Timo Taulosta keskikaupunginjohtaja

Lahden kaupungin ylimmässä johdossa on sovittu uudesta työnjaosta. Lahden uusi keskustaisäntä Timo Taulo on nimitetty keskikaupunginjohtajaksi; näin ei virkanimityksellä ole poliittista sivumakua. Lahden muiden osien johtajana jatkaa Jyrki Myllyvirta.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden kokovartalovaltuutetut

A1-laatua:

Sirkku Hilden (SDP)
Katja Ilmoniemi (SDP)
Marjo Loponen (Krist)
Leena Mantere (Krist)
Sari Niinistö (Kok)
Ulla Vaara (SDP)
Saara Vauramo (Vihr)

A2-laatua:
Sari Kurikka (Kok)
Saila Lehtomäki (Kesk)
Maija-Liisa Lindqvist (Kesk)
Helena Louhelainen (Vihr)
Arja Nikkanen (Kok)
Tuija Nurmi (Kok)
Kirsti Vaara (Vihr)
Merja Vahter (Kok)

kari.naskinen@gmail.com

Lautakunnat pois

Kunnallishallinnossa on valtuustojen rooli heikentynyt, kun vallankäyttöä on siirtynyt kuntien osakeyhtiöille, liikelaitoksille ja säätiöille. Myös tilaaja-tuottajamalli on siirtänyt valtaa alemmas, ja ennen kaikkea virkamiehille. Kuitenkin valtuustot ovat ainoita vaaleilla valittuja elimiä kunnissa. Siksi valtuustojen määräysvaltaa pitäisi palauttaa.

Yksi keino olisi lakkauttaa koko lautakuntajärjestelmä. Mitä järkeä on ylläpitää lautakuntia, joissa hyvin usein huseeraavat myös sellaiset henkilöt, joilla ei ole muuta roolia kunnan hallinnossa. On lautakuntien jäseniä ja joskus kokonaisia lautakuntia, jotka eivät omissa päätöksissään ota huomioon valtuuston ilmaisemaa tahtoa. Lahdessa tällaisesta on karmein esimerkki sivistyslautakunta. On myös valtuutettuja, jotka äänestävät valtuustossa yhtä ja omassa lautakunnassaan toista.

Lautakunnat lopettamalla päästäisiin vahvempaan demokratiaan: äänestäjien valitsemat valtuutetut päättäisivät asioista nykyistä enemmän. Tähän suuntaan on menty jo Tanskassa.

Valtuusto on kunnan strategioiden ja visioiden luoja. Siksi valtuutetut ovat ainoat oikeat henkilöt päättämään asioista, apunaan tietenkin kunnanhallitus.

Lautakuntien olemassaoloa puolueet kannattavat kahdesta syystä: 1) kokouspalkkioista kannettava "puoluevero" on iso tuki paikallisille poliittisille järjestöille, 2) lautakuntapaikoilla voidaan palkita vaaleihin osallistuvia ehdokkaita, jotka eivät valtuustopaikkoihin yllä.

Ykköskohdan ei tarvitsisi muuttua. Kun valtuutetuille tulisi enemmän töitä (kokouksien määrä ehkä kolminkertaistuisi), voitaisiin lautakunnilta vapaaksi jäävät kokouspalkkiot siirtää valtuutetuille. Valtuutetun palkkiotason pitäisikin nousta niin paljon, että se lisäisi tehtävän houkuttelevuutta. Samantien voisi kunnanhallituksen jäsenistä tehdä päätoimisia, kuukausipalkkaisia poliitikkoja.

Kakkoskohtaa ei voisi korvata, mutta ei olisi väliksikään.

kari.naskinen@gmail.com

Osmo Soininvaara ei vaihteeksi olekaan kuntaliitosten kannalla

Kun Osmo Soininvaara yritti selvitysmiehen ominaisuudessa järjestää kuntaliitoksia Lahden seudulla, hänen vaihtoehdottomuutensa hämmästytti. Kun liitoksista ei alkanut tulla mitään, haukkui Soininvaara vastahangasassa olleet tyhmiksi. Nyt Soininvaaran tuuliviiri on kääntynyt. Pääkaupunkiseudulle hän ehdottaa ns. aluekuntamallia.

Tässä mallissa nykyiset kunnat säilyisivät juridisina yksikköinä ja pitäisivät pääosan omaisuudestaan. Yhteisiä tehtäviä varten perustetaan "aluekunta", jonka hoidettaviksi annettaisiin yleiskaavoitus, asuntopolitiikka, liikennekysymykset, toisen asteen koulutus ja terveydenhuolto. Verot menisivät joko suoraan aluekunnalle, joka jakaisi niistä osan peruskunnille, tai ne menisivät peruskunnille, jotka tilittäisivät niistä osan aluekunnalle samaan tapaan kuin Kainuussa tilitetään osa tuloista maakunnalle. Jälkimmäisessä tapauksessa peruskunta voisi määrätä veroprosentin vapaasti eli periä enemmän veroja, jos haluaa parempia palveluja.

Tätä mieltä Soininvaara on nyt blogissaan 15.1. Jos hän olisi puhunut tällaisista asioista Päijät-Hämeessä, tilanne olisi ollut aivan toisenlainen kuin viime vuonna, jolloin Soininvaara vain pahensi yhteistyökuvioita Lahden seudulla.

Soininvaara kirjoittaa, että pahin ongelma pääkaupunkiseudun kuntarakenteessa on kilpailu hyvistä veronmaksajista.

"Asian masentavin puoli on pyrkimys työntää kalliit, siis paljon palveluja tarvitsevat asukkaat naapurikuntaan", sanoo Soininvaara.

"Ilman tätä talouskilpailua kunnat varmaankin pystyisivät sopimaan myös maankäytöstä ja terveestä yhdyskuntarakenteesta. Sopimukseen on mahdoton päästä vapaaehtoisesti, kun edut ovat vastakkaiset. Jotta en syyttäisi naapureita kerron, että tämän takia Helsinki kaavoittaa pientaloja paikkoihin, joihin aivan ehdottomasti pitäisi kaupunkirakennetta ajatellen kaavoittaa kerrostaloja."

Jos yhteistyöhanke Helsingin metropolialueella ajaa karille, on siitä Soininvaaran mukaan seurauksena avoin taloussota kolmen kaupungin kesken, siis raju kilpailu hyvistä veronmaksajista.

kari.naskinen@gmail.com

Ex-ihmiset pysykööt varastossa, pimeässä

Harvoin alkaa näytelmä niin terävästi kuin Arto Salmisen (1959 - 2005) Varasto Lahden kaupunginteatterin pienellä Eero-näyttämöllä. Sähäkällä dialogilla ja tilanteen kuvaamisella ollaan heti asian ytimessä: näytelmä kertoo yhteiskunnan rajusta kahtia jakautumisesta. Vielä 10-20 vuotta sitten yhteiskuntaluokkia oli kolme, mutta kun keskiluokka on vaurastunut, jäljelle ovat jääneet vain hyvät ja pahat, kauniit ja rumat, fiksut ja tyhmät.

Näytelmässä on vielä näennäisesti kolme luokkaa. Yläluokkaa edustaa konsernijohtaja, keskiluokkaa myymäläpäällikkö ja alaluokkaa varastomiehet. Myymäläpäällikkö on kuitenkin päässyt sen verran hyvän elämän syrjästä kiinni, että mieluusti hän on jo yhtä pataa yläluokkaisen konsernijohtajan kanssa. Alaluokka pysyköön varastossa, mieluummin sellaisessa, johon ei ulkoa näe, eikä sisältä ulos. Pois silmistä, pois parempien ihmisten näkymiä pilaamasta.

Myymäläpäällikkö huhuilee yrityksen kaiutinpuhelimesta varastomiehiä: "Oletteko te siellä alhaalla". Varastomies vastaa: "Kyllä ollaan, alemmas ei enää päästä".

Varastossa puhutaan välillä asiaa, välillä paskaa. Tietenkin myös naisista, jotka antavat tai eivät anna. Kumpikaan varastomiehistä ei ole vielä ollut naimisissa, joten eivät voi olla myöskään ex-miehiä; sen sijaan he alkavat jo olla ex-ihmisiä. Heidän paikkansa on vain varasto, ja sinne vie myös tulevaisuudessa varastomiesten lasten tie. Köyhyys ja kurjuus periytyvät.

Näytelmän ensi-iltapäivänä torstaina sanoi SDP:n edellinen puoluesihteeri Ari Korhonen, että tällä hetkellä luodaan sellaista harhakuvaa, minkä mukaan kaikki Suomen puolueet olisivat tavallaan sosialidemokraattisia ja kannattaisivat hyvinvointiyhteiskuntaa. - "Tosiasiassa porvarilliset puolueet hakevat toisenlaista kehitystä. Ne tukevat markkinoita voimiensa mukaan, ja sitä kautta yhteiskuntamme vääjäämättä muuttuu sellaiseksi, että ne, joilla on varaa, saavat enemmän." (Uutispäivä Demari 20.1.)

Juuri tästä on kysymys Salmisen näytelmässä. Köyhät kyykkyyn, pimeään varastoon. Siellä niiden on "hyvä olla", kunhan niille järkätään halpaa viinaa ja pornoa. Kuvaavaa tilanteelle on, että ex-ihmisiltä halutaan jo viedä kokoontumis- ja mielipidevapauskin. Eduskunnan kansliatoimikunta on nimittäin vuokraamassa Helsingin kaupungilta Eduskuntatalon pääportaiden edestä olevan katualueen, jolloin eduskunta voisi kieltää mielenosoitukset omalla alueellaan. Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja, julkisen kaupunkitilan tutkija Sampo Villanen sanoi myös sopivasti juuri eilen, että käytännössä tällainen järjestely tarkoittaisi katualueen yksityistämistä.

Toissa päivänä Suomen hallitus myös hyväksyi uuden lakiesityksen kerjäämisen kieltämiseksi. Kerjääminen olisi kiellettyä, jos se olisi uhkaavaa. Mitenkähän tämänkin nyt ottaa? Kyllä kerjääminen varmaan voidaan tulkita uhkaavaksi ja uhittelevaksi, jos likainen kerjäläinen erehtyy menemään esimerkiksi Helsingissä Westendin tai Lahdessa Jalkarannan herrojen alueelle.

Nyt on käynnissä sota. Tässä sodassa kaveri jätetään. Varastomies Rouskukin jättää Ranisen kuin nallin kalliolle. Kun kerran yhteisvastuu ei enää kuulu järjestelmään, niin mitä sitä varastossakaan kannattaa harrastaa.

Näyttelijäntyö Varastossa on ykköslaatua. Tapani Kalliomäki kyynisenä, kaiken toivon menettäneenä varastomiehenä on näkemisen arvoinen. Rouskussa on vielä näytelmän alussa jonkinlaista inhimillisyyttä, Rousku osaa vittuilla oikealla tavalla; lopulta Rouskukin kuitenkin sopeutuu systeemiin, turha edes vittuilla, kun mikään ei kuitenkaan muutu.

Senkin totuuden Rousku (Salminen) lohkaisee, että kyllä miehelle ensimmäinen auto on tärkeämpi kuin ensimmäinen nainen. Rouskun ensimmäinen auto oli vihreä Fiat 127, ensimmäistä panoa ei muista.

Yhtä mainio tyyppi on myymäläpimatsu Hanna Vahtikari, joka on kouluttamaton häviäjä ainakin jo toisessa polvessa. Kirjojakaan ei kantsi lukea, koska sehän on sama, jos kuuntelisi telkkarista vain ääntä. Verotustakin pitää vastustaa, koska Kimi Räikkönen on sanonut verotusta liian ankaraksi.

Erinomaista, luokkatietoista työtä tekevät näytelmässä myös Jarkko Miettinen, Jari-Pekka Rautiainen, Aki Raiskio, Jorma Helminen ja Mika Piispa.

kari.naskinen@gmail.com

Mitä niillä veroilla oikein saa?

Kun on koko ikänsä maksanut veroja, niin saakohan niitä koskaan takaisin jonkinlaisina palveluina? Tämän epäilevän kysymyksen esitti eläkkeellä oleva tuttavani baarissa.

Eduskuntavaalien keskeinen teema kiertyy verotuksen ympärille, ja puolueiden välillä on toden totta eroja. Karkea yleistys on, että oikeisto haluaa vähentää verotusta ja vasemmisto haluaa pitää verotuksen (ja palvelut) ainakin nykyisellä tasollaan.

Oikeiston ideologinen lähtökohta on, että verotusta ei varsinaisesti tarvittaisi ollenkaan. Koska ihmiset ovat itsenäisiä yksilöitä, he kaikki voisivat huolehtia itse itsestään. Pahaa valtiota ei tässä yhtälössä tarvittaisi. Tähän perustuu varsinkin Kokoomuksen ulkoistamis- ja yksityistämisvimma.

Mutta mitä se baarissa asiaa pohtinut kaverini saa? Kotiin tultuani kaivoin esille sosiaalialan ammattijärjestön Talentian laatiman listan siitä, mitä ihmiset saavat vastineeksi verojen maksamisestaan. Se alkaa heti syntymästä, mikä tapahtuu verovaroin ylläpidettävässä sairaalassa, ja jo sitä ennen on kotiin saatu äitiyspakkaus. Siitä se sitten lähtee: lapsilisä, neuvola, päivähoito, koulu, opintotuki, koulumatkatuki, äitiys-, isyys- ja vanhempainraha, kotihoidontuki… Lista on pitkä. Kun siinä edetään nuoruuden ja aikuisuuden kautta vanhuuteen, koostuu Talentian lista lähes 200 sellaisesta asiasta, jotka hyvinvointivaltiossa on järjestetty verovaroin.

Eivätkä tässä listassa ole vasta kuin sosiaalipuolen asiat. Kun kaverini kanssa lähdimme baarista, olivat kadut auratut, ja sen verran myöhään meni, että katuvalotkin oli sytytetty.

Verotus on pohjimmiltaan suojelua. Verottaminen alkoi jo ensimmäisellä vuosituhannella. Isojen linnojen omistajat keräsivät muilta ihmisiltä eräänlaista suojelurahaa, mitä vastaan linnanherrat, kreivit ja muut ylhäiset antoivat turvaa lähiseutujen vähäväkisemmille asukkaille. Suomessa ensimmäinen järjestelmällinen verottaja oli katolinen kirkko, mutta pysyvä kruununverotuskin alkoi Suomessa jo 1200-luvulla.

Vain hyvän hyvyyttään eivät linnojen ruhtinaat kuitenkaan suojelurahoja keränneet. Kun Ruotsin valta laajeni ja vakiintui, tarvittiin linnojen perustamiseen ja ylläpitämiseen sekä hallinnon kehittämiseen varoja, joten rahaa piti kerätä entistä enemmän talonpojilta.

Verotusjärjestelmä muodostui keskiajalla kirjavaksi. Veroja kannettiin kruunulle, kirkolle, paikalliselle hallinnolle ja oikeudenkäytölle, ja myös verotuksen perusteet olivat moninaiset. Veroyksiköt, joiden mukaan veroja maksettiin, vaihtelivat alueesta ja ajankohdasta riippuen. Veroja maksettiin myös veroesineinä eli -parseleina.

VEROTTAJALLA
ON VALTA

Valta on aina kuulunut verotukseen. Kun köyhä väki maksoi veroja rikkaille, se antoi samalla vallan näille linnoille. Valtaa ovat näin pitäneet linnanherrat, keisarit ja kuninkaat, paavit ja papit.

Viime vuosikymmenien aikana vallanjaossa on taas tapahtunut muutoksia. Kun valtionverotusta on kevennetty, ovat kunnat joutuneet kiristämään verotustaan, koska lakimääräiset julkiset palvelut pitää kuitenkin hoitaa. Tämä on ollut oikeiston mielen mukaista, koska kunnallisveroa maksavat kaikki saman kunnan asukkaat saman prosenttimäärän perusteella – paitsi että pelkillä pääomatuloilla elävät rikkaat eivät maksa kunnallisveroa ollenkaan.

Suomessa tapahtui iso verouudistus 1865, jolloin otettiin käyttöön yhtäläisesti kaikkia koskeva verotusperiaate: varallisuus. Tuloverotus tuli voimaan hieman myöhemmin kunnallisverotuksen muodossa. Valtiollisella tasolla tulovero toteutui vasta 1920, kun tulo- ja omaisuusverolaki annettiin. Viimeinen jäänne agraarisesta yhteiskuntajärjestelmästä poistui, kun verohintataksat lakkautettiin 1931, minkä jälkeen veroja ei saanut enää maksaa muutoin kuin rahana. Toisen maailmansodan jälkeen verotuksella on kannettu pääosa niistä julkisen vallan varoista, joilla tulonsiirtojen kautta luotiin 1900-luvun loppupuolen hyvinvointivaltio. Varallisuus- eli omaisuusveroa ei enää muutamaan vuoteen ole kerätty.

Porvarien tavoite on koko hyvinvointivaltio-käsitteen muuttaminen. Ruotsissa tätä on yritetty jo pitempään. Ruotsin elinkeinoelämän järjestöt pyrkivät 1980-luvulla korvaamaan hyvinvointivaltion (välfärdsstat) käsitteellä hyvinvointiyhteiskunta (välfärdssamhälle). Käsitteen vaihdon tavoitteena oli kyseenalaistaa hyvinvointivaltio ja luoda tilaa markkinoille. Yritys epäonnistui, mutta kyllähän ainakin Suomessa puhutaan jo enemmän hyvinvointiyhteiskunnasta kuin -valtiosta.

Tällä sananmuutoksella halutaan viestittää, että valtion rooli hyvinvoinnin takaajana ei ole enää oleellinen – kaikki tulkoon hyvinvoiviksi ja onnellisiksi omin avuin.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden kaupunginteatteri ylittää riman

Lahden kaupunginteatterin päänäyttämöllä on rima asetettu nyt niin matalalle, että sitä ei voi alittaa. Pakko siis sanoa, että rima ylittyy näytelmässä Kalenteritytöt. Kysymys on niin ala-arvoisesta huumorista, että itkettää. Veronmaksajana ihmettelen, miksi kaupungin taidelaitoksessa pitää esittää sitä kaikkein huonointa "viihdettä", mitä televisiosta tulee jatkuvasti ja on kaikkien nähtävissä. Korkeintaan voisin ymmärtää, jos tämä näytelmä esitettäisiin Heinolan humppakesäteatterissa.

Kalenteritytöt perustuu muutaman vuoden takaiseen englantilaiseen elokuvaan, jolla puolestaan on jonkinlainen todellisuuspohjainen tausta. Niin tai näin, on tarina törppö. Keski-ikäiset ja vähän vanhemmat naiset päättävät tehdä nakukalenterin, jonka myyntituotto ohjataan sohvan hankintaan paikallisen sairaalan syöpäosastolle.

En ole typertynyt kammottavasta esityksestä sen alastomuuskohtausten takia, sillä niiden suhteen olen mieluumminkin asiantuntija, alkaen vuosikymmenten takaa Tirran strippariesityksistä. Teatteriin tuotuna tällainen puolivillainen pehmoporno ei kuitenkaan toimi kuin ääliöiden silmissä - vilahtaan siellä vähän tissinsyrjää, sen perusteella, mitä ensimmäisen puoliajan perusteella näin. Lisäksi jää kysymään, toimisiko näytelmä paremmin, jos siitä ei olisi tehty ylinäyteltyä farssia.

Kai seuraava projekti Lahden teatterissa on, että vaihdetaan lavalle miehet ja tehdään näytelmä elokuvasta Housut pois.

kari.naskinen@gmail.com