Suomessa kahden vasemmistopuolueen kannatus tuoreimmassa mielipidemittauksessa oli 29 prosenttia. Tilanne vaikuttaa hyvältä varsinkin siksi, että gallupin kärkipaikkaa pitää SDP. Tosiasia kuitenkin on, että pitkällä aikavälillä vasemmiston alamäki on ollut jyrkkä. Vielä 20 vuotta sitten vasemmiston kannatus eduskuntavaaleissa oli noin 40 prosenttia ja kun mennään punaiselle 60-luvulle, niin SDP:n, SKDL:n ja TPSL:n yhteinen kannatus silloin puoli vuosisataa sitten oli 51 prosenttia.
Yksi iso syy 2000-luvun alamäkeen on ollut pakolaispolitiikka. Varsinkin sosiaalidemokraattien suvaitsevaisuus maahanmuuttoon on vaikuttanut niin, että vanhempaa väkeä on siirtynyt äänestämään perussuomalaisia tai jättänyt äänestämättä kokonaan.
Nuoret taas eivät ajattele politiikasta olleenkaan samalla tavalla kuin vanhemmat sukupolvet. Paljon vasemmistopoliittista liikettä tutkinut tietokirjailija Tommi Uschanov kirjoitti Helsingin Sanomissa, että ”vasemmisto ei enää houkuttele nuoria, koska vasemmisto on osa työväenliikettä, eikä nuoriso koe olevansa työväkeä – koska se tekee nykyään enimmäkseen muuta kuin työtä”. (HS 10.5.2015).
Kun tilanne on tällainen, ei SDP:n ja Vasemmistoliiton kannatuksen laskulle ole mitään absoluuttista alarajaa. Uschanovin mukaan ne voivat vaikka kadota kokonaan eduskunnasta! Näin ei kylläkään tapahdu, mutta Uschanov muistutti jutussaan, että kuolihan nuorsuomalainen puoluekin parin välivaiheen jälkeen, vaikka sen piiristä oli aikoinaan tullut kaksi tasavallan presidenttiäkin, K.J. Ståhlberg ja Risto Ryti.
Niin sekava tilanne on Suomen sosialidemokraattisessa puolueessakin, että Lahden puoluekokouksessa 2017 ei päästy yksimielisyyteen uudesta periaateohjelmasta. Se kaatui Demokraatti-lehden päätoimittajan Mikko Salmen jutun ison otsikon mukaan ”periaateohjelma kaatui sosialismiin”. Edelleenkään ei osata yhteen ääneen sanoa, minkä sortin sosialisteja Suomen demarit haluavat olla.
Ruotsin demareilla on helpompaa, heidän puolueohjelmassaan määritellään selvästi, mitä puolue sosialismilla tarkoittaa: ”Sosiaalidemokratian tavoitteena on yhteiskunta, joka perustuu demokratian ihanteisiin ja kaikkien ihmisten tasa-arvoon ja oikeuteen. Demokraattisen sosialismin tavoitteena on vapaista ja tasa-arvoisista ihmisistä koostuva solidaarinen yhteiskunta.”
Lahdessa SDP päätyi lopulta siihen, että periaateohjelmaa ei tehty, vaan hyväksyttiin vuoteen 2020 tähtäävä asiakirja ”Tulevaisuus ja uudet haasteet”. Se on muodoltaan tavoite- ja toimenpideohjelma, mutta ainakin Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Mikko Majander puhui pannukakusta:
”SDP jatkaa nyt kivireen vetämistä kohti seuraavaa puoluekokousta. Periaateohjelmasta käyty sekava keskustelu viittaa siihen, että sosiaalidemokraattinen identiteetti kaihtaa ajassamme kirjallista määrittelyä. Sanojen sijaan se ehkä tulisikin tehdä todeksi teoilla.” (Demokraatti 13.4.2017)
PETTYMYS KUMPUAA
TYÖELÄMÄN MUUTOKSESTA
Saksassa asuva vasemmistotutkija Hannu Eerikäinen sanoo eurooppalaisten sos.dem. puolueiden alamäen johtuvan osaksi siitä, että ne eivät vuosia jatkuneen poliittisen suuntauksensa tuloksena enää itse asiassa kuulu vasemmistoon: niiden ”kolmannen tien” politiikan ja uusliberalismille antamansa tuen myötä ne ovat liittoutuneet pääoman kanssa. Saksan sosiaalidemokraattinen puolue on tästä paljon puhuva esimerkki, ja siitä johtuu myös sen kannatuksen viimeaikainen romahtaminen, jolle ei näy loppua, samaan aikaan kun Saksan äärioikeistoa edustavan AfD:n kannatus kasvaa jatkuvasti.
”Vasemmiston kannatuksen heikkenemistä on syytä tarkastella työelämän muutoksen kannalta, sieltähän nousee se pettymys, turhautuneisuus, epätoivo, hätä ja raivo, joka sankoin joukoin ajaa saksalaisia AfD:n riveihin”, sanoo Eerikäinen.
Hän ottaa esimerkiksi Saksan postilaitoksen, joka on ulkoistanut toimintojaan logistiikkayritys DHL:lle ja DPD:lle. Postin henkilökuntaa on vähennetty ja vastineeksi ovat kansalaiset saaneet huonompia postipalveluja.
”Kysymys on kaikkialla maailmassa menossa olevasta työn massiivisesta devaluaatiosta eli työn ja työntekijöiden inhimillisen arvon alentamisesta, työhön ja työntekijöihin kohdistuvasta aliarvostuksesta ja ihmisarvon polkemisesta. Törkeimpiä muotoja tämä on saanut juuri logistiikka-alalla, jolla Amazon on mennyt kaikkein pisimmälle toimintojen ja työn rationalisoinnissa. Tv-haastattelussa Amazonin erottama työntekijä kertoi yksityiskohtaisesti Amazonin pakkotahtisesta, tietokoneohjatusta työstä, jossa jokainen sekunti on pantu tuottamaan ja työntekijästä tehty robotin tavoin toimiva mekaanisten toimintojen suorittaja. Työntekijöillä ei ole hetkeäkään aikaa hengähtää, he juoksevat pakettien perässä ja kädessään kantamansa ohjauslaitteen ohjaamana hyllyltä toiselle, tekevät ylitunteja ilman korvausta, ja työsuoritusta valvoo sekunnin tarkkuudella tietokone, joka ratkaisee milloin työntekijä on liian hidas, eikä siten vastaa suoritusnormeja ja joutuu siksi erotetuksi.”
Näin on, mutta koska SPD ja Die Linke eivät pysty vaikuttamaan asioihin, niin mitä sitä niitä äänestämäänkään. Samanlaisia asioita ja ajatuksia on tietenkin Suomessakin. Äänestysprosentit putoavat, koska vasemmistolaiset eivät enää usko omien puolueittensa vaikutusvaltaan. Näin vasemmistolaiset antavat suosiolla valtaa oikeistolle.
kari.naskinen@gmail.com
