Turha elokuva Näsilinnasta 1918

Huhtikuun alussa 1918 Tampereella taisteltiin. Vastakkain olivat punaiset ja valkoiset. Miksi? Kysymys on tietenkin tarpeeton, mutta Claes Olssonin viime vuonna valmistunut elokuva Taistelu Näsilinnasta 1918 antaa kysymykseen aiheen. Jos nimittäin elokuvaa katsoo joku nykynuori, jolla ei ole juuri tietoa Suomen sadan vuoden takaisista tapahtumista, niin elokuva on täysin käsittämätön. Elokuvan alussa sanotaan, että 1918 Suomi oli jakautunut kahteen osaan, punaisiin ja valkoisiin, mutta sitten ei mitään muuta, vaan lähdetään ampumaan. En nyt liioittele yhtään – siis ei todellakaan sanan sanaa siitä, mistä tuossa sodassa oli kysymys.

Elokuva kertoo luutnantti Erik Melinin komppaniasta, joka lähti Vaasasta Tampereelle taistelemaan valkoisten puolesta. Komppania koostui suomenruotsalaisista nuorista miehistä. Komppanian edesottamuksista on Konrad Vestlin kirjoittanut kirjan Melins kompani (1939), minkä lisäksi Åbo Akademin käsikirjoituskokoelmasta löytyvät komppanian miesten ja heidän omaistensa tekemät 327 haastattelua. Ne käsittävät yhteensä 520 arkkia, ja materiaaliin sisältyy myös komppanian miesten valokuvat.

Nämä pohjanaan on Olsson tehnyt elokuvansa. Tiedä sitten, onko Vestlinin kirjassakaan mitään mainintaa kansalaissodan syistä, mutta ainakaan Olsson ei niistä ole välittänyt. Tosin sen verran tulee tappamisen lomassa tietoa katsojille, että valkoisten sotimisen pyhittivät Mannerheim ja jumala.

Melinin komppanian tehtävänä Tampereella oli Näsilinnan valtaaminen. Sen oli rakennuttanut Finlaysonin johtaja Wilhelm von Nottbeck perheensä asuntopalatsiksi Näsijärven läheisyyteen, mutta kansalaissotaan mennessä se oli muuttunut Hämeen museoksi. Tällä hetkellä kaupungin omistama Näsilinna on tyhjillään odottamassa saneerausta, ja tämän ansiosta elokuva pystyttiin kuvaamaan siellä.

Melinin komppania, 212 miestä, rynnäköi Näsilinnaan aamulla 4.4.1918, mutta jo illalla punaiset valloittavat sen takaisin. Samana päivänä Tampere lopulta kuitenkin siirtyy valkoisten käsiin.

Elokuva yrittää olla itseään parempi tuomalla mukaan komppanian miesten kirjetekstejä – ollakseen vähän niin kuin dokumentaarinen - mutta nämä pätkät tekevät elokuvasta entistä kökömmän.

Kun lähtökohta on ollut tällainen, olisi Renny Harlin tehnyt paremman tappamiselokuvan.

Vai onko Olssonin tarkoitus ollut vain tehdä kunnianosoitus valkoisten joukoissa taistelleille ruotsinsuomalaisille?

(Tämä juttu on julkaistu aikaisemmin Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)

kari.naskinen@gmail.com