”Teatteri on paikka, jossa yksinkertaisille ja tietämättömille joukoille annetaan nähtäväksi toisten ihmisten kärsimyksiä”, kirjoitti antiikin kreikkalainen filosofi Platon 2400 vuotta sitten. Nyt Lahden kaupunginteatterissa esitettävän Kolmen pennin oopperan ohjelmalehtisessä sanotaan, että Bertolt Brecht pyrki voimakkaan samaistumisen ja todellisuusilluusion avulla tempaamaan katsojan mukaansa näyttämön tapahtumiin. Katsojaa muistutettiin siitä, että hän katsoo esitystä – ja samalla haastettiin kysymään, miksi maailma toimii niin kuin se toimii ja voisiko se toimia toisin.
Tällaisista asioista on näytelmissä usein kysymys. Läheskään kaikkia tämä ei tietenkään miellytä, ja siksi Lahdenkin teatterinjohtaja Lauri Maijala on saanut ankaria moitteita. Kohta tulee lisää, kun Maijala ohjaa tammikuun ensi-iltaan näytelmän Allen Ginsbergin rajusta Huuto-runosta, jonka esittämisestä Suomessa tehtiin eduskuntakysely. Eikä olisi ihme, jos Lahden kaupunginvaltuuston persukokoomuskristilliset vaatisivat ensi vuonna Maijalan erottamista.
Suomessa tämän hässäkän aiheutti runoteoksen kieli. Siinä kun mm. sukupuolielimiä sanottiin vituksi ja mulkuksi. Jo runon ilmestyminen USA:ssa 1956 oli aiheuttanut niin kovaa vastarintaa, että sitä yritettiin takavarikoida ja polttaa, kuten taas nyt Trumpin aikana on muotia. Asiaa vielä pahensi, että kirjoittaja oli juutalainen, homo, pilvenpolttajahippi ja buddhisti.
Maijalan syntinä porvarit tietenkin pitävät hänen julkivasemmistolaisuuttaan (oli nuorena SKP:n jäsenkin). Hän on tinkimättömästi sen brechtiläisen näkemyksen takana, että teatterin pitää saada katsojat tietoisiksi siitä yhteiskunnallisesta tilanteesta, josta se on syntynyt, ja halukkaaksi toimimaan sen muuttamisen puolesta. Kolmen pennin ooppera on tyypillisesti tämän teatteri-ideologian mukainen. Siinä lauletaan porvareista rinnastaen heidät haikaloihin, joilla on hampaat julmat suuret, eikä niitä piiloon saa. Brecht kuvaa pääoman spektaakkelimaista toimintaa, sen julmaa ahneutta, jota myöskään ei piiloon saa.
Huuto-runosta syntyneestä metelistä puhuessaan Maijala sanoi, että ”silloinkin oli vaalikevät ja ne hyökkäykset, joita Yleä ja Radioteatteria vastaan tehtiin, olivat samankaltaisia kuin tässä ajassa” (ESS 21.10.2026).
Politiikan filosofia Jacques Rancierea lainaten ja teatteriin soveltaen voi sanoa, että teatterin voidaan tulkita olevan poliittista, koska se paljastaa pakkovallan rumat jäljet tai koska se pitää pilkkanaan kulttuuri-ikoneitamme tai koska se jättää oman tilansa muuttuakseen yhteiskunnalliseksi käytännöksi. Teatterin oletetaan tekevän meistä kapinallisia näyttämällä asioita joita ei voi hyväksyä, ja saavat meidät liikekannalle siirtymään ulos ja nostattamaan meidät vallitsevaa järjestelmää vastaan kieltäytymällä itse olemasta osa tätä järjestelmää.
Jacques Rancière (s. 1940) on Pariisin VIII yliopiston entinen filosofian professori, joka nykyisin opettaa filosofiaa European Graduate Schoolissa Sveitsissä. Hänen tuossa siteerattu kirjansa Vapautunut katsoja julkaistiin 2008 (suomeksi Tutkijaliitto, 2016).
Suomessa Huuto ei edennyt oikeuteen asti, kuten Yhdysvalloissa, jossa perusamerikkalainen ei ymmärtänyt runoa. Oikeudessa San Franciscossa syyttäjä tivasi todistajilta moneen kertaan, että mitähän tämä ja tämä tarkoittaa. Parhaan vastauksen antoi eräs kirjallisuuden professori, joka sanoi, että runoa ei voi kääntää proosaksi.
Syytettyinä olivat siveettömyyden levittämisestä kirjan kustantaja Lawrence Ferlinghetti ja kirjakaupan myymälänhoitaja Shig Murao. Heidät kuitenkin vapautettiin, kun tuomari totesi, että teoksella oli ”lunastava yhteiskunnallinen merkitys ja kirjallinen arvo”, eikä se siksi ollut siveetön.
kari.naskinen@gmail.com
