Kesän ensimmäinen elokuvahelmi on Miguel Artetan ohjaama Youth in Revolt (2009). Se on kuin kevyt tuuli, joka tuo mieleen Jean-Luc Godardin ikuisen helmen Viimeiseen hengenvetoon (1959). Niin on ollut tarkoituskin. Teinitytön huoneen seinällä on Jean-Paul Belmondon kuva, ja tyttö haaveilee ranskalaisesta poikaystävästä. Tuosta tytöstä puolestaan on kiinnostunut elokuvan samanikäinen päähenkilö, jonka trauma on se tyypillinen: jäänkö ikuisesti poikuuteni vangiksi, kun en vielä tähän ikään mennessä ole saanut.Kun poika (Michael Ceran) varovasti tutustuu tyttöön (Portia Doubleday) ja saa kuulla tämän Ranska-suuntautuneisuudesta, kehittää poika itseään tähän suuntaan. Hän luo itselleen sivupersoonan, ranskalaisten uuden aallon elokuvien viileitä tyyppejä muistuttavan Francois Dillingerin. Tietenkin nimi on Francois, koska Viimeisen hengenvedon käsikirjoittaja oli Francois Truffaut.
Näistä asetelmista kehittyy haikea komedia. Se ei kuitenkaan ole samanlainen surullisen lopun saava elokuva kuin esikuvansa. Ceran ei ole pikkurikollinen kuten Belmondo, eikä poliisi lopussa ammu häntä. Poliisin kanssa poika kuitenkin joutuu tekemisiin, koska rakkaus teettää kaikenlaista pientä ja vähän suurempaakin pöljyyttä. Ceran ajautuu absurdeihin tilanteisiin samalla tavalla kuin Belmondo, mutta Belmondon kaltaiseksi anarkistiksi Ceranista ei ole – niin kuin koko elokuvastakin voi sanoa, että se on vain kevyt viihde-elokuva. Olkoon silti 50-vuotiskunnianosoitus esikuvalleen.
Portia Doubleday ei myöskään ole jumalainen Jean Seberg, mutta ainakin samaa vapaudenkaipuuta ja kiusoittelevuutta hänessä on.
Lukuisat sivuhenkilötkin pitävät mielenkiintoa tarinaan yllä. Tiettyä ”kulttielokuvan” kehrää elokuvan ympärille tuovatkin pojan äidin väliaikaista poikaystävää näyttelevä Ray Liotta ja pojan isä Steve Buscemi. Liotta ja Buscemi ovat eräänlaisia B-näyttelijöitä, joilla kuitenkin on ollut mielenkiintoisia rooleja tunnettujen ohjaajien tunnetuissa elokuvissa. Liottan huipputyöt ovat Martin Scorsesen Mafiaveljet (1990) ja Riddley Scottin Hannibal (2001); Buscemi muistetaan mm. Quentin Tarantinon Reservois Dogsista (1992) ja Pulp Fictionista (1994) sekä Coenin veljesten Fargosta (1996).
SAIRASTA VÄKIVALTAA
Kesän kammottavuus on tanskalaisen Nicolas Winding Refnin ohjaama Valhalla Rising. Tällaista elokuvaa ei pitäisi sallia esitettäväksi. Katsoin sitä 20 minuuttia, sinä aikana oli ihmisiltä jo halkaistu päitä ja kaivettu sydän elävästä ihmisestä. Tarina sijoittuu jonnekin tuhannen vuoden taakse. Yksisilmäiseksi maskeerattu Mads Mikkelsen on vangittuna, ja sitten alkaa raakalaismainen pakoretki. En tiedä, miten siinä käy, mutta kun joku nuori elokuva-arvostelija kirjoitti, että tässä elokuvassa kohtaavat taide ja väkivalta, niin sen tiedän, että elokuvataiteen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.
Tällaisella elokuvalla ei ole tekemistä minkään muun kuin raa´an väkivallan kanssa. Tällaisella elokuvalla ei pitäisi olla olemisenoikeutta. Koska kuitenkin on, niin seurataan jatkossakin uutisia Jokelasta, Kauhajoelta, Porvoosta... niitä tulee.
kari.naskinen@gmail.com
