Tabloid on parempi bisnes

Helsingin Sanomat ja muut isokokoiset sanomalehdet perässä siirtyvät pienempään tabloid-kokoon. Osa on jo siirtynytkin. Sanakirjasta etsin suomenkielistä vastinetta tabloid-sanalle, mutta en suoraa sellaista löytänyt; sen sijaan sanakirja antoi tabloidille ymmärrettäviä selityksiä: iltapäivälehti, juorulehti, roskalehti, pienikokoinen uutislehti, sanomalehden sivuformaatti.

Helsingin Sanomien johtaja Mikael Pentikäinen on monisanaisesti perustellut muutosta lukijatutkimuksissa saatujen tulosten valossa: tabloid-lehti on kätevämpi lukea. Niin onkin, mutta ainoa todellinen syy muutokseen on bisnes.

Tabloid on halvempi tehdä kuin täysikokoinen lehti. Tämän päivän Hesarissa on 44 sivua. Jos se olisi tehty puolet pienemmäksi tabloidiksi, olisi saman sisällön saaminen lehteen edellyttänyt 88:aa sivua. Näin ei kuitenkaan olisi tarvinnut tehdä, koska esimerkiksi suurimmat kuvat ja otsikot olisi pienennetty tabloidiin mahtuviksi. Sivumäärä olisi ollut ehkä 70-80. Paperia säästyy.

Oleellista on kuitenkin se, mitä tapahtuu ilmoituksille ja niiden hinnoittelulle. Minulla on tästä kokemusta, kun olen tehnyt sekä isokokoisia että tabloid-lehtiä. Kun lähdetään siitä, että esimerkiksi sivun ilmoitus isossa broadsheet-lehdessä maksaa vaikkapa 10 000 euroa, niin ei kokosivun hinta tabloid-lehdessä putoa 5000 euroon, vaan ehkä 7000 - 8000 euroon. Tätä sanotaan bisnekseksi.

Kun esimerkiksi ilmaisjakelulehdet ovat muuttuneet isosta sivukoosta tabloidiin, on samalla kavennettu palstaleveyttä muutamilla milleillä. Ilmoitushinnat ovat kuitenkin pysyneet samoina, mistä on tullut bisneshyödyksi se, että samalle painopinta-alalle on saatu mahtumaan enemmän ilmoituksia. Ilmoitushintahan määräytyy korkeussuunnassa olevien palstamillimetrien mukaan (useampipalstaisen ilmoituksen millit lasketaan niin, että palstat pannaan ikään kuin päällekkäin ja lasketaan, paljonko millejä on).

Helsingin Sanomien uudistusta perustellaan silläkin, että tabloidissa uutiset pystytään esittämään tiiviissä, hyvin jäsennellyssä muodossa. Toisessa kohtaa sanotaan, että tabloid-muoto soveltuu erinomaisesti laajempien reportaasien esittämiseen. Näin kun markkinamiehet asiaa esittelevät, niin tabloid-lehti on siis nykyistä parempi ratkaisu sekä pienimpien että suurimpien juttujen kannalta! Sama jos sanoisi, että maapallon kannalta on edullisempaa, jos Aurinko olisi Maata lähempänä tai kauempana, mutta ei nykyisellä paikallaan.

kari.naskinen@gmail.com

Pappi lukkari talonpoika kuppari rikas rakas köyhä varas keppikerjäläinen

Aivan näin monta epäiltyä myyrää ei MI6:n johtajalla ole, kun hän kutsuu eläkkeelle jääneen George Smileyn tutkimaan asiaa. Neljä joka tapauksessa on: Percy Alleline, Roy Bland, Toby Esterhase ja Bill Haydon. Alunperin Smileykin oli listalla, mutta ei ole enää.

MI6 (Military Intelligence, division 6) on Yhdistyneen kuningaskunnan ulkomaantiedustelupalvelu, jonka virallinen nimi on nykyisin Secret Intelligence Service (SIS). Tämän organisaation sisälle on siis pesiytynyt myyrä, kaksoisagentti. Tomas Alfredsonin elokuva asiasta perustuu alan ylivoimaisen ykköskirjailijan John le Carrén samannimiseen romaaniin Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (Tammi, 1974).

Elokuva on hieno. Se on kuin muisto 1950-luvun mustavalkoisista jännäreistä. Elokuva on rauhallinen, Smiley tekee tutkimustyötään hiljakseen pohtien, lankakerää rauhallisesti purkaen. Ympärillä on harmaata, sää Lontoossa on englantilaisen tuhnuinen. Elokuvan käsikirjoittaja Peter Straughan on sanonut, että elokuvassa näytetään ”miltä märkä tweed tuoksuu”. Ollaan Lambethin kaupunginosassa Westminster Bridge Roadilla, jossa oli MI6:n päämaja 1970-luvun alussa, ja Smileyn kotona Chelseassa Bywater Street 9:ssä.

Pienet yksityiskohdat liittyvät toisiinsa, idän ja lännen välinen kylmä sota tekee myyräntyötään, mutta Smiley on tarkka. Jossain on vuoto. Aran tehtävän Smileylle antaa "C", millä koodinimellä johtajaa kutsutaan. Kirjain tulee MI6:n ensimmäisen johtajan Mansfield George Smith-Cummingin sukunimestä; yhtä hyvin C tarkoittaa "Controllia", jolla nimellä pomoa myös kutsutaan. Ian Flemingin Bond-kirjoissa ja -elokuvissa vastaava koodinimi on "M".

Tehtävä annettu. "Etene, peräänny, tee mitä tahansa mikä on välttämätöntä." Smiley on terävä. Silmälasiensa takaa hän tarkkailee ympäristöään ja vetää yhteen arkistotietoja, pieniä vinkkejä sieltä täältä ja tekee ratkaisevia huomioita tarkkailemiensa henkilöiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Elokuva on varmaan hankala niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet. Asiaa on niin paljon, että kahden tunnin elokuvaan ei ole kaikkea kirjan sisältämää informaatiota saatu. Mutta tälläistähän tämä vakoiluhomma onkin, hämärää ja arvuuteltavaa. Tällä hetkelle televisiossa pyörivä erinomainen sarja Rubicon on samaa maata.

Ero Alfredsonin ja Smileyn maailman sekä toisaalta tämän päivän elokuvajännäreiden välillä tulee esille heti. Alkukuvina näytetään pätkiä kolmesta tulevasta elokuvasta, joissa kaikissa rytinä ja räiske on korviasärkevää. Sen sijaan Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja alkaa hiljaisesti matalla ilmakuvalla Budapestistä, johon verrattuna Vares-elokuvien kesäkuiset ilmakuvat Turusta ovat kuin satumaasta.

George Smiley on vakoilukirjallisuudessa käsite. Kasvot Smileylle antaa nyt lontoolainen Gary Oldman, ja samalla Oldmanin kaikki tähänastiset roolit jäävät sivuseikoiksi. Oldman ei ole samanlainen Smiley kuin olin le Carrén kirjoista itselleni hahmoitellut, mutta nyt Oldman on Smiley. Täydellinen suoritus.

Myyriksi epäiltyjä näyttelevät englantilaiset Colin Firth ja Toby Jones, pohjoisirlantilainen Ciarán Hinds sekä ruotsalainen David Dencik. Britti on myös C, John Hurt. Kaikki tuttuja näyttelijöitä monista elokuvista ja tv-sarjoista.

Yhtä asiaa en kuitenkaan ymmärrä. MI6:n merkissä on italiankielinen teksti "Per Piu Sigureza". Taitaa tarkoittaa, että "parempaa turvallisuutta", mutta miksi italiaa?

Seuraavan le Carré -filmatisoinnin ohjaa Anton Corbijn kirjasta Lainsuojaton (Tammi, 2009). Corbijnin edellinen elokuva on The American (2010).

kari.naskinen@gmail.com

Neuvostoliiton talous perustui valheeseen, samoin Kreikan

"Virallinen" tieto Neuvostoliiton taloudesta oli, että kokonaistuotanto kasvoi vuodesta 1913 vuoteen 1989 noin 125-kertaiseksi. Nyttemmin tarkistettujen numeroiden valossa todellinen talouskasvu tuona aikana oli vain 8-kertainen, mikä vastasi kansainvälistä keskitasoa. Eräiden länsimaiden vastaavat kasvukertoimet 1913-89:

31 Japani
13 Suomi
10 Yhdysvallat
9 Saksa
9 Italia
7 Ranska
5 Kanada
4 Britannia

Taloustieteilijä, professori Tauno Tiusanen esitelmöi asiasta Lahden Paasikiviseurassa ja vertasi Neuvostoliiton talousvalhetta siihen, miten Kreikan kansantaloustilastoja parturoitiin siistimmiksi, jotta Kreikka saatiin mukaan Euroopan raha- ja talousliittoon.

Neuvostoliiton huonosta taloudenhoidosta kertoo konkreettisesti se, miten hulvattomasti tuhlattiin energiaa, vaikka sitä paljon olikin ja on edelleen. Kun yksiköksi otetaan kivihiilikilo, niin Neuvostoliitossa käytettiin energiaa 1490 yksikköä 1000 dollarin tuotantopanosta kohti. Neuvostoliiton liittolaismaat saivat emämaaltaan niin hyvin energiaa, että niilläkin oli varaa tuhlaukseen: DDR 1350 yksikköä, Tshekkoslovakia 1290 ja Unkari 1058. Länsi-Euroopan maissa vastaava vertailuluku oli 300 - 800 yksikköä.

Tiusanen sanoi tähän, että ei ihme, että itäblokissa yhdistyivät 1980-luvulla kummallisesti matala elintaso ja ympäristökatastrofi.

Tällaisia taloustilastoja on mielenkiintoisesti Tiusasen viime syksynä ilmestyneessä kirjassa Narutettu skupolvi (Edita, 2011). Esimerkiksi vuotuinen perunantuotanto Neuvostoliitossa oli 31 miljardia tonnia, mutta kauppakuntoisen perunan määrä oli vain 12 miljardia tonnia ja vähittäiskauppaan asti perunasta tuli vain 8 miljardia tonnia. USA:n vastaavat luvut: tuotanto 15, kauppakuntoista 14, vähittäismyyntiin 13 miljardia tonnia.

Kiovalainen kansakoulunopettaja kysyi kerran Radio Jerevanilta, voisivatko he kevätjuhlassa esittää Wilhelm Tellin, vaikka se porvarillinen klassikko onkin. Radio Jerevan vastasi: "Periaatteessa kyllä, mutta mistä aiotte hankkia tarvittavan omenan siihen tarkkuusammuntakohtaukseen?"

DDR:stä Tiusasella on myös hyvät tiedot. Neuvostoliitolle maksettujen sotakorvausten osuus maan bruttokansantuotteesta oli kahdeksana sodanjälkeisenä vuotena 13-49 prosenttia. Suomen sotakorvaukset 1944-52 olivat noin 18 prosenttia bkt:sta.

Kun Länsi-Saksa sitten joutui adoptoimaan Itä-Saksan, sekin tuli kalliiksi, se on aiheuttanut Länsi-Saksalle 1350 miljardin euron kustannukset.

Kreikasta Tiusanen ei kirjassaan kirjoita, mutta Paasikiviseurassa hän sanoi, että Kreikan "konkurssi" aiheuttaa isoja menetyksiä sinne rahaa syytäneille pankeille. Todennäköistä on, että pankit ja muut yksityiset sijoittajat menettävät puolet Kreikan-saataviensa arvosta.

Mikä oli 1980-luvulla romanialainen jousikvartetti? - Lännestä kiertueelta palannut sinfoniaorkesteri.

Tshekkoslovakia tunnettiin maailman puolueettomimpana valtiona. Se ei sekaantunut edes omiin sisäisiin asioihinsa.

DDR:ssä pankkiryöstöjä ei juurikaan tehty. Tämä johtui siitä, että pakoautoja joutui jonottamaan kymmenen vuotta.

Kysymys Radio Jerevanille: "Miksi meillä on vain yksi puolue?" - Vastaus: "Eikö siinä ole jo enemmän kuin tarpeeksi?"

DDR:n Eric Honecker oli vierailulla Kiinassa ja kysyi Zhou Enlailta, onko Kiinassa paljon toisinajattelijoita. Zhou vastasi, että kyllä niitä taitaa 16 miljoonaa olla. Honecker sanoi, että DDR:ssä on saman verran.

Suomessa oletettiin, että Neuvostoliitto ei voi hajota, koska sillä on yya-sopimus Suomen kanssa.

Tiusanen on eläkkeelle siirtynyt taloustietelijä, jonka erikoisalana on ns. vertaileva taloustiede. Tämä tieteenhaara syntyi kylmän sodan aikakaudella lännessä, ja vertailtavina olivat tietenkin läntinen markkinatalous ja kommunistinen talousjärjestelmä. Vertailevan taloustieteen keskeinen tutkimuslaitos oli Glasgowin yliopisto, jossa Tiusasella oli professuuri viisi vuotta. Runsaat kymmenen vuotta sitten Tiusanen aloitti professorina Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (tuotantotalouden, erityisesti teollisuusyritysten kansainvälisten toimintojen professori).

Tiusanen sanoo erikoistuneensa vertailevaan taloustieteeseen siksi, että kommunistit olivat julistautuneet maailman parhaiksi talousjohtajiksi. Tiusanen ei tätä oikein uskonut. - "Kommunistisen yksinvallan propaganda perustui väitteelle, että demokratiasta on vapaaehtoisesti luovuttu, koska keskusjohtoinen järjestelmä takaa pitkällä aikavälillä ylivertaisen elintason." Esimerkiksi NKP:n uudessa ohjelmassa 1960 todettiin, että Neuvostoliitto ohittaa USA:n elintasossa vuonna 1970. Samalla ennustettiin, että Neuvostoliitto siirtyy "täyskommunismiin" 1980, jolloin raha poistuu kokonaan; jokainen neuvostokansalainen tekee työpäivän valtiolle ilmaiseksi ja poimii matkallaan kotiin kaikki haluamansa tuotteet valtiollisesta tavaravarastosta ilmaiseksi.

kari.naskinen@gmail.com

TUL vastaan porvariseurat

Nyrkkeily taitaa olla viimeinen urheilulaji, jossa vielä on jonkinlaista vastakkainasettelua TUL:n ja porvariseurojen välillä. Ei tämä enää poliittisena kiihkeytenä esiinny, mutta tiettyä hegemoniakamppailua edelleen esiintyy. Kova kilpailuasetelma on esimerkiksi Tampereen Voimailuseuran (SNL) ja Lahden Kalevan (TUL) kesken. Viime vuonna Kaleva oli parempi, mutta nyt viikonvaihteessa käydyissä SM-kisoissa TVS palasi mitalitaulukon kärkeen:

2 3 3 Tampereen Voimailuseura
2 2 1 Lahden Kaleva
1 1 0 Helsingin Urheiluseura
1 0 1 Mikkelin Nyrkkeilijät
1 0 0 Kauhajoen Kamppailu-urheilijat
1 0 0 Tampereen Nyrkkeilijät
1 0 0 Oulun Nyrkkeilyseura
0 1 2 Järvenpään Kehäkarhut
0 1 1 Kemin Into
0 1 0 Turun Jyry
0 0 2 Helsingin Kotkat
0 0 1 Tampereen Työväen Nyrkkeilijät
0 0 1 Porvoon Nyrkkeilyseura
0 0 1 Viipurin Nyrkkeilijät
0 0 1 Akaan Isku

Kun Työväen Urheiluliitto oli kansalaissodan jälkeen 1919 perustettu, tilanne Suomen urheilussakin oli kiperä. Asetelmat olivat niin vastakkaiset vielä 1960-luvullakin, että SVUL ja Suomen olympiakomitea pystyivät valta-asemassaan panemaan TUL:n urheilijoita boikottiin jopa olympiaedustajia valitessaan. Osa TUL:n seurojen urheilijoista siirtyikin porvariseuroihin, jotta henkilökohtaiset edut säilyivät; nyrkkeilyn puolella näin menettelivät mm. Bruno Ahlberg ja Gunnar Bärlund, jotka siirtyivät Helsingin Jyrystä Helsingin Kiffeniin.

Enää ei tällaisia kärhämiä synny, kun TUL on muuttunut lähinnä nuorisourheilu- ja kuntoliikuntajärjestöksi.

Toista oli ennen. Muistan hyvin esimerkiksi ne 1950-60-lukujen ajat, jolloin kotikaupungissani Jyväskylässä pelasivat pesäpallon mestaruussarjassa porvariseurat Kiri ja HoNsU sekä TUL:n seurat Veikot ja Lohi. Sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen hajaannuksen aikana Veikkojen pesäpalloporukka siirtyi Työväen urheiluseurojen keskusliittoon (TUK) jatkaen pelaamista nimellä Pesä-Veikot. Niin hurja oli vastakkainasettelu, että kun helsinkiläinen Työväen Mailapojat (TUL) kävi Harjulla pelaamassa Kiriä tai HoNsUa vastaan, niin kyllä minäkin työläisurheiluperheen ja Veikkojen poikana kannustin TMP:tä.

Yksi sankareistani oli Jyväskylän Työväen Nyrkkeilijöiden Yrjö Sikiö, joka Työväenteatterin lavalla pieksi porvariseurojen miehiä mennen tullen. Myöhemmin Sikiöstä tuli Tarmo Uusivirran valmentaja, kun Uusivirta oli vaihtanut porvariseura JyNy:n paidan JTN:n punaiseen.

Kovaa jännitettä oli aikoinaan myös liitto-otteluissa, joita eri lajeissa järjestettiin aina silloin, kun pahimmat kärhämät olivat tauonneet. Helsingin olympiakisoissakin 1952 pelattiin ottelu Suomen Pesäpalloliitto - TUL (8-4).

KUULUISUUKSIEN GALLERIASuomen nyrkkeilymuseoyhdistys on nimennyt "Nyrkkeilyn unohtumattomat suomalaiset" Hall of Fame -kunniagalleriaan:

Viktor Smeds (1885 - 1957)
Vallu Stenvall (1901 - 1980)
Bruno Ahlberg (1911 - 1966)
Gunnar Bärlund (1911 - 1982)
Pentti Hämäläinen (1929 - 1984)
Sten Suvio (1911 - 1988)
Valle Resko (1910 - 1988)
Niilo Somerkoski (1910 - 1989)
Yrjö Piitulainen (1921 - 1987)
Elis Ask (1926 - 2003)
Harry Siljander (1922 - 2010)
Atle Salokangas (1917 - 2007)
Arvi Jormakka (1920 - 2001)
Erkki Mallenius (1928 - 2003)
Erkki Pakkanen (1930 - 1973)
Ilkka Koski (1928 - 1993)
Tarmo Uusivirta (1957 - 1999)
Pertti Purhonen (1942 - 2011)
Ilmo Lounasheimo (1920 - )
Jukka Laaksonen (1921 - )
Jorma Limmonen (1934 - )
Olli Mäki (1936 - )
Tauno Salminen (1937 - )
Reima Virtanen (1947 - )
Arto Nilsson (1948 - )
Joni Nyman (1962 - )
Jyri Kjäll (1969 - )
Kalevi Marjamaa (1953 - )

Saapa nähdä, pääseekö kukaan Lahdessa nyt voittaneista joskus tuolle listalle. Lahden Kalevan Ville Hukkanen tai TaNy:n Aleksandr Vassiljev?

kari.naskinen@gmail.com

Lahden kaupunginteatterin iso näyttämö yhtiöitettävä ja myytävä pois

Lahden kaupunginteatterin Shakespeare-näytelmä Kuinka äkäpussi kesytetään on parhaimmillaan, ennen kuin se alkaa. Näyttämön takaseinälle heijastetaan kuvia, joilla muistutetaan, että kohta mennään 1960-luvulle ja varsinkin Italiaan: Sophia Loren, Marcello Mastroianni, Vespa, Fiat 500... Itse näytelmä on täyttä soopaa, pelkkää huutamista, juoksemista, kaatuilemista ja muuta väkinäistä "hauskaa". Ei tarvitse olla edes Alexander Stubb sanoakseen, että vittu mitä paskaa.

Espoon kaupunginteatterin johtaja Jussi Helminen sanoi kerran, että "laitosteatteri on perseessä oleva laho oksa, joka tukkii luonnolliset toiminnot". Tätä vähän toisella tavalla mukaillen voi sanoa, että Lahdessa laho oksa on harmittavasti irronnut reiästä ja päästänyt luonnolliset toiminnot valloilleen.

Shakespeare on tietenkin teatterin historiassa niin iso nimi, että näitä 500 vuotta vanhoja näytelmiä on edelleenkin aiheellista silloin tällöin esittää, ihan vain yleissivistävyyden kannalta. Äkäpussi-näytelmälle Lahdessa tehty nykyaikaistaminen ei kuitenkaan palvele ketään. Ei tarpeeksi edes teatterin kassaa, koska puskaradio kyllä viestittää, että nyt siellä on taas katsomiskelvoton näytelmä - toinen samanlainen on tällä hetkellä Tohvelisankarin rouva.

Lahden teatterin 650-paikkainen iso sali koetaan ongelmalliseksi. Teatterissa ajatellaan, että se saadaan täyteen vain kevyellä hömpällä. Veronmaksajilta voisi kysyä, näinkö sen pitää olla. Teatteri saa pääsylipputuloja keskimäärin noin 20 euroa/katsoja. Tämä ei tietenkään riitä ison laitoksen ylläpitämiseen, vaan veronmaksajat kustantavat toimintaa tänäkin vuonna 6,6 miljoonalla eurolla. Se tekee kaupungin subventiona 73 euroa/pääsylippu.

Paras olisikin, että kaupunginvaltuusto päättäisi pilkkoa tämän ylisuuren teatterikompleksin. Osakeyhtiöksi muodostettaisiin iso Juhani-näyttämö, joka edustaa lahtelaisen teatterielämän syvintä kerrosta, ja se myytäisiin eniten tarjoavalle.

Äkäpussista vielä sen verran, että mitä Juha Kukkonenkin siellä tekee. Varsinkin helsinkiläisen Ryhmäteatterin esityksissä loistavia rooleja tehnyt Kukkonen on Suomen ykkösnäyttelijöitä, joten luulisi, että töitä löytyisi asiallisemmistakin yhteyksistä.

kari.naskinen@gmail.com

Pirkko Saision Syvin kerros Lahden kaupunginteatterissa

Vaadin Pirkko Saisiolta allekirjoitusta. Jos en heti saa, minulla on kyllä aikaa odottaa. Pirkko Saisio ehkä luulee, että en jaksa odottaa, kun aika kuluu. Hän ei kuitenkaan tiedä, ettei aika kulu. Ei sellainen voi kulua, jota on vaikka kuinka paljon. Aika vain on, eikä se mihinkään kulu. Eikä aika edes muutu. Russarö -15, ohutta alapilveä, Kuuskajaskari 100. Voin odottaa. Mukanani minulla ei ole jääpalakonetta, mutta Pirkko Saisio varmaankin luulee, että tarkoitan jääkonetta, koska olen jääkiekkomiehiä. Jääkoneella ei kuitenkaan tehdä jääpaloja, mutta silti jääkone on hyödyllisempi kuin jääpalakone. Zamboni.

En ole koskaan televisiosta katsonut kokkiohjelmia, mutta koska Pirkko Saisio nyt kertoo merikrotista, katson seuraavan kerran. WWF ei hyvällä katso. Veren tahrimana vesi siellä velloi, kuumaa hurmetta kinahmi kiehui, lampi lainehti haavojen hikeä. Kuolemaa tekevä kätkeytyi suolle, ilotta pakana antoi sielunsa hetteikön helmassa helvetin nieluun. Beowulfin mainetta kuuluttivat kaikki.

Kadonneita sanoja etsimässä. Skarabee ja Toyota, kumpi on kovempi? Jaksan odottaa, mitä Pirkko Saisio sanoo, ja milloin allekirjoittaa ja myöntää, että Syvin kerros ei ole yhtä hyvä kuin Kirsikkapuisto. En silti ole Pirkko Saision prinssi. Liitteeksi allekirjoitettuun asiakirjaan voi joka tapauksessa panna, että jos kuuntelee Sibeliuksen sinfoniat viiteen kertaan ja Mozartit kertaalleen läpi, niin niiden jälkeen avaa Ligeti aivan uuden maailman. Pirkko Saisio osaa avata, vaikka en osaakaan sisään mennä. Ensi viikolla taas Tehdas. Laura Murtomaasta en vielä paljon tiedä, mutta etsin Youtubesta.

kari.naskinen@gmail.com

Maailman mahtavimmat pankit säästetään pahimmalta

Kun euromaat auttavat Kreikkaa, ne todellisuudessa auttavat maailman mahtavimpia pankkeja. Kreikkaan rahaa lainanneet pankit on tarkoitus pelastaa hinnalla millä hyvänsä, ja se hinta revitään Kreikan kansalaisten selkänahasta.

Tässä pelissä on näkyvästi mukana myös Euroopan keskuspankki. Tällä hetkellä se lainaa rahaa yhden prosentin korolla pankeille, jotka voivat lainata edelleen rahaa eurokriisistä kärsiville valtioille, jotka puolestaan maksavat ko. pankeille korkoa 5-10 prosenttia.

Sveitsissä julkaistiin äskettäin selvitys monikansallisten jättiläisyritysten ristiinomistuksista. Listalle saatiin 147 toisiinsa hyvin läheisissä kytkennöissä olevaa yhtiötä, ja nämä yhtiöt hallitsevat kaikesta maailmantalouden vauraudesta 40 prosenttia. Tämän maailman mahtavien listan kärkipäässä on myös seitsemän sellaista pankkia, joiden lainaamia rahoja on sisällä Kreikassa; tässä nämä pankit ja suuruusjärjestys 147:n listalla:

1. Barclays
6. JP Morgan
9. UBS AG
12. Deutsche Bank
14. Credit Suisse
18. Goldman Sachs
21. Morgan Stanley

Eikä näköjään tule kuuloonkaan, että tällaisia rahainstituutioita päästettäisiin vahingoittumaan. Ne ovat niin isoja, että niitä ei voi päästää konkurssiin. Näillä pankeilla on niin paljon valtaa maailmantaloudessa, että koko systeemi hajoaisi, jos niille kävisi huonosti. Voi pohtia sitäkin, onko nyt meneillään Kreikan ja euron kriisi vai Saksan, Ranskan ja Englannin suurpankkien kriisi. Esko Seppänen on puhunut myös kapitalismin systeemikriisistä.

kari.naskinen@gmail.com