perjantai 14. syyskuuta 2012

Kokoomuksessakin aletaan jo ymmärtää, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on piuhat pidettävä kuntien käsissä



Viime päivinä on puhuttu paljon yksityisen terveydenhuollon bisneksistä ja niitä pyörittävien yritysten miljardivoittojen piilottamisesta kaukaisiin veroparatiiseihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon yksityistämisen voimakas puolestapuhuja on Kokoomus, jonka ideologia on, että kaikki mahdollinen on yksityistettävä. Nyt ollaan sielläkin kuitenkin heräämässä todellisuuteen. Kuntalehden uusimmassa numerossa (13.9.2012) nimittäin sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (Kok) sanoo, että ”sosiaali- ja terveyspalvelut on kuntien tehtävä, ja kunnilla pitää olla sote-piuhat käsissään.” – ”Jos näin ei ole, kunnat joutuvat toimimaan pakkoraossa, kuten nykyisin jo tapahtuu, ja tilanne käy hallitsemattomaksi.”

Toivottavasti tämä ei ole vain Kokoomuksen kunnallisvaalitaktiikkaa. Tällaiseen taktikointiin ainakin olisi syytä, sillä
76 prosenttia suomalaisesta katsoo, ettei julkisia palveluja pidä yksityistää merkittävästi. Tätä mieltä ollaan kaikissa väestöryhmissä riippumatta sukupuolesta, asuinpaikasta, puoluekannatuksesta, iästä tai ammattiasemasta. Tämä kävi ilmi Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) TNS-Gallupilla teettämästä kyselystä tänä vuonna.

Eniten suopeasti yksityistämisen lisäämiseen suhtautuvia on tietenkin Kokoomuksen hyvätuloisissa äänestäjissä
.

kari.naskinen@gmail.com