keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Metsolta valtiolle saatavat osingot eivät tule valtion kassaan



Metso Oyj maksoi viime vuoden voittotuloksestaan osinkoja 232 miljoonaa euroa ja nyt se on ilmoittanut maksavansa lisää 75 miljoonaa. Tämä onnistuu, kun annetaan potkut 630 työntekijälle ja lomautetaan 3500.

Metson suurin yksittäinen omistaja on Suomen valtio. Ei kuitenkaan suoraan, vaan muutama vuosi sitten perustetun Solidium Oy:n kautta.
Solidium on valtion kokonaan omistama sijoitusyhtiö, joka on merkittävä omistaja 12 pörssiyhtiössä. Metson osakkeista se omistaa yksitoista prosenttia.

Valtion ensi vuoden talousarvio kertoo, että ajat ovat ankeat. Lisää velkaa pitää tehdä. Metsolta saatavat osingot eivät kuitenkaan helpota valtion rahatilannetta, koska osingot eivät tule valtion kassaan, vaan Solidiumille.

Solidium tarvitsee rahaa, koska sen tehtävänä on vahvistaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä yrityksissä ja kasvattaa omistustensa taloudellista arvoa. Solidium pyrkii myös käyttämään osaomistamissaan yrityksissä omistajuuteen perustuvaa määräysvaltaa.

Metson tapaus osoittaa, että valtion omistajaohjaus ei toimi. Valtion osittain omistamat yhtiöt ovat Solidium-järjestelyn takia siirtyneet kauemmas demokraattisesta valvonnasta. Ostoja ja myyntejä ei enää tuoda eduskunnan käsittelyyn. Solidium on todellisuudessa vain pörssipeluri muiden kaltaistensa sijoitusyhtiöiden kanssa.

Solidiumin toimitusjohtaja on Mandatumin entinen toimitusjohtaja Kari A.J. Järvinen. Hallituksen muodostavat Pekka Ala-Pietilä (pj.), Eija Ailasmaa, Antti Herlin, Markku Hyvärinen, Marketta Kokkonen, Anni Vepsäläinen ja Jarmo Väisänen.

Omistajaohjausministeri on Heidi Hautala (vihreä).

kari.naskinen@gmail.com