maanantai 8. helmikuuta 2010

Koti, uskonto ja isänmaa

SKP:n Lahden osasto ja Demokraattinen sivistysliitto järjestävät sunnuntaina 14.2. klo 14 Teatteri Vanhassa Jukossa mielenkiintoisen tilaisuuden. Teatteriryhmä Rujo esittää rienausnäytelmän Mannerheim eli lapsistani ei mitään ja dosentti Heikki Tervahattu luennoi asevarustelusta ja ilmastonmuutoksesta. Lisäksi esiintyy laulutrio Katkennut köysi. Sisäänpääsy 5 euroa.

Pilkkanäytelmän sotamarsalkasta on kirjoittanut ja ohjannut Teatterikorkeakoulussa ohjausta opiskeleva Lauri Maijala. Mannerheimia esittää Vanhan Jukon taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen (kuva).

”Pilkkaamme kotia, uskontoa ja isänmaata. Kerjäämme verta nenästämme kyseenalaistamalla Suomen ainoan sallitun nekrofilian muodon, C.G.E. Mannerheimin rakastamisen. Se nimittäin vaarantaa sinun ja lähimmäistesi terveyden”, sanoo rujo porukka.

Teatteri Rujo esiintyi viimeksi kutsuttuna Työväen näyttämöpäivillä Mannerheimin esikuntakaupungissa Mikkelissä. Kun en ole Maijalan näytelmää nähnyt, lainaan muiden arvosteluja:

Savon Sanomat: ”Mannerheim on keskiössä. Hänen myyttinsä ja kulttinsa joutuvat vanutukseen, johon sotkeutuvat myös Hitler, Ryti, Svinhufvud ja marsalkan lempihevonen Kathy. Esitys ottaa kaiken irti myös Mannerheim-animaatiosta ja Renny Harlinin suurelokuvahankkeesta. Se kommentoi itseään ja naurattaa julmetusti.”

Etelä-Saimaa: ”Se on sekä poskettoman hauskaa että syvältä kouraisevan koskettavaa teatteria. Se on kaikessa loistokkuudessaan kerta kaikkiaan hämmentävän hieno. Esitys on raikas kuin kirpeä pakkaspäivä. Sen parissa on mukava tomuttaa vaikka omia, paljon hölynpölyä keränneitä asenteitaan.”

Teatteri Rujon edelliset näytelmät Kunnalliskertomus eli Myyrän painajainen ja Woyzeck ovat voittaneet kannustusrahapalkinnot Seinäjoen Harrastajateatterikesässä. Kunnalliskertomus kutsuttiin viime kesänä lisäksi Helsingin Juhlaviikkojen Stage-festivaaleille.

kari.naskinen@gmail.com