maanantai 4. elokuuta 2008

Toriparkki ja halvimmat huorat


Tämä kuva on Sapokanlahdesta Kotkasta. Vuonna 1990 aloitettiin osittain umpeenkasvaneen ja pahoin saastuneen merenlahdenpoukaman parannustyöt. Neljä vuotta myöhemmin Sapokanlahti palkittiin Vuoden ympäristörakenteena.

Kotkassa on muutenkin tehty paljon ympäristön viihtyisyyden parantamiseksi. Esimerkiksi Keskuskadun 800 metriä pitkästä lehmusesplanadista on tehty veistospuisto; siellä on myös Olavi Lanun betoninen Makaava pajutyttö, joka on sukua Lahdessa Kirkkokadun ja Mariankadun kulmassa olevalle Pajutytölle. Tämä hanke sai vuonna 2003 Suomen kuvanveistäjäliitolta Pro Sculptura -mitalin.

Kotkasta voisi hakea mallia Lahteenkin. Onhan siellä se uusi toriparkkikin maan alla. Sen rakentamista on Lahdessakin jo kehuttu.

Perustelut Kotkan toriparkille ovat kuitenkin kokonaan toisenlaiset kuin Lahden toriparkkifanaatikkojen perustelut täällä. Kotkassa 500 auton toriparkki rakennettiin kauppakeskus Pasaatin alle tilanteessa, jossa kaupungin keskustassa ei ollut käytännöllisesti katsoen mitään muita parkkilaitoksia.

Lahdessa tilanne olisi vastaavanlainen, jos täällä olisivat yhdessä nipussa kauppatori, Trio ja Sokos, mutta niitä varten ei olisi autopaikkoja kuin katujen varsilla. Kotkassa näin oli, joten oli perusteltua rakentaa toriparkki.

Lahdessa riittää kuitenkin puolityhjiä parkkihalleja nytkin taas, kun elokuun markkinat keskiviikkona järjestetään.

Lahdessa yrittäjät, jotka vinkuvat valituksiaan aina ja joka paikassa, vaativat veronmaksajia rakentamaan heidän asiakkailleen toriparkkihallin. Lisäksi yrittäjät sanovat, että kaikki kaupungin perimät parkkimaksut tulisi ohjata yrittäjien liikevoittojen maksimoimiseen. Eikä niitä ainakaan pitäisi tuhlata vanhustenhoitoon, kuten yrittäjien edustajana on keskustaisäntä Riku Jaro julistanut.

Ei kaupungin taloutta kuitenkin tällaisella korvamerkkirahoituksella hoideta. En minä ainakaan hyväksyisi, että parkkimittareihin panemani kolikot ja maksamani parkkisakot automaattisesti ohjautuisivat uusien parkkihallien tekemiseen. Kaikki kaupungin keräämät maksut ja verot tietenkin menevät yhteiseen läjään, mistä kaupunginvaltuutetut sitten päättävät sijoittaa rahoja mihin meidän veronmaksajien parhaaksi näkevät.

Sitäpaitsi kyllä kaupunki on kautta aikojen tehnyt valtavan isoja investointeja rakentaessaan katuja, joita pitkin asiakkaiden on hyvä kulkea kauppoihin.

Kotkasta vielä sen verran, että uusi Merikeskus Vellamo on komea rakennus. Kuuluu arkkitehtuuriltaan samaan luokkaan Kiasman kanssa. Tuli maksamaan 38 miljoonaa euroa, ja nyt Suomen merimuseo (valtio) maksaa Kotkan kaupungille vuokraa millin vuodessa. Hieno ratkaisu nimenomaan näin, sillä vaihtoehtoisina rakennuspaikkoina olivat Helsinki ja Turku.

Vellamon rakenteissa on paljon puuta, ja Sibeliustalon tavoin tämänkin hankkeen tärkeänä kummisetänä oli Paavo Lipponen.

Nyt Kotkassa kehutaan, että ”meillä on Pasaati, Vellamo, toriparkki ja halvimmat huorat”.

Sen minäkin totesin, että myös bensa on maan halvinta. Vierailupäivänäni Kotkassa bensalitra maksoi 1,45, kun hinnat Lahdessa olivat 1,55 – 1,57. Onkohan niillä suora putki satamassa olevista bensatankkerilaivoista?

kari.naskinen@gmail.com