Vasemmistopuolueiden suurtappio Suomessa ja koko Euroopassa ei ollut mikään satunnainen asia. Yksi hölmöimpiä kommentteja EU-vaali-iltana oli Jutta Urpilaisen sanoma: "Aina ei vaan voi voittaa" (IS 8.6.). Demareille kolmet vaalit peräkkäin pelkkää häviötä.Vasemmiston tappioon on perustavaa laatua olevat syyt. Oleellisinta on, että ne vasemmiston ajamat asiat, joilla se on ollut liikkeellä yli sata vuotta, on saavutettu. Kun varsinkin pohjoismaisen mallin mukainen hyvinvointivaltio saatiin valmiiksi 1990-luvun alkuun mennessä, homma oli ikään kuin hoidettu. Ajatellaan, että enää ei ole tarvetta samalla tavalla oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta taistelevalle vasemmistolle.
SDP:n 1. varapuheenjohtaja Ilkka Kantola sanoi Työväen Sivistysliiton 90-vuotisjuhlakokouksessa viime perjantaina, että työväenliike on alkujuuriltaan vapautusliike. Sen tavoite oli ihmisten vapauttaminen kohtuuttoman raskaista työolosuhteista, liian pitkistä työpäivistä, liian lyhyistä lepoajoista ja työnantajien muista epäinhimillisistä vaatimuksista. Vapautuksia näistä ovat tuoneet kahdeksan tunnin työpäivä, työsuojelumääräykset, kohtuullinen palkka, työtapaturma- ja sosiaalivakuutusjärjestelmät sekä työeläketurva. Mihin vasemmistoa siis enää tarvitaan?
Vastaus tietenkin on, että periaatteessa näihin samankaltaisiin asioihin vaikuttamiseen edelleen, ja etenkin siihen, ettei Suomessa takavuosien punamulta- ja kansanrintamahallitusten aikaansaamaa yhteiskunnallista kehitystä päästetä romuttumaan.
Vasemmiston ja varsinkin sosiaalidemokraattien alamäen yksi syy on, että puolue itse on ollut heikentämässä hyvinvointivaltiomallin kattavuutta. Tämän myyräntyön SDP aloitti Paavo Lipposen johdolla 1990-luvun laman jälkeen. Yhdessä Sauli Niinistön ja Raimo Sailaksen kanssa Lipponen lähti viemään Suomea uusliberalistiseen suuntaan. Huono-osaisimmilta Eero Heinäluoma oli vetämässä henkisesti mattoa alta, kun punamultahallitus poisti rikkaiden varallisuusveron 2006.
Silloin tätä oikeistolaista linjausta perusteltiin talouskasvun tarpeella. Kai siihen jotenkin uskottiinkin. Todellisuudessa kävi joka tapauk-sessa niin, että Lipposen hallitukset siirtyivät hyväosaisten puolelle. Aate hämärtyi, ja tätä laskua nyt maksetaan. Hinta on, että esimer-kiksi isoilla teollisuuspaikkakunnilla demarien EU-ääniä meni nyt Perussuomalaisille.
Luottamus Lipposen jyräämään SDP:hen on nyt mennyt suurelta osalta demarien kannattajia. Jutta Urpilaisesta ei luottamuspulan palauttajaksi ole. Ei tavallinen duunari, demarien peruskannattaja, ole höynäytettävissä iltapäivälehtien verkkosukkakuvilla eikä varsinkaan tyhjänpäiväisillä puheilla. - Mikä se luulee olevansa, mitä se meistä tietää, ämmä mikä ämmä...
SDP uskoi olevansa trendikäs ja muuta hienoa, kun valitsi nuoren naisen puheenjohtajaksi. Ei toimi. Sitten kun äänessä vielä ovat jatkuvasti Tarja Filatov ja Pia Viitanen, niin ei mahda mitään sille, että kaipaisi puolueen johtoon ideologista, miehistä jämäkkyyttä, ei Lipposen tapaista, vaan Erkki Tuomiojan.
Vasemmistoliiton tilanne on jo toivoton. Martti Korhosen vaihtaminen Paavo Arhinmäkeen ei auta, sillä kommunismin aika on ohi.
Kokoomuksen voittokulku tulee jatkumaan. Se edustaa sitä politiikkaa, mikä ihmisille on läheisintä ja tärkeintä - itsekkyyden ja yksityistymisen maksimoiminen, minä minä minä. Tämä näkyy äänestyskäyttäytymisessä Lahdessakin: EU-vaaleissa oli äänestys-prosentti Kokoomuksen Jalkarannassa 48, mutta vanhastaan vankalla vasemmistolaueella Liipolassa vain 24.
Työttömyys kasvaa, toimeentuloluukuilla ja ruokapankeissa jonot kasvavat, mutta vaaleissa voittavat muut puolueet kuin näiden asioiden parantamiseen ideologisestikin sitoutuneet puolueet. Ei tämä kuitenkaan mikään lopullinen totuus ole. Aaltoliikettä tapahtuu, aaltojen välit vain ovat joskus hyvinkin pitkiä. "Aina ei vaan voi voittaa" - mutta jos vaikka 20 vuoden kuluttua, kun suomalainen hyvinvointi-yhteiskunta on ajettu karille Kokoomuksen veronalennuspolitiikan takia.
Vaaleissa ei palkita saavutuksista, vaan pyritään vaikuttamaan siihen, että ylletään uusiin saavutuksiin. Jos menneet jotakin merkitsisivät, voittaisi vasemmisto aina. Vasemmisto sekin oli, joka aloitti yleisen äänioikeuden vaatimisen.
Vasemmistolta vievät kannatusta myös vihreät. Heidän ympäristö-politiikkansa on vasemmistolaista eli ihmistä suojelevaa, mutta vihreiden kokonaisvaltainen yhteiskuntapolitiikka on hahmottumatonta. Muualla maailmassa vihreä liike on hyvinkin vasemmistolaisten aatteiden läpitunkema, mutta Suomessa Vihreän liiton kuva suttaantuu oikeistoa nöyristelevän hallituspolitiikan takia.
Asia sinänsä ovat äärioikeistolaiset ja populistiset puolueet. Suomessa perustakinkääntäjä Timo Soinin menestys EU-vaaleissa oli niin kova, että jos näillä äänimäärillä olisi jaettu eduskuntapaikat, olisi tulos ollut tällainen (suluissa muutos vuoden 2007 eduskunta-vaaleista):
49 Kokoomus (-1)
46 Keskusta (-5)
40 SDP (-5)
22 Vihreät (+7)
19 Perussuomalaiset (+14)
12 RKP (+2)
7 Vasemmistoliitto (-10)
5 Kristilliset (-2)
Eduskuntavaalit ovat kuitenkin erilaiset, koska niissä Soinia ei voi äänestää kuin yhdessä vaalipiirissä. Tästä huolimatta Perussuoma-laiset tulevat eduskuntavaaleissa 2011 saavuttamaan suurvoiton. Soinin yhden miehen puolue on nyt kaikesta huolimatta vakavasti otettava puolue, ja se tulee saamaan seuraaviin vaaleihin kaikkiin vaalipiireihin tunnetumpia ja vakavammin otettavia ehdokkaita kuin tähän asti.
Euroopan-laajuisesti vasemmisto hävisi EU-vaaleissa roimasti. Malta on ainoa maa, josta europarlamenttiin menee enemmän sosiaali-demokraatteja kuin konservatiiveja; tasapeliin päädyttiin Kreikassa, Ruotsissa ja Virossa.
kari.naskinen@gmail.com
