Otsikon naisista ensimmäinen ei ollut minulle tuttu ennen Martin Provostin elokuvaa Violette.
Toinen on sitäkin tutumpi, Simone de
Beauvoire oli ranskalainen kirjailija, filosofi ja ennen kaikkea feministi,
eksistentiaalifilosofian suuri nimi Jean-Paul
Sartren ja Albert Camus´n
ohella. Elokuva kertoo synkän tarinan Violette
Leducista, joka toisen maailmansodan aikana tutustui Simone de Beauvoireen,
ja tämän avulla Violette pääsi mukaan kirjallisiin piireihin. Suomeksi Violette
Leducin kirjoja on ilmeisesti muutama ilmestynyt.
Tarina on synkkä siksi, että lesbofeministi Violetten elämä oli vaikeaa alusta loppuun. Isättömänä syntynyt Violette oli katkera kaikesta, jo siitä, että hänen äitinsä ei ollut tehnyt aborttia. Kun hän sitten alkoi näistä asioista suorasukaisesti kirjoittaa, oli kirjailijanura vaikeaa. Sartre, de Beauvoire, Camus, Jean Cocteau, Jean Genet ja Maurice Sachs kannustivat häntä ja taidekirjallisuutensa kanssa jo kuuluisuutta saavuttanut Gallimard-kustantamo julkaisi hänen kirjojaan, mutta aluksi niin pieninä painoksina, että Violette koki olevansa mitätön.
Vaikeuksia synnytti sekin, että Violette kuvasi teksteissään seksuaalisuutta naisen näkökulmasta. Sensuurin kanssa tuli pulmia. Ei näistä asioista naisen sovi kirjoittaa. Jotakin Violetten kirjojen saamasta vastaanotosta kertoo sekin, että Suomessa hänen kirjansa Äpärä (1964) julkaisi ronskin Hymy-lehden kustantaja Lehtimiehet Oy 1969. Esipuheen Äpärään kirjoitti Simone de Beauvoire, joka sanoi Violetten olevan ”autiomaa, joka puhuu yksin”.
Yksinäiseksi Violette itsensä kokikin. Simone de Beauvoire puolestaan oli kuuluisuus ja hän sai arvostettuja palkintoja. Violette vain rämpi tuntemattomuudessa.
Pahimmillaan Violette joutui ”hullujenhuoneeseen”, missä häntä hoidettiin mm. sähköshokeilla. Kun kirjatulot olivat huonoja, Simone de Beauvoire auttoi Violettea taloudellisesti.
Ison ongelman aiheutti lisäksi se, että Violette oli rakastunut Simoneen, mutta vastarakkautta hän ei saanut.
Elokuva keskittyy niihin vuosiin, jolloin Simone de Beauvoire oli huipulla. Hänen tunnetuin teoksensa Toinen sukupuoli (1949) ilmestyi. Kirjassa on aforismiksi muodostunut virke ”naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan” - nainen on tuomittu jäämään toiseksi ja vähemmäksi miehen rinnalla, ja nainen kasvatetaan kantamaan tätä taakkaansa sitä kyseenalaistamatta. Tämän saman koki Violette.
Lisäksi hän koki olevansa ruma – ”kaunista naista katsotaan, ja niin myös rumaa naista, mutta toisesta syystä”. Netistä katsoin kuvia Violette Leducista, eikä hän niissä mitenkään ruma ole, mutta ei kuitenkaan kaunotar. Simone de Beuavoire sen sijaan oli kaunis ja sievä, ja sitä ihmeteltiin, miksi hän kaveerasi ”ruman” Jean-Paul Sartren kanssa.
Elokuvassa Violettea esittävä Emmanuelle Devos (kuvassa) on tehty kasvoiltaan kolhoksi, ja tällaisena Violettekin ulkonäkönsä koki ja ajatteli, että Simonekaan ei hänestä tykkää tämän takia.
Elokuva kertoo Violetten kamppailusta käsinkosketeltavan hyvin, mutta vähän turhan pitkä se on, 2 tuntia 20 minuuttia. Joitakin asioita väännetään rautalangasta jopa moneen kertaan. Parempi Prevostin elokuva on Seraphine (2008), joka kertoo itseoppineesta taidemaalarista Seraphine de Senlis´tä.
kari.naskinen@gmail.com
Tarina on synkkä siksi, että lesbofeministi Violetten elämä oli vaikeaa alusta loppuun. Isättömänä syntynyt Violette oli katkera kaikesta, jo siitä, että hänen äitinsä ei ollut tehnyt aborttia. Kun hän sitten alkoi näistä asioista suorasukaisesti kirjoittaa, oli kirjailijanura vaikeaa. Sartre, de Beauvoire, Camus, Jean Cocteau, Jean Genet ja Maurice Sachs kannustivat häntä ja taidekirjallisuutensa kanssa jo kuuluisuutta saavuttanut Gallimard-kustantamo julkaisi hänen kirjojaan, mutta aluksi niin pieninä painoksina, että Violette koki olevansa mitätön.
Vaikeuksia synnytti sekin, että Violette kuvasi teksteissään seksuaalisuutta naisen näkökulmasta. Sensuurin kanssa tuli pulmia. Ei näistä asioista naisen sovi kirjoittaa. Jotakin Violetten kirjojen saamasta vastaanotosta kertoo sekin, että Suomessa hänen kirjansa Äpärä (1964) julkaisi ronskin Hymy-lehden kustantaja Lehtimiehet Oy 1969. Esipuheen Äpärään kirjoitti Simone de Beauvoire, joka sanoi Violetten olevan ”autiomaa, joka puhuu yksin”.
Yksinäiseksi Violette itsensä kokikin. Simone de Beauvoire puolestaan oli kuuluisuus ja hän sai arvostettuja palkintoja. Violette vain rämpi tuntemattomuudessa.
Pahimmillaan Violette joutui ”hullujenhuoneeseen”, missä häntä hoidettiin mm. sähköshokeilla. Kun kirjatulot olivat huonoja, Simone de Beauvoire auttoi Violettea taloudellisesti.
Ison ongelman aiheutti lisäksi se, että Violette oli rakastunut Simoneen, mutta vastarakkautta hän ei saanut.
Elokuva keskittyy niihin vuosiin, jolloin Simone de Beauvoire oli huipulla. Hänen tunnetuin teoksensa Toinen sukupuoli (1949) ilmestyi. Kirjassa on aforismiksi muodostunut virke ”naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan” - nainen on tuomittu jäämään toiseksi ja vähemmäksi miehen rinnalla, ja nainen kasvatetaan kantamaan tätä taakkaansa sitä kyseenalaistamatta. Tämän saman koki Violette.
Lisäksi hän koki olevansa ruma – ”kaunista naista katsotaan, ja niin myös rumaa naista, mutta toisesta syystä”. Netistä katsoin kuvia Violette Leducista, eikä hän niissä mitenkään ruma ole, mutta ei kuitenkaan kaunotar. Simone de Beuavoire sen sijaan oli kaunis ja sievä, ja sitä ihmeteltiin, miksi hän kaveerasi ”ruman” Jean-Paul Sartren kanssa.
Elokuvassa Violettea esittävä Emmanuelle Devos (kuvassa) on tehty kasvoiltaan kolhoksi, ja tällaisena Violettekin ulkonäkönsä koki ja ajatteli, että Simonekaan ei hänestä tykkää tämän takia.
Elokuva kertoo Violetten kamppailusta käsinkosketeltavan hyvin, mutta vähän turhan pitkä se on, 2 tuntia 20 minuuttia. Joitakin asioita väännetään rautalangasta jopa moneen kertaan. Parempi Prevostin elokuva on Seraphine (2008), joka kertoo itseoppineesta taidemaalarista Seraphine de Senlis´tä.
kari.naskinen@gmail.com
