Yleisurheilun MM-kisoissa USA:ssa ei
palkintojenjakojuhlallisuuksia järjestetty, vaan mitalit annettiin
urheilijoille muovikotelossa heti kilpailutapahtuman jälkeen ilman
mitään seremonioita. EM-kisoissa Saksassa sen sijaan hymnit
soitettiin ja liput nostettiin salkoihin, mutta kuitenkin jossain
puistossa eikä stadionilla. Saksassa natsionalismin korostaminen on
aina kuulunutkin asiaan - National sozialistische Deutsche
Arbeiterparteikin perustettiin juuri Münchenissä.
Olihan
se nytkin komeaa, kun siniristiliput vedettiin ylös ja Maamme-laulu
soi. Urheiluun on kuitenkin tullut sellainenkin uusi asia, että enää
ei maan lippu välttämättä kerro koko totuutta. Esimerkiksi Qatar
ja Turkki hankkivat urheilijoita Afrikasta, ja Israelin
joukkueessakin näyttää olevan sellaisia urheilijoita, joiden
geeniperimä ei mitenkään viittaa juutalaisuuteen.
Eri
asia sitten on, että pakolaisten joukosta löytyy usein nuoria,
lahjakkaita urheilijoita, joista heidän uusissa kotimaissaan
pystytään valmentamaan mitalihuippuja. Ruotsi on tässä
onnistunut, mutta mitenkäs nyt, voisiko Suomi houkutella nuoria
venäläisiä urheilijoita tänne, kun sieltä varmaan tulijoita
olisi.
Urheiluun liittyviä yliampumisia on myös Maamme-laulun esittäminen ennen otteluiden alkamista. Eilen Kouvolassa oli fiksumpi vaihtoehto, kun ennen KPL:n ja Hyvinkään Tahkon ottelua joku esitti Kymenlaakson maakuntalaulun. Kaikkein paras olisi tietenkin Kaj Chydeniuksen ja Arvo Salon Pesäpallolaulu, jonka aikoinaan esitti Kalle Holmberg.
Kuluneella viikolla Suomessa oli isänmaa vaarassa,
koska pääministeri ei katsonut kotonaan telkkarista EM-kisoja, vaan
tanssia hytkytti joissain kotibileissä. Kokoomuslaisten, persujen ja
ristillisten mielestä isänmaan vartiointi jäi tämän takia
huteraksi.
Olin alustavasti päättänyt, että 30 vuotta
kestänyt jaksoni demarien äänestäjänä loppuu ensi vuonna, mutta
nyt tämä älytön vouhotus Sanna Marinin ympärillä
saattaa muuttaa ajatustani ja jatkan SDP:n äänestämistä.
Toisaalta Sanna Marinin oma militaristinen vouhotus Naton ympärillä yhdessä
Ulkopoliittisen sotapropagandainstituutin
komentajan Mika Aaltolan
kanssa vähentää Sanna Marinin pisteitä. Vaaleihin
on kuitenkin vielä yli puoli vuotta ja maailmanmeno on sellaista,
että monenlaisia ajatuksia muuuttavia mullistuksia voi vielä
tulla.
Mutta on joka tapauksessa hienoa, miten BBC,
Guardian, New York Times, Spiegel ja kaikki muutkin maailmalla
nykyisin hehkuttavat Sanna Marinia. On tullut samanlainen
isänmaallinen tunne kuin Wilma Murron
kanssa.
kari.naskinen@gmail.com
