Teatteri Vanhan Jukon Rikhard III -näytelmässä
ollaan nykypäivän vaatteissa. Lisäksi tämän Shakespearen näytelmän sovittanut ja ohjannut Jussi Sorjanen vahvistaa ohjelmalehtisessä, että kysymys on
nimenomaan tästä päivästä:
”Minulle Rikhard on enemmän kuin historiallinen henkilö. Olen alkanut katsoa maailmaa Rikhardin tekojen kautta. Rikhard hymyilee päivän lehdessä. Seuraavalla aukeamalla hän tekee ihmisistä työttömiä. Rikhard syöksee turvaa etsivät pakolaiset Välimereen.”
Katsoin näytelmän samana päivänä, jolloin Helsingissä yli 30 000 ihmistä oli osoittanut mieltä Juha Sipilän veronkiertoparatiisihallitusta vastaan. Vanhan Jukon nettisivulla Sorjanen jatkaa, ja kun minä vaihdan Sorjasen tekstiin Rikhardin tilalle Sipilän, niin hyvin osuu:
”Hyvinvoiva yhteiskunta synnyttää sipilöitä.
Sipilät sanovat yhtä, tekevät toista.
Sipilät herättävät luottamusta, ihailua ja kateutta.
Sipilät esiintyvät marttyyreina.
Sipilät saavat heikot tappamaan toisensa.
Sipilät saavat toiset tuntemaan syyllisyyttä sipilöiden tekemistä teoista.
Olet joko sipilöiden puolella tai sipilöitä vastaan.
Lopulta sipilöitä voi olla vain yksi: Sipilä.
Sipilä rakastaa Sipilää.”
Englannin kuninkaana muutaman vuoden 1400-luvun lopulla ollut Rikhard III murhautti kaikki ne, jotka olivat hänen tiellään. Sipilä I ei tietenkään murhauta, koska sellainen ei enää käy. Sen sijaan hän uhkaa kurjistaa valtakuntansa asukkaiden elämää. Itse hän piilottaa rikkauksiaan pois verottajan ulottuvilta, mutta nimenomaan huono-osaisimpien palkkatyöläisten elinoloja hän aikoo nyt heikentää.
Näytelmän tunnusmelodiana Carola laulaa Bond-laulua, että ”ei aina käy niin kuin haaveillaan, en kaikkea saa, en saa milloinkaan.” Rikhard III melkein sai, ja Sipilä I:n tilanne ratkeaa lähikuukausina. Yli puolivuosisataa sitten Suomessa alkoi yleislakko samana päivänä 1.3.1956, kun Urho Kekkonen aloitti pitkän presidenttikautensa. Lakko ei tosin kohdistunut suoraan Kekkoseen, vaan työnantajiin (STK), jotka olivat torjuneet SAK:n palkankorotusvaatimuksen. Rikhardin aikana ei lakkoja järjestetty, mutta kapinaliike Rikhardia vastaan oli. Rikhard kuoli sotataistelussa, niin myös Shakespearen näytelmässä, mutta Sorjanen viittaa tässäkin asiassa nykypäivän rikhardeihin, eikä pane kuningasta kuolemaan näytelmän lopussa – ”Rikhard elää yhä”. Niin elää Sipilä I:n hallituskin toistaiseksi.
Näytelmän siirtäminen omaan aikaamme puolustaa paikkaansa. Shakespearen kuningasnäytelmät sekä teattereissa että elokuvina ovat niin vahvoja suurteoksia, että Vanhan Jukon voimavarroilla ei todennäköisesti samaan päästäisi. Mutta kun lähtökohta on toisenlainen, toimii pienimuotoinenkin tulkinta. Rikhardin roolissa Jarkko Mikkola on erinomainen, pelottavan ilkeä ja varsinkin salakavala petturi. Muita roolihenkilöitä on 20, joita kuitenkin vaatteita ja varusteita vaihtamalla esittävät vain Sini Hukkanen, Minja Koski, Jussi-Pekka Parviainen, Ilona Pukkila ja Hannu Salminen. Ensimmäisellä jaksolla menoa ja meininkiä on jopa liikaa ja sekavalla tavalla, mutta väliajan jälkeen ote tiivistyy ja näytelmä onnistuu, vaikka ensimmäinen jakso muistuttaa paikoitellen huonoa koulunäytelmää.
Väliajalla tuli huomioiduksi sellainenkin asia, mistä Sipilä I on puhunut, normien purkamisesta. Kun Vanha Juko muutti Vesijärvenkadulta muutaman sadan metrin päähän Rautatienkadulle, ei uudessa paikassa saa myydä olutta. Uusia anniskelulupia ei ole tullut. Anniskelunormit estävät. Paljon on edelleen mälsää ja kirveelle töitä.
kari.naskinen@gmail.com
”Minulle Rikhard on enemmän kuin historiallinen henkilö. Olen alkanut katsoa maailmaa Rikhardin tekojen kautta. Rikhard hymyilee päivän lehdessä. Seuraavalla aukeamalla hän tekee ihmisistä työttömiä. Rikhard syöksee turvaa etsivät pakolaiset Välimereen.”
Katsoin näytelmän samana päivänä, jolloin Helsingissä yli 30 000 ihmistä oli osoittanut mieltä Juha Sipilän veronkiertoparatiisihallitusta vastaan. Vanhan Jukon nettisivulla Sorjanen jatkaa, ja kun minä vaihdan Sorjasen tekstiin Rikhardin tilalle Sipilän, niin hyvin osuu:
”Hyvinvoiva yhteiskunta synnyttää sipilöitä.
Sipilät sanovat yhtä, tekevät toista.
Sipilät herättävät luottamusta, ihailua ja kateutta.
Sipilät esiintyvät marttyyreina.
Sipilät saavat heikot tappamaan toisensa.
Sipilät saavat toiset tuntemaan syyllisyyttä sipilöiden tekemistä teoista.
Olet joko sipilöiden puolella tai sipilöitä vastaan.
Lopulta sipilöitä voi olla vain yksi: Sipilä.
Sipilä rakastaa Sipilää.”
Englannin kuninkaana muutaman vuoden 1400-luvun lopulla ollut Rikhard III murhautti kaikki ne, jotka olivat hänen tiellään. Sipilä I ei tietenkään murhauta, koska sellainen ei enää käy. Sen sijaan hän uhkaa kurjistaa valtakuntansa asukkaiden elämää. Itse hän piilottaa rikkauksiaan pois verottajan ulottuvilta, mutta nimenomaan huono-osaisimpien palkkatyöläisten elinoloja hän aikoo nyt heikentää.
Näytelmän tunnusmelodiana Carola laulaa Bond-laulua, että ”ei aina käy niin kuin haaveillaan, en kaikkea saa, en saa milloinkaan.” Rikhard III melkein sai, ja Sipilä I:n tilanne ratkeaa lähikuukausina. Yli puolivuosisataa sitten Suomessa alkoi yleislakko samana päivänä 1.3.1956, kun Urho Kekkonen aloitti pitkän presidenttikautensa. Lakko ei tosin kohdistunut suoraan Kekkoseen, vaan työnantajiin (STK), jotka olivat torjuneet SAK:n palkankorotusvaatimuksen. Rikhardin aikana ei lakkoja järjestetty, mutta kapinaliike Rikhardia vastaan oli. Rikhard kuoli sotataistelussa, niin myös Shakespearen näytelmässä, mutta Sorjanen viittaa tässäkin asiassa nykypäivän rikhardeihin, eikä pane kuningasta kuolemaan näytelmän lopussa – ”Rikhard elää yhä”. Niin elää Sipilä I:n hallituskin toistaiseksi.
Näytelmän siirtäminen omaan aikaamme puolustaa paikkaansa. Shakespearen kuningasnäytelmät sekä teattereissa että elokuvina ovat niin vahvoja suurteoksia, että Vanhan Jukon voimavarroilla ei todennäköisesti samaan päästäisi. Mutta kun lähtökohta on toisenlainen, toimii pienimuotoinenkin tulkinta. Rikhardin roolissa Jarkko Mikkola on erinomainen, pelottavan ilkeä ja varsinkin salakavala petturi. Muita roolihenkilöitä on 20, joita kuitenkin vaatteita ja varusteita vaihtamalla esittävät vain Sini Hukkanen, Minja Koski, Jussi-Pekka Parviainen, Ilona Pukkila ja Hannu Salminen. Ensimmäisellä jaksolla menoa ja meininkiä on jopa liikaa ja sekavalla tavalla, mutta väliajan jälkeen ote tiivistyy ja näytelmä onnistuu, vaikka ensimmäinen jakso muistuttaa paikoitellen huonoa koulunäytelmää.
Väliajalla tuli huomioiduksi sellainenkin asia, mistä Sipilä I on puhunut, normien purkamisesta. Kun Vanha Juko muutti Vesijärvenkadulta muutaman sadan metrin päähän Rautatienkadulle, ei uudessa paikassa saa myydä olutta. Uusia anniskelulupia ei ole tullut. Anniskelunormit estävät. Paljon on edelleen mälsää ja kirveelle töitä.
kari.naskinen@gmail.com
