Vaalisiivous

Naiset tekevät kevätsiivouksia, minä tein vaalisiivouksen. Tyhjensin kirjoituspöydän vaaleihin liittyneistä lipuista ja lapuista, lehtileikkeistä ja muistiinpanoista. Tässä tulos:

VAALIEN iskusanaksi muodostui jytky. Urbaanisanakirjasta löytyy eri sanoille selityksiä, mitkä on otettu elävästä elämästä. Jytkyn kohdalla on sanonta ja tuokiokuva: "Iskin eilen baarista Juhan, ja sillä oli ihan mieletön jytky."

Kukin voi ajatella, mitä tuo jytky tarkoittaa. Minusta jytky vaikuttaa kuitenkin sellaiselta, että sen synonyymi on jööti.

Se tässä persujen tapauksessa on erikoista, että sitä kannatetaan ikään kuin salaa. Kyllä minäkin jumalattoman määrän ihmisiä tunnen, mutta miten on mahdollista, että kukaan heistä ei ole sanonut kannattavansa persuja. Timo Soinin porukkaa äänestäminen koetaan ilmeisesti jotenkin häpeälliseksi.

Anne Louhelainen (Ps) sen sijaan hyväksikäytti häpeämättä isäpuoltaan Mikko Vainiota, entistä SMP:n kansanedustajaa. Vielä kiitosilmoitukseensa Anne Louhelainen pani Vainion kuvan.

Teuvo Hakkarainenkin on persujen uusia kansanedustajia. On niitä EU:n vihaajia. Hyvin on kuitenkin Hakkaraisten perheyritykselle Oy Haka-Wood Ab:lle Viitasaarelle kelvannut EU-tuki, vuosina 2009-11 lähes 500 000 euroa.

KESKUSTALLE vaalit syöttivät niin paksun jöötin, että siinä on nielemistä pitkäksi aikaa. Jonkinlainen korpivaellus tästä joka tapauksessa alkoi, kun puolueen kannattajat pääsivät viimein kostamaan kepun 90-luvun herroille EU:hun menon.

HIFK palasi mestariksi 13 vuoden tauon jälkeen. Kepu ei palaa ehkä koskaan, Mari Kiviniemi saattoi jäädä viimeiseksi kepulaiseksi. Voi käydä niinkin, että Perussuomalaisista tulee ajan myötä uusi maaseudun puolue.

KOTIKAUPUNGISSANI Lahdessa SDP voitti ja ohitti Kokoomuksen, vaikka täälläkin Kokoomus jyräsi mainosmarkkinoilla. Lisäksi Kokoomus sai entiseen malliin tukea Etelä-Suomen Sanomilta, jonka päätoimittaja jalkautui ennen vaaleja pääkirjoitussivultaan tavallisille uutissivuillekin mollaamaan Jutta Urpilaista.

Vaalipäivän aattona päätoimittaja Heikki Hakala suoraan myönsikin omassa kirjoituksessaan, että hän päätoimittajana ja ESS lehtenä pyrkivät vaikuttamaan ihmisten päätöksiin.

Vaalien jälkeen lehdelle oli isoin asia Kokoomuksen tappio. Eduskunnasta pudonneen Ilkka Viljasen kohtaloa itkettiin puolen sivun jutun verran. Samassa lehdessä oli pieni kahden palstan juttu Lahden ääniharavasta Mika Karista (SDP).

Milloinhan porvarilehdet äityvät vastaavanlaisiin valitusvirsiin, kun firmat sanovat irti satoja ja tuhansia työntekijöitä? Luultavasti tavallisen duunarin työttömäksi jääminen on hänen perheelleen isompi juttu kuin kansanedustajan perheelle vaaleissa putoaminen.

JOUKO SKINNARIN (SDP) tapaus on mielenkiintoinen. Kuinkahan moni ihminen minullekin sanoi vaalien alla, että toivottavasti ainakaan Skinnari ei mene läpi. Sanojat olivat sekä demareita että muita. Mikä ihme tässä on? Että jos joku on oikein kouliintunut tehtäväänsä, niin hänen naamaansa ei enää haluta nähdä pelkästään sen takia, että vaihtelun vuoksi haluttaisiin joku uusi naama tilalle.

Skinnarilla on osaamista vaikka muille jaettavaksi. Kansanedustajana hän on ollut 32 vuotta ja sitä ennen jo Rafael Paasion hallituksen poliittisena sihteerinä. Paavo Lipposen 1. hallituksessa hän oli II valtiovarainministerinä 1997-99. Skinnarin tietomäärä on valtava. Viime vuosina Skinnari on ollut suomalaisen talouselämän vaikuttaja eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajana mm. rahoitus-, energia- ja ympäristöasioissa sekä valtion omistajapolitiikassa. Hän on myös perusturvaan laajasti perehtynyt kansanedustaja.

Alkaneen nelivuotiskauden jälkeen Skinnari on toiminut kansanedustajana 36 vuotta. Nykyisistä kansanedustajista edellä ovat vain Ilkka Kanerva 41, Mauri Pekkarinen 37, Pertti Salolainen 37 ja Ben Zyskowicz 37 vuotta. Historiasta löytyy pisin eduskuntaura on RKP:n John Österholmilta 46 vuotta. Onnittelut, Jokke!

Näyttelijä Sampo Sarkola muuten ehdotti, että ministereiden tulisi olla yli 60-vuotiaita. Perustelu: nuoremmat tekevät vain uraa siirtyäkseen hyväpalkkaiseen duuniin. Mika Karin ei tarvitse niin pitkälle odottaa, ministeriys tulee jo paljon aikaisemmin.

kari.naskinen@gmail.com

Pakko lopettaa katsominen, kun nuorten näyttelijöiden puheesta ei saa selvää

Nelosen uusi suomalainen poliisisarja Virta on niin huonosti puhuttu, että se vaatisi tekstityksen. Varsinkin nuorten näyttelijöiden puheilmaisu on täysin kelvotonta. Pahin on isossa roolissa Laura Birn, joka sössöttää kuin muutkin teinitytöt nykyisin. Kaksi jaksoa katsottuani lopetin sarjan seuraamisen pelkästään tästä syystä.

Teatterioppilaitoksissa ei ilmeisesti enää puheilmaisuun kiinnitetä huomiota. Eivätkä kaikki televisioon haalittavat ”näyttelijät” edes kouluttaudu tehtäviinsä. En muista, kuka ohjaaja äskettäin sanoi lehtijutussa, että oli löytänyt yhden näyttelijän uuteen elokuvaansa jostakin baarista – oli hyvän näköinen ja sopivan tuntuinen johonkin rooliin, ja siitä vaan kuvauksiin.

Ei Virta muutenkaan säväyttänyt. Beckin ja Wallanderin kilpailijaksi Virrasta ei ole. Mallia on kyllä otettu, mutta ei toimi. Älytöntä on varsinkin yhteiskunnallisten ja sosiaalisten teemojen ymppääminen mukaan jopa ruotsalaissarjoja enemmän. Kyllä kunnon poliisi- ja rikossarjat toimivat paremmin ilman tätä ihmissuhdelätinää, hyvinä esimerkkeinä äskeiset Alamaailma-trilogia ja Tappajan näköinen mies.

Entä tämä asia: onko oikeassa elämässä tosiaan niin, että pollarit ovat keskenään jatkuvasti niin pahoissa riidoissa kuin esimerkiksi Virrassa Antti Virmavirta ja Petteri Summanen?

Tämän hetken ylivoimaisesti paras poliisisarja on Subilla torstai-iltaisin näytettävä Lain varjossa. Se kertoo suomalaisittainkin ajankohtaisesta asiasta, poliisin peitetoiminnasta. Eduskunnan jo hyväksymä laki mahdollistaa poliiseille mahdollisuuden soluttautua rikollisten joukkoon hankkimaan todisteita rikollisesta toiminnasta. Lain varjossa tapahtuu Los Angelesissa, jossa komisario Carter Shaw (Dylan McDermott) toimii poliisin peiteyksikön päällikkönä.

Suomessakin peitetoimintaa on voitu harjoittaa aikaisemminkin, mutta nyt lainsäädäntöön on tehty muutoksia. Niiden suhteen tuntuu kummalliselta, että nyt poliisi joutuu myöhemmin paljastamaan rikollisille peiteoperaationsa. Kai tämä on taas jokin ihmisoikeusasia, että edes rosvoja ei saa petkuttaa lopullisesti. Kannattaisi lainlaatijoiden perehtyä enemmän amerikkalaisiin elokuviin ja ottaa oppia niistä.

Ranskalainen mafiasarja Mafiosa tulee Subilta lauantain-sunnuntain välisenä yönä. Ollaan Korsikan saarella, jossa sikäläisen klaanin johtoon nousee yllättäen kolmekymppinen menestyvä asianajaja, nainen, kun hänen setänsä tapetaan raa'asti. Nuori nainen saa sedältään perinnöksi pahamaineisen Paolin suvun klaanin, mikä saa suvun miehet raivon partaalle.

Mafiosaa on ensimmäisen jakson perusteella turha verrata Sopranosiin, kuten on tehty. Alun tapahtumien perusteella vallanvaihdos klaanissa saa aikaan julman kostonkierteen, ja teemoiksi noussevat väkivalta, korruptoituneet poliisit ja ihmiskauppa.

kari.naskinen@gmail.com

Suomi-kuvalle täydennystä Ruotsista

Suomi-kuva on viime aikoina tummentunut. Sankari-Suomi maksoi sotakorvauksensa ja -velkansa, ja sai myös apua muilta. Nyt Suomi on kuitenkin panemassa oviaan lukkoon, eikä muiden ole syytä tulla tänne apua ruinaamaan. Synkkää Suomi-kuvaa maalataan nyt myös ruotsalaisessa elokuvassa Sovinto, jonka todentunnun vakuutena on elokuvan pohjana oleva ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken romaani Sikalat (2006), rankka kertomus Suomesta Ruotsiin siirtyneen maahanmuuttajaperheen elämästä.

Oudot olot, koti-ikävä ja viina. Siinä yhdistelmä, mistä syntyy pahaa jälkeä. Tosin ei tässä mistään erityisen suomalaisesta perhehelvetistä ole kysymys; kyllä samaa ja paljon pahempaakin kuvausta on nähty ihan aitojen ruotsalaistenkin kirjailijoiden ja elokuvantekijöiden jäljiltä. Lars Norenin näytelmät ovat yhtenä hurjana esimerkkinä, ja sairaalloisesta Ruotsista kertoo myös Stieg Larssonin Millennium-trilogia.

Niin tai näin, Pernilla Augustin elokuva on hyvä. Se sai viime vuonna parhaan ruotsalaisen elokuvan Guldbaggen-palkinnon, ja Outi Mäenpää sai palkinnon parhaasta naissivuosasta. Susanna Alakosken romaani puolestaan on saanut arvostetun August-palkinnon.

Ruotsiin joskus 60-luvun lopulla muuttaneen perheen vanhempia näyttelevät Outi Mäenpää ja Ville Virtanen. Loistavat roolityöt; peräti tuntuu siltä, että ruotsalainen ohjaaja on saanut heistä irti vieläkin enemmän kuin on saatu Suomessa. Pernilla Augustin tyylitajua on esimerkiksi se, että hän ei ole korostanut liikaa kännikohtauksia - sitä helpointa ratkaisua -, vaan on keskittynyt krapulaisten ihmisten häpeän ja kaiken olemassaolon kurjuuden kuvaamiseen.

Huonointa elokuvassa on perheen vanhinta lasta esittävä Noomi Rapace (kuva). Tämä nuori näyttelijä on näköjään jäänyt pahasti jumiin Millennium-elokuvissa esittämäänsä Lisbetiin. Sovinnossakaan hänellä ei ole mitään muuta näytettävää kuin jurottava, tuijottava ilmeensä, ja melkein puhumattomana läpi elokuvan. Tällaista ihmiskuvaa elokuva toki perustellusti edellyttääkin, mutta nyt katsoja näkee koko ajan vain Lisbetin.

Kirjaa lukemattomana joutuu itse tarinasta sanomaan, että erinomaisesta henkilöohjauksesta huolimatta juttu jää hieman vajaaksi. Draamana se ei täysin toimi, koska 1) kahden aikatason välillä tiuhaan hypittäessä jännitteet katkeilevat, 2) dramaattiset huipennukset jäävät vajaiksi. Suurta draamaa olisi tarjonnut esimerkiksi pikkuveljen ankea kohtalo, mutta se jää lopulta hataraksi, pelkäksi maininnaksi huumeiden liikakäytöstä. Tätäkin vähemmälle jää isän kohtalo - esillä on vain tuhkauurna.

Sekin ihmetyttää, miksi Leena (Noomi Rapace) on niin totaalisesti hylännyt äitinsä, koska kaiken pahan juuri Leenan lapsuudenkodissa oli ollut nimenomaan isä. Äiti tosin meni mukaan miehensä ryyppäämiseen, mutta äiti joka tapauksessa edes yritti pitää asioita kasassa.

Pienessä roolissa on myös Minna Haapkylä.

kari.naskinen@gmail.com

Huuto - suomalaisittain ajankohtainen elokuva

Jos Suomi olisi läpeensä poliittisesti perussuomalainen, joutuisi Allen Ginsbergin (1926-1997) runoteos Huuto (1956) takavarikoitavaksi ja poltettavaksi. Tätä yritettiin aikoinaan Yhdysvalloissa, ja tästä kertoo Rob Epsteinin ja Jeffrey Friedmanin hieno elokuva Howl – Huuto. Ginsbergin pitkä runo oli ilmestyessään sensaatio. Sitä väitettiin epäsiveelliseksi, mikä johti oikeusjuttuihin eri osavaltioissa. Suuri osa elokuvasta käsittelee yhtä oikeudenkäyntiä, ja se on eräänlainen kokeellinen yhdistelmä oikeussalidraamaa ja elämäkertaelokuvaa. Tämä elokuvakin on varmaan sitä Timo Soinin puolueen vaaliohjelmassaan tuomitsemaa postmodernismia.

Elokuvassa yhdistellään erilaisia tekniikoita eikä juoni etene kronologisesti. Elokuva sisältää sekä mustavalkoisia että värillisiä osuuksia, ja Ginsbergin lyriikkaa on kuvitettu animaatiojaksoilla. Kulttuuriministeri Kike Elomaa ei katsoisi elokuvaa loppuun, vaan ryntäisi suinpäin ministeriöönsä kirjoittamaan sensuuripäätöstä.

Tosin ei Ginsbergin runoteos Howl and Other Poems saanut rauhaa Suomessakaan, jossa siitä julkaistiin osia suomeksi nimellä Kuolema van Goghin korvalle vuonna 1963. Kääntäjinä olivat suomalaisen runouden silloiset uudet kärkinimet Anselm Hollo, Matti Rossi ja Pentti Saarikoski.

Vuonna 1969 Huuto esitettiin Porin jazzfestivaaleilla Otto Donnerin musiikkirunoelmana, josta myöhemmin tehtiin radiota varten studionauhoite. Siitä tekivät 83 kansanedustajaa eduskuntakyselyn, ensimmäisenä allekirjoittajana Arne Berner (LKP). He tiedustelivat, oliko ohjelma Yleisradion toimiluvan vastainen. Ylen johtokunta vastasi, että olihan se: Huuto rikkoi Ylen toimiluvassa määriteltyjä sääntöjä. Ohjelman tuottaja sai hallintoneuvostolta muistutuksen. Myös kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Paavo Aitio (SKDL) oli sitä mieltä, ettei ohjelmaa olisi sopinut esittää radiossa.

Suomessa tämän hässäkän aiheutti runoteoksen kieli. Siinä kun mm. sukupuolielimiä sanottiin vituksi ja mulkuksi. USA:ssa asiaa pahensi se, että kirjoittaja oli vielä juutalainen, homo, pilvenpolttajahippi ja buddhisti.

Elokuvassa keskitytään paljon siihen, että perusamerikkalainen ei ymmärtänyt runoa. Oikeudessa syyttäjä tivaa todistajilta moneen kertaan, että mitähän tämä ja tämä tarkoittaa. Parhaan vastauksen antaa eräs kirjallisuuden professori, joka sanoo, että runoa ei voi kääntää proosaksi.

Ginsberg itse ei oikeudenistunnoissa ollut, koska syytettynä oli hänen kustantajansa Lawrence Ferlighetti. Elokuvassa Ginsberg esiintyy takaumissa lukemassa runoaan pienen piirin matineassa. Ginsbergiä esittää James Franco, joka tuli tutuksi mm. Oscar-gaalan juontajana. Syyttäjän roolissa on David Strathairn (Good Night and Good Luck) ja puolustusasianajajana Mad Men -sarjasta tuttu Jon Hamm.

Jännitystäkin elokuvassa on, kun ainakaan minä en muistanut, tuomittiinko Ferlighetti. Jos ette vielä ole nähneet elokuvaa, niin lopettakaa tämän lukeminen heti tähän – päätöksen antaneen tuomarin puhe lopussa on hyvä, ja Ferlighetti jäi tuomitsematta.

kari.naskinen@gmail.com

Jos nämä olisivat olleet kunnallisvaalit...

Jos eduskuntavaaleissa Lahdessa annettujen äänien perusteella pantaisiin kaupunginvaltuusto uusiksi, muodostuisi paikkajako seuraavaksi (suluissa nykyiset paikkaluvut):

16 Kokoomus (20)
15 SDP (19)
13 Perussuomalaiset (3)
5 Kristilliset (4)
4 Vasemmistoliitto (5)
3 Keskusta (3)
3 Vihreät (4)
0 Senioripuolue (1)

kari.naskinen@gmail.com

Häme on nyt demareiden toiseksi paras alue

Sosialidemokraatit menestyivät Hämeen vaalipiirissä niin erinomaisesti, että SDP nousi kannatuksellaan demarien toiseksi parhaaksi piirijärjestöksi, osuus äänistä 24,1 %. Parempaan demarit pääsivät vain Kymen vaalipiirissä, 24,6 %.

Kaikki puolueetkin huomioon ottaen SDP:n vaalimenestys Hämeessä oli hyvä. Sitä korkeampiin kannatusprosentteihin yltivät vain Kokoomus Uudellamaalla (28,4 %) ja Helsingissä (27,3 %) sekä Keskusta Oulussa (33,4 %), Lapissa (32,2 %), Etelä-Savossa (26,8 %) ja Pohjois-Savossa (25,4 %).

Kotikaupungistani Lahdesta keräsivät viisi lahtelaista demariehdokasta yhteensä 9836 ääntä. Kokoomuksella oli samoin viisi ehdokasta, jotka saivat yhteensä 9532 ääntä.

Merkittävää tietenkin oli, että Lahden ykköspoliitikoiksi nousivat nyt Mika Kari (SDP) ja Jouko Skinnari (SDP), ainoat Lahden edustajat uudessa eduskunnassa. Asetelmat tietävät hyvää runsaan vuoden kuluttua käytäviin kunnallisvaaleihin, joiden teemoiksi niihinkin sopivat oikeudenmukaisuus ja työ.

kari.naskinen@gmail.com

Eduskunta on tähän mennessä hajotettu seitsemän kertaa

Perussuomalaisten kummallisen puolueen suurvoitto vaaleissa tiesi sitä, että vaali-illan jännitysnäytelmä jatkuu vielä pitkään. On nimittäin vaikea uskoa, että niin sekalaisesta sakista koostuva eduskuntaryhmä pysyy Timo Soinin ohjaamassa ruodussa. Ennemmin tai vähän myöhemmin eduskuntaryhmä joutuu keskinäisiin riistiriitoihin ja niistä seuraa mahdollisesti jopa puolueen hajoaminen kahtia. Soinin maltillisempi linja ei takuulla tyydytä maahanmuuttokritiikissään äärilaitaa edustavaa sisusuomiryhmittymää.

Jo hallitusneuvottelut tulevat olemaan vaikeat. Jos PS haluaa olla vakavissaan hallituspuolue, sen on pakko tehdä myönnytyksiä politiikassaan. Mutta mitä sanovat äänestäjät? Eivät persujen äänestäjät hyväksy lipsumista niistä tiukoista periaatteista, joiden ansiosta he ovat äänensä antaneet.

Mielenkiintoista on seurata sitäkin, mitä PS:n kansanedustajat sanovat siihen, jos Soini todellakin alkaa hinata ministereitä hallitukseen eduskunnan ulkopuolelta. Kyllä siellä yli 10 000 ääntä saaneet persulaiset varmaankin haluavat pitää saavutuksistaan kiinni ja hypätä heti ministeriauton takapenkille.

Pahimmassa tapauksessa edessä on hallituskriisi. Ensimmäisiä vetoja on jo lyöty siitä, milloin tasavallan presidentti hajottaa eduskunnan. Näin on itsenäisen Suomen historiassa tehty seitsemän kertaa: Ståhlberg hajotti eduskunnan kerran, Relander kaksi kertaa, Paasikivi kerran ja Kekkonen kolme kertaa, viimeksi 1975.

Tämä mahdollisuus on Tarja Halosellakin, jos hommat eivät ala lutviutua. Hän voi hajottaa eduskunnan pääministerin aloitteesta, mutta kuultuaan myös eduskunnan puhemiestä ja eduskuntaryhmiä.

Tämän pitäisi kuitenkin tapahtua nimenomaan Tarja Halosen aikana, koska mistä sitä tietää, vaikka Suomen nykymenolla Soinista tulisi seuraava presidentti. Jos nimittäin Soinin puolue on kasassa vielä ensi vuonna, hän tulee saamaan presidentinvaaleissa huomattavasti suuremman kannatusprosentin kuin puolue sai nyt eduskuntavaaleissa. Tässä auttaa tietenkin se, että niissä vaaleissa Soinia itseään voi äänestää koko maassa.

JYTKY TULI

Maanantaina pelasin taas tennistä, ja vaaleistakin tietenkin puhuttiin. Vastustajani sanoi ennen yhtä syöttöä, että nyt saan oikein jytkyn. Niin sain, ykkössyöttö osui aivan syöttöruudun sivurajalle ja viuhahti ohi takaseinään. Se oli jytky.

Onkohan Soinin jytky-termi peräisin taidemaailmasta, kun puolue muutenkin on ottanut taiteeseen voimakasta kantaa? Voi nimittäin olla, että Soini on käynyt Ateneumissa ja nähnyt siellä Tyko Sallisen tunnetuimman maalauksen Jytkyt (1918). Se kuvaa tanssia työväentalolla. Maalausta pidetään Sallisen suurena kansanelämän ja hurmoksen kuvauksena. Sellainen hurmos Soinin porukoilla vaalien alla ja vaali-iltana oli, että hurmoksesta siinä oli kysymys.

kari.naskinen@gmail.com