Otsikon kysymyksen esitti arkkitehti
Alvar Aalto jollekin ulkomaalaiselle kollegalleen ja jatkoi asian pohdintaa
Suomen arkkitehtiliiton neuvottelupäivillä 1966. Kysymykseen kuului myös
jatko-osa, millä Aalto täsmensi kysymystään: orgaanista ja hyvin toimivaa
kaupunkia, siis hyvää kaupunkia. Hän ei saanut vastausta kysymykseensä, eivätkä
hänen omatkaan vastauksensa kovin isoja kuvioita avanneet: ”suhteellisen
täydellisinä esimerkkeinä” hän mainitsi kuitenkin Venetsiassa olevan San Marcon
torin ympäristöineen ja historiallisen Sienan kaupungin, jonka hän sanoi olevan
”orgaanisuudessaan melkein voittamaton kaupunki”.
Saman kysymyksen esitti Jussi Jäppinen tohtorinväitöskirjassaan (2005), joka käsitteli Jyväskylän ruutuasemakaava-alueen vaiheita 1800-luvulta 2000-luvulle. Jäppinenkään ei hae vastausta Aallon esittämään kysymykseen, mutta kun olen nyt muutaman kuukauden aikana lukenut ja katsellut Jäppisen väitöskirjasta tehtyä isoa kuluttajateosta meille tavallisille lukijoille, niin sen voin sanoa, että tämä on paras ja komein suomalainen arkkitehtuurikirja, mikä on käsiini sattunut.
Jyväskylässä Aren korttelissa syntyneenä ja yli 20 vuotta asuneena tietenkin harmittaa, että vanhan kotitaloni paikalla Ilmarisenkadun ja Kalevankadun kulmassa on nyt iso pysäköintitalo. Jyväskylässä on kuitenkin paljon vanhoja, säilytettyjä rakennuksia, mikä osaksi johtunee siitä, että Jyväskylässä aloitettiin kivitalojen rakentaminen jo varhain.
Jäppisen kirjassa kerrotaan ensimmäisen pienen kivitalon valmistuneen jo 1865 Kauppakadun ja Gummeruksenkadun kulmaan. Toinen kivitalo tuli kadun toiselle puolelle 1886 ja kolmantena oli vuorossa A. Fredriksonin lakki-, kravatti- ja hansikastehtaan tontille 1899 rakennettu liike- ja asuinrakennus 1899 Kauppakatu 25:ssä.
Myöhemmin Fredriksonin lakkitehdas siirtyi Harjukadun (nyk. Yliopistonkatu) varrelle Lyseon naapuriksi. Lokakuun 3. päivänä 2015 vanhassa Lyseo-talossa vietetään koulun 157-vuotisjuhlia, mutta sille paikalle koulu tuli uuteen rakennukseen ”vasta” 1902. Nykyisin tämä arvorakennus on tyhjillään, koska koululaiset siirrettiin jonnekin Schildtin pellolle, koska vanhan koulurakennuksen kunnostaminen nykyvaatimusten tasolle olisi maksanut liikaa nykyvaltuutettujen mielestä. Juhlissa tapaan varmaan myös luokkakaverini, museomies Erkki Fredriksonin. Keitähän muita tuttuja tulee - Tapani Erling, Hannu Kahakorpi, Kari Kihlström, Timo Kotanen, Jukka Lemilä, Jarmo Mali, Kari Mustonen, Eero Patrikka, Tapio Rouru, Risto Ryti...?
Muita vanhoja kivitaloja, 1900-luvun alussa valmistuneita, ovat Strengin talo Vaasankatu 3:ssa, Ruthin leipomorakennus ja ”Magasiinirakennus” Harjukatu 26:ssa sekä Halosen harmonikkatehdas Hannikaisenkatu 29:ssä. Harmonikkatehtaasta tuli hieno, sillä suunnittelija Antti Halonen oli aikaisemmin suunnitellut erämaa-ateljeen veljelleen Pekka Haloselle Tuusulanjärven rannalle, ja tehtaaseenkin tuli samanlaisia kansallisromanttisia elementtejä. Siitä talostakin oli meidän luokalla yksi poika, muistaakseni Heikki Halonen.
Sata vuotta sitten 1915 valmistui ensimmäinen yksityinen iso kivikerrostalo: Kansallis-osake-pankki Kauppakadun ja Kilpisenkadun kulmaan. Se ei kaikkia miellyttänyt. Seminaarin lehtorina toiminut arkkitehti Toivo Salervo piti Kunnallisseuran kokouksessa 1916 esitelmän, jossa hän arvosteli KOP:n taloa liian korkeaksi.
Oli tietenkin outoa, että matalaan maaseutukaupunkiin alettiin tehdä tuollaisia kolosseja. Jäppinen muistuttaa kirjassaan, että noihin aikoihin keskellä kaupunkia oli vielä varsin maalaismaista elämää – lehtileike myynti-ilmoituksesta sanomalehti Keski-Suomessa 1916: ”Marraskuussa kantavia Lehmiä myytävänä talossa N:o 9, Vaasankadun varrella.”
Alvar Aallon kädenjälki näkyy tietenkin Jyväskylässä, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi Lyseosta 1916. Teknillisestä korkeakoulusta hän valmistui 1921 ja perusti oman arkkitehtitoimiston Jyväskylään 1923. En koulupoikana Jyväskylässä kiinnittänyt huomiota Aallon enkä muidenkaan arkkitehtuuriin, mutta läheiseksi paikaksi tuli työväentalo (1924) Kauppakadun ja Väinönkadun kulmassa. Talossa toimi Jyväskylän työväenteatteri ja koska äitini toimi siellä kampaajana, olin siellä hyvin usein mukana – oli kivempi paikka kuin Ryhtilä, jossa taas olin mukana isän koripalloharjoituksissa (Toverit).
Toinen arkkitehtoninen kohde minulle oli elokuvateatteri Salome Asemakatu 5:ssä. Sen oli rakennuttanut virvoitusjuomatehtailija Gustaf Jämes 1926, ja oli ulkonäöltään erikoinen, kun sen toisen kerroksen ikkunat olivat kuin jotakin itämaista minareettityyliä. Ei ole enää, purettiin 1980 Anttilan tavaratalon tieltä.
Sen sijaan lähellä olevaa, Asemakadun ja Vapaudenkadun kulmassa olevaa puutaloa ei pureta. Se valmistui 1899 hotelliksi, ja menestys oli taattu, kun kaksi vuotta aikaisemmin valmistunut rautatie asemineen oli vain yhden korttelin päässä. Vuosina 1923-24 tässä Nikolainkulmaksi nykyisin sanottavassa talossa toimi myös Alvar Aallon Arkkitehtuuri- ja monumentaalitaiteen toimisto.
Vapaudenkatu oli vielä tuolloin Nikolainkatu sen kunniaksi, että Nikolai I oli 1837 allekirjoittanut Jyväskylän kaupungin perustamiskirjan. Sattumalta ravintolanomistajakin oli Nikolai Wahlgren. Vapaudenkaduksi nimi muutettiin 1966. Muissa kaupungeissa on menetelty vastaavasti, Nikolainkadut ovat nyt Helsingissä Snellmaninkatu, Haminassa Kadettikoulunkatu, Joensuussa Kirkkokatu, Lahdessa Vapaudenkatu, Mikkelissä Porrassalmenkatu, Porvoossa Mannerheiminkatu.
Wahlgrenin jälkeen hotelli vaihtoi omistajaa monta kertaa. Jyväskylän kaupunki osti sen 1919, jolloin hotelli ristittiin Kaupunginhotelliksi. Sotien aikana rakennus toimi sotasairaalana, ja jatkosodan aikana rakennuksessa oli myös 23. divisioonan esikunta. Ravintolatoiminnan päätyttyä talo on ollut julkishallinnon käytössä viimeiset 40 vuotta. Alakerrassa on nyt Wilhelmiina-kahvila skä yläkerrassa Nikolainsali ja Jääkärikabinetti, joita vuokrataan.
TÄRKEIN ON
KUITENKIN ARE
Minulle tärkein talo oli ARE. Kirjainlyhenne tulee firman toimialoista: auto, radio, elektrisiteetti. Tämän nimen Kalle Heinonen (1898 - 1984) antoi yritykselleen 1938 samalla, kun uusi 6-kerroksinen talo valmistui (kuvassa). Toiminta oli alkanut 1924 Kauppakatu 26:ssa, jossa Keski-Suomen Sähköliike harjoitti ”sähkölaitteiden ja -koneiden korjausta, sähköjohtojen laittamista ynnä sähkö- ja radiotarpeiden kauppaa”.
Aren aukiolla oli Kalle Heinosen ensimmäinenkin työpaikka. Taulumäeltä kotoisin ollut Heinonen kertoo Are-yhtymän historiakirjassa: ”Ensimmäistä työpaikkaani etsin kulkemalla Kauppakatua päästä päähän käyden jokaisessa liikkeessä kysymässä, onko töitä. Katu oli kurainen ja liejuinen, eihän päällysteitä silloin 1910-luvulla ollut. Viimein kadun alapäässä olleesta Sorretun Voima -lehdestä sain lehdenjakajan paikan.” Sorretun Voiman nimi muuttui myöhemmin Työn Voimaksi (SDP).
Aren auto-osasto aloitti toimintansa 1927, jolloin Heinosen Kalle ryhtyi myymään Chrysler-henkilöautoja. Seuraavana vuonna tuli ohjelmaan Plymouth. Automies Heinonen oli ollut jo vuosia, sillä 1918 hän oli hankkinut itselleen T-mallin Fordin. Aren merkki Fordista tuli 1929 ja siinä vaiheessa Heinonen otti käyttöön myös toiminimen Keski-Suomen Auto. Jo seuraavana vuonna Are menestyi Ford-myyjänä niin hyvin, että Heinonen sai palkintomatkan Yhdysvaltoihin.
Jatkosodan sytyttyä osa Aren toimitiloista piti luovuttaa puolustusvoimien käyttöön. Sotavuosina Aresta tuli myös Citroen-kuorma-autojen korjaamo, ja sodan päättyessä Are oli Suomen suurin yksityinen korjaamo.
Citroenin ansiosta minäkin synnyin Jyväskylään. Sodan aikana isäni oli ollut Citroen-eksperttinä Tampereen autovarikolla, ja kun Are sitten sodan loputtua tarvitsi uusia työntekijöitä, pääsi isäni Sitikka-miehen ominaisuudessa Aren varaosaosastolle.
Meidän asuintaloa vastapäätä kulmittain Kalevankadun ja Ilmarisenkadun risteyksessä oli toinen autoliike, Väinö Nyströmin perustama GM-kauppa ja -korjaamo (1942). Siinä firmassa mielenkiintoisinta oli nuoren ”Jammu” Nyströmin hurjastelu avo-Jeepillä ja milloin milläkin. Tunnettuja nyyssiläisiä minulle olivat lisäksi TT-ajaja "Pikku" Pekka Salminen ja mäkihyppytuomari Olli Tuominen. Samassa kadunkulmauksessa oli myös Sorrin puutalo, jossa toimi kalastusvälinekauppa, ja talossa asui yhtenä kaverinani Ari Oinonen, josta isona tuli Mainos-television musiikkipäällikkö. Meidän talossa Aren työsuhdeasunnoissa taas asui minua vähän vanhempi tyttö, joka aikanaan Helsinkiin muutettuaan meni naimisiin jonkun Sipilän kanssa, ja heidän lapsensa on rikoskirjailija Jarkko Sipilä.
Tuttuja arelaisia olivat mm. TT-ajaja Jouko Veijanen ja HoNsUn koppari Osku Oksala. Aren pääjohtajaksi nimitettiin 1979 Kallen poika Juhani Heinonen. Jonkin aikaa siinä vielä meni, kunnes Aren komea hiostoria alkoi olla päätöksessään - Talouselämä-lehden etusivulla oli Juhani Heinosen kuva ja testi: "Viulunsoittaja putosi katolta".
NIKOLAINKULMA VIELÄ
Mutta kaunis kaupunki? Jussi Jäppinen ei erikseen sano Jyväskylää kauniiksi kaupungiksi, mutta kun olen katsellut kirjan 800:aa kuvaa, niin minä sanon.
Vuonna 2001 Keskisuomalainen järjesti lukijakyselyn siitä, mikä on Jyväskylän kaunein talo. Kymmenen eniten ääniä saaneiden joukossa oli kuusi yli 90-vuotiasta rakennusta ja ensimmäiselle sijalle nousi Nikolainkulma.
Kymmenen kauneimman joukkoon mahtui yksi rakennus 1990-luvulta: Arto Sipisen suunnittelema Jyväskylän yliopiston Ylistönrinteen rakennusryhmä. Alvar Aallon suunnittelema yliopiston päärakennus 1950-luvulta oli kuudennella sijalla.
Toisinkin voi nähdä. Hannu Taanila oli 2003 vetämässä erästä keskustelutilaisuutta yliopistolla, ja Taanila aloitti kertomalla, että oli hiljattain nähnyt valokuvia liittoutuneiden pommittamasta Dresdenistä - ”Tänne tullessani lensin Jyväskylän keskustan yli ja huomasin, että jumalauta, täällähän ne ovat itse tehneet saman.”
kari.naskinen@gmail.com
Saman kysymyksen esitti Jussi Jäppinen tohtorinväitöskirjassaan (2005), joka käsitteli Jyväskylän ruutuasemakaava-alueen vaiheita 1800-luvulta 2000-luvulle. Jäppinenkään ei hae vastausta Aallon esittämään kysymykseen, mutta kun olen nyt muutaman kuukauden aikana lukenut ja katsellut Jäppisen väitöskirjasta tehtyä isoa kuluttajateosta meille tavallisille lukijoille, niin sen voin sanoa, että tämä on paras ja komein suomalainen arkkitehtuurikirja, mikä on käsiini sattunut.
Jyväskylässä Aren korttelissa syntyneenä ja yli 20 vuotta asuneena tietenkin harmittaa, että vanhan kotitaloni paikalla Ilmarisenkadun ja Kalevankadun kulmassa on nyt iso pysäköintitalo. Jyväskylässä on kuitenkin paljon vanhoja, säilytettyjä rakennuksia, mikä osaksi johtunee siitä, että Jyväskylässä aloitettiin kivitalojen rakentaminen jo varhain.
Jäppisen kirjassa kerrotaan ensimmäisen pienen kivitalon valmistuneen jo 1865 Kauppakadun ja Gummeruksenkadun kulmaan. Toinen kivitalo tuli kadun toiselle puolelle 1886 ja kolmantena oli vuorossa A. Fredriksonin lakki-, kravatti- ja hansikastehtaan tontille 1899 rakennettu liike- ja asuinrakennus 1899 Kauppakatu 25:ssä.
Myöhemmin Fredriksonin lakkitehdas siirtyi Harjukadun (nyk. Yliopistonkatu) varrelle Lyseon naapuriksi. Lokakuun 3. päivänä 2015 vanhassa Lyseo-talossa vietetään koulun 157-vuotisjuhlia, mutta sille paikalle koulu tuli uuteen rakennukseen ”vasta” 1902. Nykyisin tämä arvorakennus on tyhjillään, koska koululaiset siirrettiin jonnekin Schildtin pellolle, koska vanhan koulurakennuksen kunnostaminen nykyvaatimusten tasolle olisi maksanut liikaa nykyvaltuutettujen mielestä. Juhlissa tapaan varmaan myös luokkakaverini, museomies Erkki Fredriksonin. Keitähän muita tuttuja tulee - Tapani Erling, Hannu Kahakorpi, Kari Kihlström, Timo Kotanen, Jukka Lemilä, Jarmo Mali, Kari Mustonen, Eero Patrikka, Tapio Rouru, Risto Ryti...?
Muita vanhoja kivitaloja, 1900-luvun alussa valmistuneita, ovat Strengin talo Vaasankatu 3:ssa, Ruthin leipomorakennus ja ”Magasiinirakennus” Harjukatu 26:ssa sekä Halosen harmonikkatehdas Hannikaisenkatu 29:ssä. Harmonikkatehtaasta tuli hieno, sillä suunnittelija Antti Halonen oli aikaisemmin suunnitellut erämaa-ateljeen veljelleen Pekka Haloselle Tuusulanjärven rannalle, ja tehtaaseenkin tuli samanlaisia kansallisromanttisia elementtejä. Siitä talostakin oli meidän luokalla yksi poika, muistaakseni Heikki Halonen.
Sata vuotta sitten 1915 valmistui ensimmäinen yksityinen iso kivikerrostalo: Kansallis-osake-pankki Kauppakadun ja Kilpisenkadun kulmaan. Se ei kaikkia miellyttänyt. Seminaarin lehtorina toiminut arkkitehti Toivo Salervo piti Kunnallisseuran kokouksessa 1916 esitelmän, jossa hän arvosteli KOP:n taloa liian korkeaksi.
Oli tietenkin outoa, että matalaan maaseutukaupunkiin alettiin tehdä tuollaisia kolosseja. Jäppinen muistuttaa kirjassaan, että noihin aikoihin keskellä kaupunkia oli vielä varsin maalaismaista elämää – lehtileike myynti-ilmoituksesta sanomalehti Keski-Suomessa 1916: ”Marraskuussa kantavia Lehmiä myytävänä talossa N:o 9, Vaasankadun varrella.”
Alvar Aallon kädenjälki näkyy tietenkin Jyväskylässä, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi Lyseosta 1916. Teknillisestä korkeakoulusta hän valmistui 1921 ja perusti oman arkkitehtitoimiston Jyväskylään 1923. En koulupoikana Jyväskylässä kiinnittänyt huomiota Aallon enkä muidenkaan arkkitehtuuriin, mutta läheiseksi paikaksi tuli työväentalo (1924) Kauppakadun ja Väinönkadun kulmassa. Talossa toimi Jyväskylän työväenteatteri ja koska äitini toimi siellä kampaajana, olin siellä hyvin usein mukana – oli kivempi paikka kuin Ryhtilä, jossa taas olin mukana isän koripalloharjoituksissa (Toverit).
Toinen arkkitehtoninen kohde minulle oli elokuvateatteri Salome Asemakatu 5:ssä. Sen oli rakennuttanut virvoitusjuomatehtailija Gustaf Jämes 1926, ja oli ulkonäöltään erikoinen, kun sen toisen kerroksen ikkunat olivat kuin jotakin itämaista minareettityyliä. Ei ole enää, purettiin 1980 Anttilan tavaratalon tieltä.
Sen sijaan lähellä olevaa, Asemakadun ja Vapaudenkadun kulmassa olevaa puutaloa ei pureta. Se valmistui 1899 hotelliksi, ja menestys oli taattu, kun kaksi vuotta aikaisemmin valmistunut rautatie asemineen oli vain yhden korttelin päässä. Vuosina 1923-24 tässä Nikolainkulmaksi nykyisin sanottavassa talossa toimi myös Alvar Aallon Arkkitehtuuri- ja monumentaalitaiteen toimisto.
Vapaudenkatu oli vielä tuolloin Nikolainkatu sen kunniaksi, että Nikolai I oli 1837 allekirjoittanut Jyväskylän kaupungin perustamiskirjan. Sattumalta ravintolanomistajakin oli Nikolai Wahlgren. Vapaudenkaduksi nimi muutettiin 1966. Muissa kaupungeissa on menetelty vastaavasti, Nikolainkadut ovat nyt Helsingissä Snellmaninkatu, Haminassa Kadettikoulunkatu, Joensuussa Kirkkokatu, Lahdessa Vapaudenkatu, Mikkelissä Porrassalmenkatu, Porvoossa Mannerheiminkatu.
Wahlgrenin jälkeen hotelli vaihtoi omistajaa monta kertaa. Jyväskylän kaupunki osti sen 1919, jolloin hotelli ristittiin Kaupunginhotelliksi. Sotien aikana rakennus toimi sotasairaalana, ja jatkosodan aikana rakennuksessa oli myös 23. divisioonan esikunta. Ravintolatoiminnan päätyttyä talo on ollut julkishallinnon käytössä viimeiset 40 vuotta. Alakerrassa on nyt Wilhelmiina-kahvila skä yläkerrassa Nikolainsali ja Jääkärikabinetti, joita vuokrataan.
TÄRKEIN ON
KUITENKIN ARE
Minulle tärkein talo oli ARE. Kirjainlyhenne tulee firman toimialoista: auto, radio, elektrisiteetti. Tämän nimen Kalle Heinonen (1898 - 1984) antoi yritykselleen 1938 samalla, kun uusi 6-kerroksinen talo valmistui (kuvassa). Toiminta oli alkanut 1924 Kauppakatu 26:ssa, jossa Keski-Suomen Sähköliike harjoitti ”sähkölaitteiden ja -koneiden korjausta, sähköjohtojen laittamista ynnä sähkö- ja radiotarpeiden kauppaa”.
Aren aukiolla oli Kalle Heinosen ensimmäinenkin työpaikka. Taulumäeltä kotoisin ollut Heinonen kertoo Are-yhtymän historiakirjassa: ”Ensimmäistä työpaikkaani etsin kulkemalla Kauppakatua päästä päähän käyden jokaisessa liikkeessä kysymässä, onko töitä. Katu oli kurainen ja liejuinen, eihän päällysteitä silloin 1910-luvulla ollut. Viimein kadun alapäässä olleesta Sorretun Voima -lehdestä sain lehdenjakajan paikan.” Sorretun Voiman nimi muuttui myöhemmin Työn Voimaksi (SDP).
Aren auto-osasto aloitti toimintansa 1927, jolloin Heinosen Kalle ryhtyi myymään Chrysler-henkilöautoja. Seuraavana vuonna tuli ohjelmaan Plymouth. Automies Heinonen oli ollut jo vuosia, sillä 1918 hän oli hankkinut itselleen T-mallin Fordin. Aren merkki Fordista tuli 1929 ja siinä vaiheessa Heinonen otti käyttöön myös toiminimen Keski-Suomen Auto. Jo seuraavana vuonna Are menestyi Ford-myyjänä niin hyvin, että Heinonen sai palkintomatkan Yhdysvaltoihin.
Jatkosodan sytyttyä osa Aren toimitiloista piti luovuttaa puolustusvoimien käyttöön. Sotavuosina Aresta tuli myös Citroen-kuorma-autojen korjaamo, ja sodan päättyessä Are oli Suomen suurin yksityinen korjaamo.
Citroenin ansiosta minäkin synnyin Jyväskylään. Sodan aikana isäni oli ollut Citroen-eksperttinä Tampereen autovarikolla, ja kun Are sitten sodan loputtua tarvitsi uusia työntekijöitä, pääsi isäni Sitikka-miehen ominaisuudessa Aren varaosaosastolle.
Meidän asuintaloa vastapäätä kulmittain Kalevankadun ja Ilmarisenkadun risteyksessä oli toinen autoliike, Väinö Nyströmin perustama GM-kauppa ja -korjaamo (1942). Siinä firmassa mielenkiintoisinta oli nuoren ”Jammu” Nyströmin hurjastelu avo-Jeepillä ja milloin milläkin. Tunnettuja nyyssiläisiä minulle olivat lisäksi TT-ajaja "Pikku" Pekka Salminen ja mäkihyppytuomari Olli Tuominen. Samassa kadunkulmauksessa oli myös Sorrin puutalo, jossa toimi kalastusvälinekauppa, ja talossa asui yhtenä kaverinani Ari Oinonen, josta isona tuli Mainos-television musiikkipäällikkö. Meidän talossa Aren työsuhdeasunnoissa taas asui minua vähän vanhempi tyttö, joka aikanaan Helsinkiin muutettuaan meni naimisiin jonkun Sipilän kanssa, ja heidän lapsensa on rikoskirjailija Jarkko Sipilä.
Tuttuja arelaisia olivat mm. TT-ajaja Jouko Veijanen ja HoNsUn koppari Osku Oksala. Aren pääjohtajaksi nimitettiin 1979 Kallen poika Juhani Heinonen. Jonkin aikaa siinä vielä meni, kunnes Aren komea hiostoria alkoi olla päätöksessään - Talouselämä-lehden etusivulla oli Juhani Heinosen kuva ja testi: "Viulunsoittaja putosi katolta".
NIKOLAINKULMA VIELÄ
Mutta kaunis kaupunki? Jussi Jäppinen ei erikseen sano Jyväskylää kauniiksi kaupungiksi, mutta kun olen katsellut kirjan 800:aa kuvaa, niin minä sanon.
Vuonna 2001 Keskisuomalainen järjesti lukijakyselyn siitä, mikä on Jyväskylän kaunein talo. Kymmenen eniten ääniä saaneiden joukossa oli kuusi yli 90-vuotiasta rakennusta ja ensimmäiselle sijalle nousi Nikolainkulma.
Kymmenen kauneimman joukkoon mahtui yksi rakennus 1990-luvulta: Arto Sipisen suunnittelema Jyväskylän yliopiston Ylistönrinteen rakennusryhmä. Alvar Aallon suunnittelema yliopiston päärakennus 1950-luvulta oli kuudennella sijalla.
Toisinkin voi nähdä. Hannu Taanila oli 2003 vetämässä erästä keskustelutilaisuutta yliopistolla, ja Taanila aloitti kertomalla, että oli hiljattain nähnyt valokuvia liittoutuneiden pommittamasta Dresdenistä - ”Tänne tullessani lensin Jyväskylän keskustan yli ja huomasin, että jumalauta, täällähän ne ovat itse tehneet saman.”
kari.naskinen@gmail.com
