Joskus parikymmentä vuotta sitten katsoin televisiosta yhden tai kaksi jaksoa kovalla tohinalla ohjelmistoon tulleesta Big Brotherista. Se oli uudenlaista tv-ohjelmaa, jossa ei-ammattilaiset esittivät vain itseään. Oli syntynyt ”tosi-tv”, tietenkin Amerikasta tullut idea. Oli ehkä muitakin kuin Big Brother, mutta siitäkin selvisi heti, ettei mitään järkeä. Nyt on suomalaisen teatterin kovimpiin tekijöihin kuuluva Kristian Smeds tuonut Kansallisteatteriin oman versionsa tosi-tv:stä, jonka avulla hän haluaa palauttaa näyttelijöille valtaa takaisin, koska ”tosi-tv on tavallaan vienyt näyttelijöiltä sen ykkösosaajan paikan, jota katsojat seuraavat”, kuten Smeds sanoi Helsingin Sanomissa.
Mutta yhtä kaikki, ei mitään järkeä tässäkään. Kai siinä on sisällä myös ironiaa ihmisten suuresti rakastamaa huuhaaviihdettä kohtaan, mutta ohi menee. Tämän hän on sisällyttänyt käsikirjoitukseenkin, sillä yhden näyttelijättären ilmoittaessa katsojille väliajan alkavan hän sanoo: ”Nyt kahville, mutta jos jotkut eivät ole pitäneet esityksestä, hakekoot takkinsa ja suksensa narikasta ja painukoot vittuun.” Jotkut hakivat.
Viidakon villit naiset on tosi-tv-satiiri, joka ilmeisesti ei kuitenkaan juurikaan eroa esikuvistaan. Viidakko on kuitenkin rakennettu ikään kuin Keravalle tyhjään teollisuushalliin, koska huonojen taloudellisten näkymien vuoksi matka Malesiaan on peruttu. Planet Fun Funin jäämistöä ja muuta filmialan rompetta on raavittu kasaan huutokaupoista ja Lapista on hommattu Speden kesämökin kuuluisa palju uima-altaaksi.
Näyttelijöinä ovat kuusi kilpailuun osallistuvaa naista sekä ohjelman tuottaja (Hannu-Pekka Björkman) ja hänen assistenttinsa (Petri Manninen), joka erehdyttävästi muistuttaa Johnny Deppin esittämää kapteeni Jack Sparrowta Pirates of the Caribbean -elokuvasta. Naiset ovat Milla Kaitalahti, Katariina Kaitue, Kate Lusenberg, Eeva Mäkinen, Pirjo Määttä ja Marja Salo. Roolijaon yksi peruste Smedsillä oli irrottautua Kansallisteatterinkin enemmistötavasta tuoda lavalle aina joitain ”historiallisia ukkeleita ja pukkeleita tai presidenttejä ja kuninkaita”. Tältä osin idea toimiikin, kun naiset osaavat sanoa asiat suoremmnin, kuten väliaikailmoitus osoittaa. Kaiken lisäksi he tappavat tuottajan.
Kansallisteatterin ohjelmatiedoissa sanotaan, että teatterin suurella näyttämöllä nyt nähtävä pähkähullun anarkistinen ja surrealistisen naivismin leimaama esitys kertoo kummallisen pohjoisen kansan edesottamuksista viihdeteollisuuden viidakossa. Noin 20 näkemästäni Smedsin näytelmästä tämä on kuitenkin ainoa turha.
kari.naskinen@gmail.com
