Television urheiluselostaja Tapio
Suominen pohti eilen Twitterissä jääkiekon suosiota: ”Lohkovaiheessa
tulokset ennalta arvattavissa, siitä huolimatta miljoonayleisö.” Kuulun tähän
joukkoon. Nytkin olen televisiosta katsonut ottelut Kanada – Latvia, Venäjä –
Norja, Valkovenäjä – Slovenia, Itävalta – Ruotsi ja tietenkin Suomen pelit.
Lukemattomat kerrat olen saanut kuulla sen vähättelyn, että miksi seuraan jääkiekkoa, koska se on vain marginaalilaji. Minun pitäisi katsoa jalkapalloa, koska sitä pelataan myös Andorrassa, Argentiinassa ja Bahamasaarilla. Tästä huolimatta olen huomannut, että nautin edelleen jääkiekosta, enkä tunne huonoa omaatuntoa siksi, että jääkiekkoa ei pelata Andorrassa, Argentiinassa eikä Bahamasaarilla.
Kun avaan television ja sieltä tulee jääkiekkoa, olen siinä yleensä yksin. Globalisaation ja ”marginaalilajin” kohtaaminen ei minua yhtään häiritse. Eikä tilanne ole ollenkaan paha myöskään jäähalleissa, kun käyn pelejä katsomassa. Tunnelma on hyvä ja näen paikanpäällä peliä, josta eniten pidän. En ollenkaan koe itseäni huonoksi ihmiseksi, vaikka sellainen ilmeisesti olen tämän väärän suuntautumiseni takia.
Teoriassa tilanteen pitäisi olla vielä tätäkin karmeampi Lahden Kisapuistossa aina silloin, kun istun siellä pesäpallokatsomossa. Lahden Mailaveikot pelaa maailman kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla. Niissäkin otteluissa on mukavaa, vaikka laji on jääkiekkoakin marginaalisempi. Sitä paitsi lohduttaa se tieto, että Amerikassa ovat baseball-katsomoissa istuvat ihmiset samassa asemassa – marginaalilaji.
Jalkapallo on suosittu urheilumuoto. Suomessakin se on saanut kansainvälisiä piirteitä. Viime lauantaina Jyväskylässä ja sunnuntaina Lahdessa joukkueiden kannustusjoukot noudattivat sellaisia globaaleja käyttäytymistapoja, että näiden ottelutapahtumien olisi pitänyt olla lapsilta kiellettyjä.
kari.naskinen@gmail.com
Lukemattomat kerrat olen saanut kuulla sen vähättelyn, että miksi seuraan jääkiekkoa, koska se on vain marginaalilaji. Minun pitäisi katsoa jalkapalloa, koska sitä pelataan myös Andorrassa, Argentiinassa ja Bahamasaarilla. Tästä huolimatta olen huomannut, että nautin edelleen jääkiekosta, enkä tunne huonoa omaatuntoa siksi, että jääkiekkoa ei pelata Andorrassa, Argentiinassa eikä Bahamasaarilla.
Kun avaan television ja sieltä tulee jääkiekkoa, olen siinä yleensä yksin. Globalisaation ja ”marginaalilajin” kohtaaminen ei minua yhtään häiritse. Eikä tilanne ole ollenkaan paha myöskään jäähalleissa, kun käyn pelejä katsomassa. Tunnelma on hyvä ja näen paikanpäällä peliä, josta eniten pidän. En ollenkaan koe itseäni huonoksi ihmiseksi, vaikka sellainen ilmeisesti olen tämän väärän suuntautumiseni takia.
Teoriassa tilanteen pitäisi olla vielä tätäkin karmeampi Lahden Kisapuistossa aina silloin, kun istun siellä pesäpallokatsomossa. Lahden Mailaveikot pelaa maailman kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla. Niissäkin otteluissa on mukavaa, vaikka laji on jääkiekkoakin marginaalisempi. Sitä paitsi lohduttaa se tieto, että Amerikassa ovat baseball-katsomoissa istuvat ihmiset samassa asemassa – marginaalilaji.
Jalkapallo on suosittu urheilumuoto. Suomessakin se on saanut kansainvälisiä piirteitä. Viime lauantaina Jyväskylässä ja sunnuntaina Lahdessa joukkueiden kannustusjoukot noudattivat sellaisia globaaleja käyttäytymistapoja, että näiden ottelutapahtumien olisi pitänyt olla lapsilta kiellettyjä.
kari.naskinen@gmail.com
