”Suomen itsenäistyminen loppuvuodesta 1917 ei ollut mikään erillinen tapahtuma Euroopan valtiopolitiikassa. Se oli osa sitä historiallista vaihetta, jolloin imperiumeja hajosi. Euroopassa itsenäistyi vuosina 1917-22 noin 20 valtiota, Suomen lisäksi mm. Danzig, Irlanti, Latvia, Liettua, Viro, Tannu-Tuva, Turkki, Ukraina, Unkari ja Valko-Venäjä”, luetteli Häikiö seminaarissa, minkä järjestävät 10.-12.6.2014 Lahden kansanopisto ja Historian ystäväin liitto.
Luennon jälkeen kysyin Häikiöltä, mitä olisi tapahtunut, jos Suomi ei tuolloin olisi saanut itsenäisyyttä.
”Todennäköisesti olisi muodostettu Suomen sosialistinen neuvostotasavalta, ja myöhemmät vaiheet olisivat saattaneet olla niin surkeat, että tällaista Suomea ei enää olisi ollenkaan”, vastasi Häikiö.
Valtiotieteen tohtori Mikko Majander vastasi luennossaan kysymykseen, miksi Suomesta tuli pohjoismainen kansankoti eikä kansandemokratia. Hän aloitti Stalinista ja Paasikivestä:
”Stalinilla oli minimi- ja maksimitavoitteensa, ja Paasikivi ymmärsi, että Stalinin minimitavoitteisiin on myönnyttävä, ettei käy huonommin. Jo itsenäistymisen alkuaikoina Suomen viiteryhmäksi oli tullut Pohjola, ei Baltia, ja tätä linjaa Paasikivi jatkoi sodan jälkeen.”
Kylmän sodan puhjetessa suomalainen yhteiskunta olikin jo ehtinyt kehittyä ja kypsyä pohjoismaisessa viitekehyksessä. Siteet Skandinaviaan olivat monitasoiset ja lujat, eikä itäeurooppalaisella mallilla ollut vetovoimaa ruotsalaisen kansankodin rinnalla.
Stalinin minimitavoitteisiin kuuluen Paasikivi joutui runnomaan läpi Yya-sopimuksen 1948. Kaikkia tämä ei tietenkään miellyttänyt, mutta Paasikivi tiesi, mikä on Suomelle parasta. Sosiaalidemokraattien joukossa Paasikiven luotomiehenä oli K.A. Fagerholm, jolla myös Ruotsi-yhteydet olivat hyvässä kunnossa. Yya-sopimuksen vastapainoksi Suomen piti osoittaa, että oltiin joka tapauksessa yhteiskunnalliselta järjestykseltään länsimainen demokratia. Niinpä kommunistit syrjäytettiin ensin sisäministeriöstä, sitten koko hallituksesta ja syyskesällä 1949 heidän laaja lakkoliikkeensä lyötiin nurin.
Geopoliittisesti Suomi oli toisen maailmansodan ryskeissä hyvässä asemassa. Majander sanoi, että jos Suomi olisi ollut jossakin Baltian - Puolan tienoilla, siellä Neuvostoliiton ja Saksan välissä, meidät olisi jyrätty, ja moneen kertaan. Neuvostoliitosta katsoen Suomi oli kuin saari: siitä ei pääse eteenpäin.
Majander käsitteli aihetta myös väitöskirjassaan 2004: "Pohjoismaa vai kansandemokratia? Sosiaalidemokraatit, kommunistit ja Suomen kansainvälinen asema 1944-51" - Kylmän sodan rintamalinja kulki sekä Suomessa että Euroopassa yleensä työväenliikkeen halki. Majander eritteli demarien ja kommunistien välistä kilpailua työläisten sieluista pitkällä jänteellä ja kuvasi Neuvostoliiton suhtautumista Suomeen muun muassa Väinö Tanneriin kohdistuneen "vihan" avulla. Erilaiset näkemykset poliittisesta toiminnasta sekä oikeaoppisuuden ja ulkopolitiikan vaatimuksista törmäsivät toisiinsa yhtä hyvin sotasyyllisyyskysymyksessä kuin ay-liikkeessä, joka oli keskeinen rintama tässä vasemmiston kamppailussa.
Suomi kytkettiin siihen Moskovassa vallinneeseen näkemykseen, että länsimainen sosiaalidemokratia koettiin esteeksi Neuvostoliiton intressien toteutumiselle. Britanniassa valtaan noussut työväenpuolue puolestaan levitti lonkeroitaan Skandinaviaan, johon sosiaalidemokraatit sitoivat Suomea lukuisten yhteyksiensä ja aatteellisen hengenheimolaisuuden kautta. Kansainväliset suurvaltajännitteet kietoutuivat erottamattomaksi osaksi kansallista politiikkaa, kun Neuvostoliitto epäili Suomen karkaavan pohjoismaisen blokin avulla osaksi länttä. Karkumatka onnistui.
Entä nyt?
”Suomi on edelleen kahden suuren välissä, Venäjän ja Saksan. Vuonna 1917 ne molemmat olivat heikkoja, toisen maailmansodan jälkeen Venäjä oli vahvimmillaan ja Saksa edelleen heikko, nyt taas Saksa on vahva, mutta se ei ole saavuttanut vahvuuttaan valloituspolitiikkaa käyttäen; Venäjä haikailee nyt maailmanpoliittisen vahvuuden perään, mutta sen suhteen olemme nyt epätietoisuuden tilassa”, sanoi Majander.
Aikaisemmassa luennossaan Martti Häikiö oli sanonut, että Venäjän keisarikunnan osana Suomi oli ollut lojaali keisarille. – ”Jos Suomi olisi silloin toiminut kuin Puola, kapinoinut ja rettelöinyt, olisi huonommin käynyt.”
kari.naskinen@gmail.com
