tiistai 19. lokakuuta 2010

Televisio panee ajattelemaan

Television homokeskustelun seurauksena on jo 25 000 ihmistä eronnut kirkosta. Minut puolestaan vakuutti sunnuntai-iltana nähty ohjelma tuloeroista. Sitä katsoessani huomasin, että kyllä minä sittenkin olen edelleen kommunisti, koska olen sitä mieltä, että oikeudenmukaisen tulonjaon nimissä pitäisi rikkaimpien tuloja leikata ja panna ne uuteen jakoon.

Toimittaja Timo-Erkki Heinon ohjelma Työt, tulot ja optiot paljasti konkreettisesti sen, mitä tässä optiokapitalismin maailmassa ja Suomessa on viimeisten 20 vuoden aikana tapahtunut. Kun ison johtajan vuosiansiot olivat 20-30 vuotta sitten ehkä 30 kertaa suuremmat kuin hänen firmassaan työskentelevän duunarin, niin nyt erot voivat olla jopa parituhatkertaisia. Katsotaan siis, että johtaja on 2000 kertaa parempi ihminen kuin yrityksen työntekijä.

Tässä ei ole mitään järkeä. Parilta isolta porholta kysyttiin, että mitä voi tehdä niin isoilla rahamäärillä. Siis kun saa useita miljoonia joka vuosi. Vastaukset olivat lapsellisia: on vähän parempi auto, voi vaimon kanssa tehdä kerran vuodessa matkan kaukomaille ja venekin on hyvä. Näinhän se tosiaan on, niin suurille rahasummille ei ole mitään käyttöä. Ilmeisesti ne vain sijoitetaan johonkin sellaisiin kohteisiin, joissa turhan omaisuuden määrä entisestään kasvaa.

Kun nämä miljoonapalkat muodostuvat kaiken lisäksi pääomatuloista, niitä ei kunnolla veroteta. Pääomatuloista joutuu maksamaan veroa vain 28 prosenttia. Jo 3000 euron palkastaan tavallinen ihminen maksaa enemmän veroa.

Jos SKDL vielä olisi voimissaan, palaisin äänestämään sitä 30 vuoden tauon jälkeen ensi vuoden eduskuntavaaleissa, koska SKDL:n vaaliohjelmassa todennäköisesti olisi kaikkein radikaalein muutos verotukseen. SKP:tä ei kannata äänestää, koska se on voimaton ja äänet menisivät hukkaan. Kun en oikein ole perillä vihreän Vasemmistoliitonkaan politiikasta, niin tällaisena reaalikommunistina äänestän SDP:tä ja toivon siltä nykyistä tiukempaa otetta.

Heinon tv-dokumentti todisti taas kerran Yleisradion tarpeellisuuden. Vai mitäs luulette, voisiko Mainos-televisiosta tai maksukorttikanavilta tulla tällaisia ohjelmia?

kari.naskinen@gmail.com