sunnuntai 31. elokuuta 2008

Kaikki eväät syödään, ennen kuin koko homma on loppu


Olympiastadionin katsomot eivät enää olleet täynnä. Suomen ja Ruotsin yleisurheilumaaottelu on parhaat aikansa nähnyt jo vuosikymmeniä sitten. Muualla maailmassa tällaisista maidenvälisistä otteluista on luovuttu jo kokonaan.

Uimari Hanna-Maria Seppälän tuominen 100 metrin juoksuun oli osoitus siitä, että tämäkin maaottelu vetelee viimeisiään. Yleisurheilun omat eväät on syöty. Ensi vuonna ovat varmaankin vuorossa Linda Lampenius ja Matti Nykänen. Vastaavia ruotsalaisia julkkiksia en tunne, mutta ehkä sieltä voisi tällaiseksi pelletähdeksi ottaa Ruotsissa asuvan Arja Saijonmaan.

Uudeksi lajiksi pitäisi ottaa 400 metrin juoksu seipään kanssa. Lottoarvonnan yhteydessä näytetään huhtikuussa 2007 kuvattua pätkää, jossa Matti Mononen juoksee kierroksen alle minuutin. Veteraanien MM-kisoissa ensi kesänä Lahdessa samaa voisi kokeilla Pentti Nikula.

Takavuosina maaottelu oli usein kesän päätapahtuma yleisurheilussa. Näin ei ole enää, kun melkein joka vuosi on olympia-, MM- tai EM-kisat, ja lopusta pitävät huolen Kultaisen liigan rahakilpailut. Maaottelun merkityksen mitätöitymisestä oli yhtenä todisteena sekin, että Radio Suomi ei viime viikolla enää lähettänyt siitä yhtenäistä selostusta.

Aikoinaan maaottelut olivat kaikkien kunnon yleisurheilumaiden ohjelmassa. Suomen kaikkien aikojen kovin saavutus oli, kun dopingmaaottelussa Leipzigissa 1970 voitettiin DDR 119 - 93. Münchenin olympiahuuman jälkeisinä vuosina kohdattiin Neuvostoliittokin kolme kertaa.

Suurin syy Suomi-Ruotsi-ottelujen ja koko suomalaisen yleisurheilun alamäkeen ovat tietenkin huonot tulokset. Esimerkiksi 1500 metrillä tulisivat Salsola, Salonen ja Vuorisalo 50 vuoden takaisilla ajoillaan maaliin 50 metriä ennen Jonas Hammia - eikä Olavien aikana dopingia vielä ollut keskitty. Lasse Viren voittaisi kymppitonnilla Jussi Utriaisen kahdella kierroksella.

¤ ¤ ¤

Viime viikon merkittävin urheilutapahtuma oli jalkapallon Mestareiden liigan arvontatilaisuus Monacossa. Suora lähetys Eurosportilla. Jo tämä arvonta oli kovempi juttu kuin vaikkapa Formula ykkösten osakilpailu tai jääkiekon MM-kisat.

kari.naskinen@gmail.com