tiistai 15. heinäkuuta 2008

Henkilöauto ei ole kaupunkiliikennettä varten


Päijänteenkadun ja parin muun kadunpätkän parkkipaikkojen muuttaminen maksullisiksi oli oikea toimenpide. Näin pitäisi menetellä kauttaaltaan niillä kaduilla, jotka ovat kilometrin säteellä torista ja joilla vielä on ilmaisia kadunvarsipaikkoja. Myös linja-autoaseman takana oleva parkkialue tulisi muuttaa maksulliseksi.

Jos on varaa pitää autoa, on oltava sen verran killinkejä taskunpohjalla, että pystyy maksamaan parkkeeraamisesta.

Nyt kun yksityisautoilun voimakas lisääntyminen on jo ongelma, tulee käyttää kaikki kevyet keinot autoliikenteen rajoittamiseksi Lahdenkin keskustassa. Kovemmat pakkokeinot ajokieltoineen ja tietulleineen ovat vuorossa myöhemmin.

Kaupunkirakennetta on kehitettävä niin, että se ei houkuttele henkilöautoilla ajamiseen. Jos uusia parkkipaikkoja kuitenkin tarvitaan, ne on rakennettava keskustan reuna-alueille, mistä sitten sujuvilla joukkoliikenneyhteyksillä tai jalan tullaan ydinkeskustaan.

Lahden teknisen lautakunnan ja viraston on myös noteerattava autoistumisen aiheuttamat ongelmat. Sen ei enää pidä kaavoittaa uusia omakotitontteja sellaisiksi, että niille sallitaan kaksi autopaikkaa. Autojen määrän kasvun hillitsemiseksi on tehtävä kaikki voitava.

Asuntorakentamisessa puolestaan olisi otettava huomioon, että sijoitetaan vuokrakerrostaloja nykyistä enemmän keskustaan. Vuokra-asuntoja tarvitsevat pienituloiset, joilla ei ole varaa omiin autoihin, ja siksi heidän on päästävä asumaan mahdollisimman lähelle keskustaa ja sen palveluja. Esimerkiksi jos Ranta-Kartanon uusi kaava toteutuu, pitäisi linja-autoaseman taakse rakentaa pelkästään vuokra-asuntoja.

Keskusta-asumista on myös tiivistettävä. On rakennettava isompia taloja. Pientaloasumista olisi rajoitettava niin, että se ei olisi sallittua kilometriä lähempänä toria.

Auto on maailman parhaita keksintöjä, mutta senkin kanssa leikkimistä pitää rajoittaa. Ilmastonmuutoksen torjumisestakin on kysymys. Vaikka Lahti tai Suomi ei ratkaise mannerjäätikön sulamista, niin oma osuutemme meidänkin on täällä tehtävä.

¤ ¤ ¤

Jos otetaan maapallon kaikki hiekkarannat, niin äärettömässä maailmankaikkeudessa on yhtä paljon aurinkoja, tähtiä, planeettoja ja muita vastaavia kuin on näillä hiekkarannoilla hiekanjyviä! Tässä kokonaisuudessa maapallo on kuin pieru Linnunradan galaksissa. Eikä Lahden toriparkilla tai linja-autoseman parkkipaikoilla ole enempää merkitystä kuin näkymättömällä pölyhiukkasella.

Jos kaikki olisi mennyt hyvin, olisi maapallolla saattanut olla elävää tulevaisuutta vielä muutama miljardi vuotta, mutta nykymenolla loppu tulee ehkä jo tuhannen vuoden kuluttua. Ihminen autoineen ja tehtaineen on nimittäin peto, joka tuhoaa oman elinympäristönsä. Ei sillä tietenkään suurta väliä ole, mutta kun kerran on tällaisena sattuman oikkuna elämä maapallolle saatu, niin jonkinlainen moraalinen velvollisuus olisi siitä huolehtiakin.

kari.naskinen@gmail.com