Jyväskylässä Grass sanoi, että Kampela sai feministeiltä voimakasta arvostelua – koska feministit eivät ymmärrä huumoria.
”Kirjoitin Kampelan nimenomaan naisten puolesta, vaikka siinä jotakin kritiikkiä onkin tiettyihin feministisen liikkeen piirteisiin. Feministit eivät tajunneet edes sitä, että Kampelahan kääntyy lopussa naisten puolelle, kun miehet menettävät valtansa”, sanoi Grass.
Häneltä kysyttiin, aikooko hän kirjoittaa Kampelalle jatko-osan, mihin hän vastasi, että sen voisi kirjoittaa vain nainen.
”Naiset voisivat tehdä kaiken miehiä paremmin, mutta vallassa ollessaan naisetkin ovat aina käyttäneet valtaa yhtä huonosti kuin miehet”, sanoi Grass ja viittasi Katariina Suureen ja Indira Gandhiin.
Omissa haastattelumuistiinpanoissani – joko Jyväskylästä tai Lahdesta – näyttää olevan Grassin tunnustuksena naisille, että ”nainen tulenkin haki – ei petoksella, vaan viekkaudella”.
Kampelasta ruokana Grass sanoi, että jo Otto von Bismarckin mukaan hinta määrää kalan maun, ja että kampela ja lohi ovat oikeaan aikaan ongittuina yhtä hyviä.
Ennen Lahteen tuloaan Grass sanoi, että Mukkulan kirjailijakokouksessa on kuulemma aikaa jalkapallolle, saunomiselle ja uimiselle – ”mutta kai siellä jää aikaa muullekin”. Myöhemmin kokouksen jälkeen hän sitten joutui toteamaan, että ihmisiä kiinnosti siellä kaikki muu paitsi kirjallisuus.
Mutta nyt siis kampelaa Danzigissa. Käytän nykyisestä Gdanskista vanhaa saksalaista nimeä, koska Grassin aikana se oli Danzig. Kävin katsomassa Grassin kotitalonkin Langfuhrin kaupunginosassa, jonka nykyinen nimi on vaikea puolalainen sana Wrzeszcz. Grassin perhe asui Labesweg 13:ssa, nyt Lelewela 13. (Kuva kotikadulta.) Läheisessä puistossa soittaa rumpuaan pronssinen Oskar Mazerath.
Danzig on vanha kaupunki, ensimmäiset merkinnät siitä ovat jo ensimmäiseltä vuosituhannelta. Saksalaisen ritarikunnan haltuun se joutui 1300-luvulla ja Puolan osa siitä tuli 1400-luvulla. Monien vaiheiden jälkeen Danzig julistettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton suojeluksessa saksalais-puolalaiseksi vapaakaupungiksi, kunnes Adolf Hitler katsoi, että nyt saa riittää ja osittain Danzigia tekosyynään käyttäen natsi-Saksan joukot marssivat 1.9.1939 Puolaan.
Grassin Danzig-trilogian muodostavat Peltirumpu (1959), Kissa ja hiiri (1961) sekä Koiranvuosia (1963).
On Grass joskus käynyt myös nykymuotoisessa Gdanskissa. Tämän voi päätellä ainakin yhdestä runosta kirjassa Löytötavaraa lukuhaluttomille (1997):
”Vanha mies, jäänne entisestä,
lahjoitti minulle hauraan lipun,
joka vapaavaltiossa
lepatti minun lapsuuteni laitureilla,
kunnes salkoihin nostettiin voittajien lippu
ja kaikki särkyi.
Katsokaa: Puolan kruunu
saksanritarien ristien päällä.
Keräilykappale
koiden armoilla.”
[Gdanskin vaakunassa on kahden punaisen ritariristin yläpuolella kultainen kruunu.]
Viime keväänä Günter Grassille (85) eivät suuttuneet feministit, vaan israelilaiset. Grass kirjoitti Züddeutsche Zeitungiin runon ”Se mikä sanottava on”. Siinä hän esitti voimakasta kritiikkiä Israelin Iranin-politiikkaa kohtaan ja kysyi, miksi asiasta on vaiettu. Grass ihmetteli mm. sitä, että Saksa toimittaa Israeliin sotatarvikkeita, joiden erikoisominaisuuksiin kuuluu kyky ohjata tuhoatuottavia taistelukärkiä sinne (Iraniin), missä ei ole varmaa tietoa ydinpommista.
Israel määräsi Grassin maahantulokieltoon ja pääministeri Benjamin Netanjahu vaati, että kaikkien rehellisten ihmisten pitää tuomita Grass. Sisäministeri Eli Jishai kuitenkin liennytteli ja ehdotti Grassin kanssa tapaamista puolueettomalla maaperällä. Pitäisikö Grass kutsua kolmannen kerran Suomeen? Voisi Grass tarkistaa, onko tilanne täällä samanlainen kuin 1981, jolloin hän sanoi, ettei ole missään muualla nähnyt yhtä paljon attaseasalkkuja.
Kampela muuten oli hyvä, parempaa kuin lohi. Taas tänäänkin katson keittiömme seinällä olevaa Grassin piirrosta ”Mies kampelassa” (1978) ja keskiviikkona 3.10. käyn Lahden kuukausimarkkinoilla kysymässä kalakauppiailta, löytyykö kampelaa.
(Tämä kirjoitus on julkaista aikaisemmin Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)
kari.naskinen@gmail.com
