perjantai 23. heinäkuuta 2010

Soini ja Vanhanen

Valtavaan vaalivoittoon valmistautuva Timo Soini on jo muuttanut itseään valtiomiesmäiseksi. Puoluejohtajien tv-keskustelussa keskiviikkona Soini esiintyi aivan eri tavalla kuin ennen. Soini nojasi rauhallisesti tuolin selkänojaan, hymyili vain, pyöritti päätään muiden tyhmille mielipiteille, mutta ei vaivautunut kunnolla edes puheenvuoroja pyytämään. Soini näytti, että hän on tämän kaiken yläpuolella, hän kyllä tietää, ja kansa tietää, ja vaaleissa kansa näyttää kaapin paikan vanhoille puolueille.

Samoissa Porin keskustelutilaisuuksissa Matti Vanhanen puolestaan osoitti, että vaikka hän ei enää ole valtiomies, hän haluaisi sellainen olla. Torstaina järjestettyyn talousaiheiseen korokekeskusteluun Vanhasta ei enää ollut kutsuttu mukaan, mutta Vanhanenpa meni yleisöpenkeille eturiviin ja nousi sitten esittämään omia mielipiteitään. Toki tämä on kaikille kansalaisille sallittua, mutta sellaisen kuvan Vanhanen huutelullaan antoi, että hän ei ole osannut luopua pääministerinä syntyneestä valta-asemastaan.

Sen sijaan Soini ei enää huutele. Vanhasta fiksumpana Soini tietää, että mitä vähemmän hän nyt mesoaa, sitä varmemmin voitto tulee. Soini on jo tehtävänsä tehnyt, eikä enää kannata riskeerata mitään. Parempi vain hymyillä kuin viiden tuuman jaguaari. Oheisen kuvan kaltaista Soinia ei enää ennen vaaleja tulla näkemään.