Vuoden 1966 eduskuntavaaleja kutsuttiin Suomen ensimmäisiksi televisiovaaleiksi. Yhdysvalloissa sellaiset oli koettu jo 1960, kun John F. Kennedy oli voittanut Richard Nixonin. Lahtelainen Markku Koski (kuva) esitti tohtorinväitöstilaisuudessaan viime viikolla Tampereen yliopistossa elokuvapätkän Kennedyn ja Nixonin ensimmäisestä tv-keskustelusta, jossa sympaattinen Kennedy peittosi hikoilleen ja hermostuneesti jalkojaan siirrelleen Nixonin.”Jäykkä, vivahteita tajuamaton Nixon jäi auttamattomasti rennon, hieman sinatramaiseen tapaan puhuneen Kennedyn varjoon. On tosin väitetty, että saman keskustelun radiosta kuunnelleet pitivät Nixonia parempana”, sanoi Koski, jonka väitöskirja käsittelee televisiota ja poliitikkoja.
Kosken keskeisen väitteen mukaan television rooli politiikassa on viime vuosikymmeninä muuttunut niin, että televisio ei enää ole pelkkä tiedotusväline, vaan myös politiikan tapahtumapaikka. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee presidentti Urho Kekkosen ja pääministeri Mauno Koiviston yhteenoton vuonna 1981, kun Koivisto ei yllättäen suostunutkaan jättämään Kekkosen vaatimaa hallituksen eronpyyntöä. Tätä ei kuitenkaan uutisoitu perinteisellä tavalla, vaan Koivisto kertoi asiasta kadulla kameramiehen kanssa ”sattumalta” päivystäneelle tv-toimittajalle Hannu Lehtilälle.
”Katajanokalla iltapäiväkävelyllä äkättyä Koivistoa verrattiin lehdissä Sheriffi-elokuvan Gary Cooperiin, joka joutui haluamattaan taistelemaan yksin oikeuden puolesta”, sanoo Koski.
Tämä oli poliittista draamaa parhaimmillaan, katsojia kaksi miljoonaa. Tosin Kekkonen oli tehnyt saman jo 1975, kun oli runnannut televisiossa ns. hätätilahallituksen.
Tuorein tapaus on muutaman viikon takaa, kun Paula Lehtomäki oli valinnut television Ykkösaamu-ohjelman ilmoittaakseen, ettei lähdekään kepun puheenjohtajakilpailuun.
Koivisto tiesi hyvin, mitä teki. Vuonna 1981 hän sanoi, että ”politiikka ei ole kokonaan show´ta, mutta kyllä se vain sitäkin on. - - - Menestyä ei voi, jos ei hallitse näyttämölläoloa, sitä että vaalit ratkaistaan itse asiassa tv:n ääressä, kotikatsomossa.”
Kaksitoista myöhemmin Margaret Thatcher sanoi, että ”olohuoneeseen tuleva kuva on voimakkain kommunikaation muoto tällä planeetalla”.
Tiedetään, tiedetään. Vuonna 1991 SDP joutui vaihtamaan puheenjohtajaa, kun Pertti Paasion tankkaava puhetyyli ei sopinut televisioon. Tilalle valittiin moderni supliikkimies Ulf Sundqvist.
Markku Koski panee epäsuosioon joutuneen Harri Holkerin hallituksenkin (1987-91) virheeksi vanhentuneen julkisuusstrategian. Holkeri yritti pitää kiinni käytännöstä, jossa poliitikko antaa herramaisesti lausuntoja itse valitsemanaan hetkenä – ”Minä juon nyt kahvia”. Tämä ei enää sopinut televisiolle, joka pyrki tuomaan esille myös poliitikon muut hetket.
HOHTO ON MENNYT
Televisio on muuttanut politiikkaa, mutta muuttuu televisiokin koko ajan. Kosken väitöskirjan nimi ”Hohto on mennyt herrana olemisesta” kertoo osaksi telkkarin muuttumisesta. Kun kaikki näytetään, on tapahtunut arkipäiväistymistä. Sellaista poliitikkoherraa ei olekaan, joka ei ikään kuin joutuisi nöyrtymään television edessä. Arkipäiväistyminen näkyi kesken väitöstilaisuudenkin. Kun vastaväittäjänä ollut valt. tri Anu Kantola ei oikein osannut valita, teititteleekö vai sinutteleeko hän 20 vuotta itseään vanhempaa Markku Koskea, niin puolessa välissä tilaisuutta Anu Kantola muutti kokonaan arkiseen sinutteluun.
Tärkeintä on joka tapauksessa näkyminen. Tuli siellä väitöstilaisuutta seuratessani mieleen sekin, että mites nämä Lahden seudun poliitikot. Tällaisena telkkarin suurkuluttajana pääsin sellaiseen yhteenvetoon, että näkyvin on Jouko Skinnari, joka eduskunnan kyselytunnilla on hyvin framilla demariryhmän eturivissä. Lisäksi hän saa silloin tällöin tv-aikaa eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa.
Muut kansanedustajamme ovat näkymättömiä. Lehtijulkisuudessa kuitenkin ESS:n nimikkopoliitikko Ilkka Viljanen on hyvin esillä. Viljasta ja Etelä-Suomen Sanomia sitovat yhteen kokoomuslaisuus ja lestadiolaisuus.
Hohto on kohta menossa televisioltakin. Tästä sanoi Anu Kantola, joka juuri edellispäivänä oli seurannut, kun Barack Obama oli vastaillut ihmisten kysymyksiin internetin Youtubessa. Kysymyksiä oli tullut 11 000.
”Mikä on television tulevaisuus? Kanavia on nykyisin valtava määrä, mutta onkohan tällaista nykymallista kanavajärjestelmää tulevaisuudessa ollenkaan, ja onko tv-ohjelmilla enää lähetysaikojakaan, kun ihmiset voivat valita kaiken katsomansa internetistä oman aikataulunsa mukaan? Jääkö televisio välikauden tekniikaksi ennen siirtymistä kokonaan internetaikaan”, kysyi Anu Kantola, joka toimii tutkijana Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan viestinnän laitoksella.
Väitöstilaisuus veti salin täyteen, ehkä 250 ihmistä. Lahtelaisten lisäksi siellä oli muitakin tuttuja, lähelläni istuivat mm. Markus Aaltonen, Timo Aaltonen, Kalevi Aho, Peter von Bagh, Dave Lindholm ja Kaarle Nordenstreng.
kari.naskinen@gmail.com
