lauantai 18. helmikuuta 2012

Lahden kaupunginteatterin iso näyttämö yhtiöitettävä ja myytävä pois

Lahden kaupunginteatterin Shakespeare-näytelmä Kuinka äkäpussi kesytetään on parhaimmillaan, ennen kuin se alkaa. Näyttämön takaseinälle heijastetaan kuvia, joilla muistutetaan, että kohta mennään 1960-luvulle ja varsinkin Italiaan: Sophia Loren, Marcello Mastroianni, Vespa, Fiat 500... Itse näytelmä on täyttä soopaa, pelkkää huutamista, juoksemista, kaatuilemista ja muuta väkinäistä "hauskaa". Ei tarvitse olla edes Alexander Stubb sanoakseen, että vittu mitä paskaa.

Espoon kaupunginteatterin johtaja Jussi Helminen sanoi kerran, että "laitosteatteri on
perseessä oleva laho oksa, joka tukkii luonnolliset toiminnot". Tätä vähän toisella tavalla mukaillen voi sanoa, että Lahdessa laho oksa on harmittavasti irronnut reiästä ja päästänyt luonnolliset toiminnot valloilleen.

Shakespeare on tietenkin teatterin historiassa niin iso nimi, että näitä 500 vuotta vanhoja näytelmiä on edelleenkin aiheellista silloin tällöin esittää, ihan vain yleissivistävyyden kannalta. Äkäpussi-näytelmälle Lahdessa tehty nykyaikaistaminen ei kuitenkaan palvele ketään. Ei tarpeeksi edes teatterin kassaa, koska puskaradio kyllä viestittää, että nyt siellä on taas katsomiskelvoton näytelmä - toinen samanlainen on tällä hetkellä Tohvelisankarin rouva.

Lahden teatterin 650-paikkainen iso sali koetaan ongelmalliseksi. Teatterissa ajatellaan, että se saadaan täyteen vain kevyellä hömpällä. Veronmaksajilta voisi kysyä, näinkö sen pitää olla. Teatteri saa pääsylipputuloja keskimäärin noin 20 euroa/katsoja. Tämä ei tietenkään riitä ison laitoksen ylläpitämiseen, vaan veronmaksajat kustantavat toimintaa tänäkin vuonna 6,6 miljoonalla eurolla. Se tekee kaupungin subventiona 73 euroa/pääsylippu.

Paras olisikin, että kaupunginvaltuusto päättäisi pilkkoa tämän ylisuuren teatterikompleksin. Osakeyhtiöksi muodostettaisiin iso Juhani-näyttämö, joka edustaa lahtelaisen teatterielämän syvintä kerrosta, ja se myytäisiin eniten tarjoavalle.

Äkäpussista vielä sen verran, että mitä Juha Kukkonenkin siellä tekee. Varsinkin helsinkiläisen Ryhmäteatterin esityksissä loistavia rooleja tehnyt Kukkonen on Suomen ykkösnäyttelijöitä, joten luulisi, että töitä löytyisi asiallisemmistakin yhteyksistä.

kari.naskinen@gmail.com