tiistai 13. huhtikuuta 2010

Tuottavuusohjelma on ideologinen irtisanomis- ja yksityistämisohjelma

Valtiontalouden tuottavuusohjelma on paljastunut ideologiseksi irtisanomisohjelmaksi. Julkisen puolen työpaikkoja halutaan ajaa alas. Valtion työpaikkoja pyritään vähentämään vuoteen 2015 mennessä yli 14  000 henkilötyövuodella. Nyt myös suurimmat kaupungit on pakotettu tekemään omat tuottavuusohjelmansa. Lahden kaupunginvaltuusto päätti siitä eilen.

Julkisuudessa Lahden tuottavuusohjelma on jäänyt vähälle huomiolle, koska Lahdessa päätös- ja tiedonvälitysvaltaa pitävien urheilupoikien suurin kiinnostuksenkohde on viime aikoina ollut uusien viinanjuontiloossien rakentaminen jäähalliin. Valtuuston maanantaisessa kokouksessa asiantuntijalausunnon pääkallonpaikalta Helsingistä toi sentään kansanedustaja Matti Kauppila (Vas), joka kertoi, että näitä tuottavuuspapereita tullaan syksyllä lukemaan tarkasti valtiovarainministeriössä, ja lopputuloksena itsestäänselvästi tulee olemaan kuntatalouden kiristäminen. Kaupungit pannaan ikään kuin itse tekemään likainen työ valtiovarainministeriön puolesta - kun kaupungeissa joudutaan palveluja karsimaan tuottavuuden nimissä (Lahdessakin tavoitteena on 14 miljoonan euron säästöt 2010-12), ei niille jatkossa tarvitse antaa yhtä paljon valtionavustuksia kuin nyt.

Lahden kaupungin tuottavuusohjelmakin ajaa yksityistämisen asiaa. Vaikka sitä ei suoraan sanota, on selvää, että kun kaupungin omia palveluja leikataan, ihmisten täytyy hankkia vastaavat palvelut yksityissektorilta. Tämä on laajakantoinen ideologinen valinta, ja näin päästään tuottavuusohjelman johdantotekstissä olevaan mainintaan: kaupungin palveluksessa on tuntuvasti vähemmän työntekijöitä kuin nyt.

Kuntalaisten palveluvalintoja tuetaan ns. palveluseteleillä. Tällä järjestelmällä ohjataan kuntalaiset käyttämään yksityisten yritysten palveluja. Hyvinvointivaltiota muutetaan palvelusetelivaltioksi ja kohta ollaan puhtaassa setelivaltiossa.

Kaupunginvaltuutettu Vuokko Kautto (Vas) kiinnitti huomiota siihen, että Lahden tuottavuusohjelman tavallaan harmitellaan ihmisten liian vanhaksi elämistä - tulevat kalliiksi. Saara Vauramo (vihr) jatkoi tähän, että miksi kaupungin kotihoidon henkilöstöä pitää vähentää, kun kuitenkin tiedetään, että laitoshoito on kalliimpaa. (Hoitakoot ihmiset itse vanhuksensa tai ostakoot tarvitsemansa palvelut joltakin firmalta.)

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma on luonut epävarmuuden ja ahdistuksen ilmapiirin työpaikoille. Sama ilmapiiri halutaan nyt luoda Lahden valtuuston yksimielisellä päätöksellä tänne meille jokaiselle.

kari.naskinen@gmail.com