettiin toisiin tehtäviin. Yksi puolalainen kuoli Olkiluodossa tapaturmaisesti, mutta hänen omaisensa eivät saaneet minkäänlaisia korvauksia.

Nämä ovat niitä asioita, joiden takia Olkiluodon työntekijöitä on estetty kertomasta havaitsemistaan turvallisuusongelmista, kuten Ajankohtaisessa kakkosessa kerrottiin. Silloin oli julkisuuteen kuitenkin tullut tieto mm. hitsausongelmista. Säteilyturvakeskus oli havainnut, että työntekijöille annetut hitsausohjeet olivat puutteelliset ja työn valvonta vajavaista. Se oli todennut myös, että Olkiluodon automaation suunnittelu ei täytä ydinvoimaturvallisuuden periaatteita. Lisäksi Säteilyturvakeskus uskoi, että työn laatuun voi vaikuttaa se, että osalla työntekijöistä oli teetetty minimipalkalla jopa 16 tunnin työpäiviä.

Ajankohtaisen kakkosen Olkiluoto-ohjelmia on katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden Teollisuusseuran nimi voisi olla myös Lahden Liikenneseura

Lahden Teollisuusseuran perustavassa kokouksessa 1943 määriteltiin seuran tarkoitukseksi, että sen on oltava ”teollisuuden ja liike-elämän alalla toimivien yhteisöjen ja yksityisten henkilöiden keskeisenä yhdyssiteenä paikkakunnalla, jotta näillä aloilla toimivat voisivat perehtyä toistensa toimialoihin ja jotta vaalittaisiin terveitä liikeperiaatteita paikkakunnalla”. Kun nyt lukee Teollisuusseuran 75-vuotisjuhlakirjaa Vaikuttaja, mahdollistaja, tukija, käy ilmi, että yhdistyksen nimi voisi olla myös Lahden Liikenneseura. Kun nimittäin seuran toimintamalli viime vuosikymmeninä on muotoutunut jonkin verran uudelleen, niin keskeiseksi ajatukseksi on tullut, että seuran tehtävänä on panna liikkeelle ja tukea elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantamiseen tähtääviä hankkeita, ja tällaisia ovat olleet erityisesti Lahden seudun isot liikennehankkeet.

Hyvin vetävät liikenneväylät ovat elinkeinoelämälle tärkeitä. Teollisuusseuran uuden toimintamallin ensimmäisenä ilmentymänä oli se, että ryhdyttiin puhumaan nelostien jatkamisesta moottoritienä Järvenpäästä Lahteen ja ohikin. Vuonna 1987 valtiosihteeri Teemu Hiltunen piti seuran tilaisuudessa alustuksen asiasta ja rohkaisi seuran muitakin jäseniä käyttämään omia vaikutusmahdollisuuksiaan asian edistämiseksi. Seuraavana vuonna Teollisuusseura tarttui Hiltusen aloitteeseen ja lähetti yhdessä Lahden kaupungin kanssa liikenneministeri Pekka Vennamolle kirjeen, jossa toivottiin moottoritiehankkeen nopeuttamista.

Vennamo myös kutsuttiin seuran kerhoiltaan, ja keväällä 1989 Hiltunen kertoi seuran hallituksen kokouksessa, että asia on saanut hyvin myötätuulta. Tien suunnittelu alkoi 1992, mutta siitä oli vielä pitkä matka toteutukseen. Teollisuusseuran valtuuskunta kävi lobbaamassa asiaa myös uuden liikenneministerin Ole Norrback luona.

Moottoritie valmistui vuoden etuajassa elokuussa 1999. Sen kokonaiskustannukset olivat 235 miljoonaa euroa.

Jo ennen moottoritien avaamista 1997 Teollisuusseuran hallitus kävi tervehdyskäynnillä taas liikenneministeriössä, jossa ministerinä oli tuolloin Tuula Linnainmaa. Hänkin oli omalta osaltaan vaikuttanut tien aikaansaamiseen, josta ministeriä tietenkin kiiteltiin, mutta samalla otettiin esille seuraava iso hanketavoite, Keravan - Lahden oikorata.

Tämän ratahankkeen tärkein yksittäinen henkilö Lahdessa oli kaupungin tekninen johtaja Timo Ahonen, jonka luona Teollisuusseuran edustajat kävivät lokakuussa 1997. Tämä hanke meni loputa läpi helpommin kuin moottoritie. Mäntsälässä pidetyssä oikorataseminaarissa edustivat Teollisuusseuraa puheenjohtaja Harald Relander, sihteeri Heikki Simola ja hallituksen jäsen Markku Ahtela, joka puheenvuorossaan käsitteli nimenomaan radan merkitystä elinkeinoelämälle.

Uuden itäradan linjaus ei kuitenkaan vielä tuolloin ollut selvä. Tutkittu oli myös oikorataa Helsingistä suoraan Kouvolaan ja uutta ratayhteyttä Kotkan kautta Luumäelle. Ahtela sanoi, että rakennetaan Keravan – Lahden rata, niin ”Lahden elinkeinoelämä lupaa itse huolehtia siitä, ettei Lahden seutu jää tuon valtimon varrella kuihtuvaksi reservaatiksi, vaan kasvaa kiihtyväksi ja tuottoisaksi osaksi eteläsuomalaistataloudellista toimintoa ja hyvinvointia”.

Oikoradan rakentaminen käynnistyi syksyllä 2002 ja avajaiset pidettiin syksyllä 2006. Kustannukset olivat 331 miljoonaa euroa.

TEOLLISUUSSEURA LAUNEEN
LINJAUKSEN KANNALLA

Lahden eteläistä ohitustietä rakennetaan parhaillaan. Se oli merkitty seutukaavaan jo 1984 ja Lahden yleiskaavaan 1988, mutta linjauksesta oltiin Lahden kaupungin päätöksenteossa niin jyrkästi kahta mieltä, että hanke viivästyi ja viivästyi. Vaihtoehtoina olivat nyt toteutuva Launeen linjaus ja kauempaa menevä Renkomäen linjaus.

Teollisuusseuran piirissä sai Launeen linjaus täyden tuen, sillä se nähtiin taloudellisesti ja liikenteellisesti paremmaksi ratkaisuksi. Jossakin vaiheessa Teollisuusseura tuskastui linjauskeskusteluun liittyneeseen poliittiseen peliin ja 1998 se lähetti Tielaitoksen Hämeen piirille kannanottonsa ja kiirehti asiaa.

Vasta syksyllä 2004 Teollisuusseura palasi asiaan ja kutsui kaupungin kunnallistekniikan johtajan Jorma Vaskelaisen selvittämään tilannetta seuran kokoukseen. Pari kuukautta siitä ja Seurahuoneelle kutsuttiin asiasta keskustelemaan kansanedustaja Jouko Skinnari, valtuuston varapuheenjohtaja Ilkka Viljanen ja kaupungin maankäytön johtaja Veli-Pekka Toivonen. Skinnari oli Renkomäen linjauksen kannalla, mutta Viljanen ja Toivonen pitivät Launeen linjausta parempana.

Kesällä 2005 Teollisuusseura pani lobbaukseensa niin paljon uutta vauhtia, että palkkasi imagokonsultti Arto Heinosen (Infor Consulting Oy) lisäämään ”yleistä ja oikeaa” tietoa Launeen vaihtoehto -keskusteluun. Tammikuussa 2006 kaupunginvaltuusto hyväksyi lopulta valtatie 12:n siirtämisen Lahden keskustan ohittavaksi moottoritieksi Launeen linjauksen mukaisesti. Sen jälkeen alkoi pitkä taistelu rahoituksesta. Teollisuusseuran puheenjohtaja Jukka Ottela painotti marraskuussa 2011, että kaikki edunvalvonta oli nyt kohdistettava eteläisen kehätien saamiseen valtion liikennepoliittisen selonteon kärkihankkeiden joukkoon.

Liikennevirasto hyväksyi hankkeen kesällä 2016 ja koko urakka on valmis vuoden 2021 loppupuolella. Kustannusarvio on 258 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on 198 miljoonaa euroa.

Nyt kun nämä isot hankkeet ovat kunnossa, voisi Lahden Liikenneseura keskittyä vastustamaan Vesijärvenkadun tuhoamista.

NIMIÄ, NIMIÄ

Jutun otsikkoni on tietenkin huumoria, mutta kyllä Teollisuusseuran nimen muuttamisesta puhetta on ollutkin. Jäsenkyselyssä 2014 tiedusteltiin, vastasiko seuran nimi todellista tilannetta ja pitäisikö se muuttaa. Ei muutettu, mutta joitakin vaihtoehtoja jäsenistöltä tuli: Lahti Business Formun, Elinkeinoelämä Lahti ry, Lahden Kauppa & Teollisuus ry, Lahden Teollisuus- ja yritysklubi, Lahden Liike-elämä ry.

Seuran nimi on siis 75 vuotta vanha. Teollisuusseuran perustavassa kokouksessa 23.2.1943 olivat paikalla:

Aarne ja Pauli Mustakallio, Lahden Rautateollisuus Oy
Torsten Lindroos, Fennia Faneri Oy
Leo Valtari, Oululainen Oy
Mauno Rekola, Rakennustoimisto Vilho Rekola)
U.U. Järvinen, Lahti Oy
Abel Häyrinen, Kutomo ja neulomo Oy
Viljo Brunila, V. Brunila Oy
J. Mononen, Mono Oy
A. Asko-Avonius, Askon Tehtaat Oy
K.O. Kivekäs, Esan Kirjapaino Oy.
Varatuomari Allan Larvia toimi sihteerinä.

Taiteilija Pirkko Saarnion 1985 muotoileman Lahden Teollisuusseuran mitalin numero 1 sai Lahden kaupunki, jonka jälkeen mitalin ovat saaneet tässä järjestyksessä:

Väinö Immonen
Artturi Arjala
Ossi Kivekäs
Viljo Väinölä
S.O. Ruotsi
Heino Leskelä
Bernt Starckjohann
Åke Jankola
Heikki Mustakallio
Tauno Eskola
Erkki Tuominen
Jaakko Heikinheimo
Jaakko Ukkonen
Bert Renwall
Mauno Rekola
Olavi Jämsen
Heikki Simola
Pekka Luhtanen
Harald Relander
Jaakko Pohtio
Heikki Vehnämäki
Jarmo Rytilahti
Olavi Mikkola
Osmo Vänskä
Tuomas Kinberg
Antti Kivekäs
Jukka Ottela
Heikki Vilppunen
Hannu Katajamäki
Jouko Kemppi
Vesa Luhtanen
Antti Norrlin
Kari Salmi

Teollisuusseuran nykyinen puheenjohtaja on Pär-Gustaf Relander ja toiminnanjohtaja on Valtteri Simola.

Teollisuusseuran juhlakirjan kirjoitti fil. maist. Esa Hassinen.

kari.naskinen@gmail.com