tiistai 2. elokuuta 2022

Joidenkin on oltava rauhan asialla, vaikka koko maailma kävisi sotaa


Aikaisemmin F-ykkösissä ajanut venäläinen Daniil Kvyat kilpaili viime sunnuntaina Indianapolisin radalla amerikkalaisen kilpatallin joukkueessa. Jyväskylän ralliin tällä viikolla osallistuu omassa MM-luokassaan neljäntenä oleva venäläinen Nikolai Gryazin. Suomessa ollaan enemmistöisesti sitä mieltä, että tällaista ei pitäisi nyt sallia.

Meillä on tuttavaperhe Viipurissa. Onkohan nyt kysyttävä, ovatko he äänestäneet Putinia? Jos ovat, niin pitääkö joulukortti jättää lähettämättä?

Entä ne, jotka eivät ole äänestäneet Putinia?
Aarne Tarkaksen elokuvassa Olemme kaikki syyllisiä (1954) Antti tekee murhan, mutta hän itse on olosuhteiden uhri, on kokenut ankean lapsuuden ja yhteiskuntakin on häntä kaltoin kohdellut. Elokuvan nimikin kertoo, että vastuuta ei voi väistää kukaan. Tällä hetkellä ainakin tässä Venäjän lähimaisemissa ovat monet sitä mieltä, että kaikki venäläiset ovat syyllisiä.

Tilanne muistuttaa Saksaa 30-luvulla. Olivatko kaikki saksalaiset syyllisiä
Hitlerin tekoihin? Olisiko äänestäjien pitänyt tietää, mitä Hitlerin pääkopassa liikkui? Samaa voi nyt kysyä Venäjällä. Jos oli äänestänyt Putinia, niin tiesikö, että Putin aloittaisi hyökkäyksen Ukrainaan?

Ensimmäisen maailmansodan aikana 1915 Hermann Hesse kirjoitti Neue Zürcher Zeitungissa otsikolla ”O Freunde, nicht diese Töne” (Oi ystävät, ei näitä sävyjä) ja vetosi Saksan älymystöön, ettei se lankeaisi kansallismieliseen vihanpitoon. Tämä pani hänet keskelle poliittista väittelyä: Saksan lehdistö hyökkäsi häntä vastaan, kotiin tuli vihamielisiä kirjeitä ja vanhat ystävät katkaisivat välinsä. Saksassa hän sai nimityksiä petturiksi ja kyyksi.

Hesse kysyi, muuttuiko japanilainen kirjallisuus huonommaksi, kun keisarillisen Japanin laivasto hyökkäsi Kiinassa olevaan Saksan laivaston tukikohtaan Tsingtaoon. Entä tulivatko saksalaiset sinfoniat entistä paremmiksi, kun sodittiin englantilaisia vastaan? Vuonna 1946 Hesse sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Tämänkaltaisia asetelmia on nyt. Vaikka Venäjän hyökkäys- ja valtaussota on viimeistä piirtoaan myöten tuomittava, onko tosiaan niin kuin monien mielestä on, että joka iikka Venäjällä on sotasyyllinen? Jos joskus vielä menen Viipuriin ja hyppään Monrepohon vievään linja-autoon, olenko siellä vihollisten keskellä? Tai onko sallittua mennä katsomaan Tshehovin Kirsikkapuistoa, kun kuitenkin liput on jo ostettu?

Historian ja yhteiskuntaopin lehtorina Itä-Suomen yliopistossa toimiva
Jouko Jokisalo kirjoitti yhdessä sähköpostiryhmässä, että kun intellektuellit joutuvat sotakiihkon valtaan ja kirjoittavat taistelulyriikkaa, boikotoivat "vihollistaidetta" ja herjaavat kokonaisia kansoja, ketkä silloin puolustavat totuutta. Jokisalo muistutti, että esimerkiksi Goethe ei sodan aikana 1813-14 kirjoittanut sotalyriikkaa: ”Goethe säilytti sisäisen vapautensa. Hän toimi älyllisen omantuntonsa mukaisesti. Se, joka kerran on uskonnut ihmisyyden ajatukseen, tieteen universaalisuuteen, taiteeseen vailla kansallisia rajoituksia, ei saa pettää vakaumustaan nyt kun sitä koetellaan. Jos myös intellektuellit pettävät henkiset arvot, sota tulee ruhjomaan Euroopan perustukset. Joidenkin on jatkettava rauhaa, vaikka koko maailma kävisi sotaa. Joidenkin on yritettävä säilyttää rauha siinä mitassa kuin on mahdollista - se on tulevaisuuden tänään asettama tehtävä.”

kari.naskinen@gmail.com