maanantai 19. toukokuuta 2014

Heikki ”Hopo” Laaksonen 1946 - 2014


Kova lahtelainen urheilumies Heikki Laaksonen ei päässyt jatkoajalle, eikä tullut myöskään rankkarikilpailua. Heikki ”Hopo” Laaksonen kuoli 1.5.2014. Hän oli syntynyt Lahdessa 29.12.1946.

”Hopo” oli urheilutietäjä. Siihen aikaan, kun ei vielä ollut internetin tietopankkeja eikä aina ehtinyt kirjastosta lähteä vastausta johonkin urheiluasiaan hakemaan, oli Hopo yksi parhaita tiedonlähteitä. Hänelle rakkaimmat lajit olivat jääkiekko ja jalkapallo, mutta hänen pienellä, tarkalla käsialallaan oli muistikirjoihin tallentunut paljon urheilutietoutta myös muista lajeista.

Kun kaupunkilehti Uusi Lahti alkoi lokakuussa 1981 ilmestyä, oli Hopo lehden ensimmäinen urheilupakinoitsija yhdessä Kiekkoreippaan kapteenin Matti Kaarion kanssa. Silloin ei vielä käytetty termiä kolumnisti, vaan vapaamuotoiset kommentti- ja mielipidekirjoitukset olivat ”pakinoita”. Lehden ensimmäisessä numerossa Hopo esitteli itsensä lukijoille:

”Olen syntyperäinen lahtelainen, joka näki joulukuisen pakkastaivaan jo silloin, kun Vilho Heino, Tapsa Rautavaara ja Heikki Hasu olivat parhaimmillaan. Sammumaton kipinä minussa syttyi urheiluun oikeastaan isoäitini perintönä. Hän nimittäin tapasi kuunnella kaikki radion urheilulähetykset ja minä sain toimia avuliaana kirjurina heti, kun kynästä selväkielinen jälki ruutupaperiin jäi. Jokainen merkintä sai hänet pohtimaan ja ynnäämään maaottelupisteitä ja posket hehkuen jännäämään sinivalkoisten puolesta. Hellstenin Voittoa hän varmaan äänesti yli vaalipiirienkin rajoja ja kasvatusperiaatteena oli, että kyllä urheiluselostukset aina läksyjenluvun voittavat.”

”Lisäksi kun pihapiirin tyypiltään samankaltainen poikalauma ja Lahden Lyseon reipas hurlumhei-henki saattoivat omat aineksensa pääkoppaani, niin urheilun läpitunkema tässä täytyykin olla. Kun vielä äidinkielenopettaja, joka oli sen verran hyvännäköinen, että uskoin auliisti, tuumasi, että jatka poika kirjoittelua, niin tässä sitä nyt ollaan.”

”Uuden Lahden urheilupalstat täyttyvät osaltani pääasiassa jääkiekosta ja jalkapallosta, mutta nyt jo sormia syyhyää puuttua myös muihin lajeihin ja ylipäätään urheilun kaikkinaisiin sopukoihin”, kirjoitti Hopo.

Ensimmäisessä jutussaan 15.10.1981 hän käsitteli Kiekkoreipasta, joka viiden liigakierroksen jälkeen johti sarjaa, ja Kuusysiä, joka valmistautui edessä olevaan Suomen cupin loppuotteluun HJK:ta vastaan.

Heikki Laaksonen lopetti urheilukirjoittamisensa muutama vuosi sitten Helsingin Sanomien Lahden-avustajana. Hopon jutuista jäi mieleen mm. se, että hän käytti mielenkiintoisia, usein ajankohtaisia kieli- ja muita vertauskuvia. Jos Hopo olisi vielä kirjoittamassa jääkiekon MM-kisoista, niin hän voisi todeta, että toivottavasti tulevat hallitusneuvot eivät mene yhtä jumiin kuin Suomen peli Minskissä. Jos taas Hopo vielä kirjoittaisi vaikkapa FC Lahden ottelusta, hän aloittaisi jutun esimerkiksi niin, että Tucon kuumuusaste on nyt Veikkausliigassa korkeammalla kuin Launeen sääaseman lämpömittarin lukema.

Me lahtelaiset urheiluihmiset muistamme Heikki Laaksosen niin ikään lämpimänä ihmisenä, hyvänä kaverina.

kari.naskinen@gmail.com