Lahden kaupunginteatterissa sai viime viikolla kantaesityksensä lahtelaisen Kerttu-Kaarina Suosalmen romaanista Hyvin toimeentulevat ihmiset sovitettu näytelmä. Romaani ilmestyi 1969, jolloin Lahdessa asiat olivat hyvin. Lahti oli maan neljänneksi suurin kaupunki, 87 000 asukasta, edellä vain Helsinki, Tampere ja Turku. Kirjailijan kotikin oli sopivasti Onnelantiellä, eikä onnellisessa kaupungissa ollut paljon työttömiäkään, toisin kuin nyt, kun työttömyysaste on 16,8 prosenttia. Tätä suuremmat työttömyysprosentit ovat nyt vain Outokummussa ja Rääkkylässä, kuten uutiset tällä viikolla kertoivat.
Parnasson uusimmassa numerossa 5/2026 romaanin näytelmäksi sovittanut Iira Halttunen kirjoittaa, että irvileukailijat ovat kuvanneet Kerttu-Kaarina Suosalmen teosta siitä, ”kuinka syödään ja juodaan, ja ollaan ahdistuneita – niin kuin Lahdessa aina”. Luultavasti tämäntapaisia näkemyksiä on esitetty varsinkin myöhemmin kuin tuoreeltaan kirjan ilmestyttyä, ehkä vasta siinä vaiheessa, kun Lahden alamäki oli alkanut. Tämä tapahtui Neuvostoliiton hajottua, lahtelaisen teollisuuden idänviennin romahdettua ja työttömyyskierteen alettua. Karmeimmillaan tilanne oli 1994, jolloin työttömyysaste oli vuoden lopussa 26,8 prosenttia!
Iira Halttunen miettii Parnassossa myös patsaita ja muistolaattoja. Sellaista ei Kerttu-Kaarina Suosalmesta Lahdessa ole, vaikka hänen tuotantonsa kuuluu ”suomalaisen modernin kaunokirjallisuuden parhaimpien saavutusten joukkoon”, kuten Hannu Mäkelä muistelmateoksessaan Otavan aika (2015) kirjoittaa. Ei ole laattaa edes syntymäkotinsa, vanhan asemapäällikön talon seinässä.
Lahden taidemuseossa Malvassa on kirjailijan puolison, taidemaalari Jorma Kardénin teoksia, mutta en tiedä, onko yhtään muotokuvaa Kerttu-Kaarina Suosalmesta. Tähän juttuun löytyi kuitenkin netistä kuva Kouvolan taidemuseosta, jossa on Kardénin maalaama muotokuva vuodelta 1953. On siinä sitä Hannu Mäkelän muistamaa komeaa, kookasta hahmoa, järkälemäistä toteemia, josta Iira Halttunen oli löytänyt vanhasta Parnassosta (1969) myös Hannu Taanilan vertauksen maataistelukoneeseen.
Hyvin toimeentulevat ihmiset sijoittuu keskisuureen suomalaiseen kaupunkiin, joka muistuttaa Lahtea, mutta sitä ei nimetä suoraan. Romaani on kuvaus 60-luvusta ja keski-ikäisistä, keskiluokkaisista ihmisistä, joilla pitäisi kaiken järjen mukaan mennä hyvin. Työttömyys oli vain muutaman prosentin luokkaa, mutta romaanin ihmisistä kukaan ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Päähenkilöitä ovat lehtori Veijo Kaipainen ja hänen vaimonsa Annikki, Suosalmea itseään vahvasti muistuttava kirjailija Kaisu sekä papinrouva Elena Saastamoinen. He ovat tyypillisiä 60-luvun hyvinvoivan sivistyneistön edustajia, joiden ulkoinen menestys ei riitä peittämään ahdistusta, tyytymättömyyttä ja elämän merkityksen etsintää.
Tuttu juttu. Niin kuin Lahdessa aina. Olen asunut Lahdessa yli puoli vuosisataa. Lyhyempiä pätkiä olen aikoinaan ollut Jyväskylässä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Lahti on näistä ainoa, jossa tyytymättömyys on koko ajan ollut suurempaa kuin noissa toisissa kaupungeissa. Olkoot työttömyysprosentit, teatterin ohjelmisto, valtuuston voimasuhteet tai liikennejärjestelyt millaiset tahansa, täällä omaa kaupunkia haukutaan ja pilkataan aina niin voimakkaasti ettei mitään rotia.
kari.naskinen@gmail.com
