Turun Kupittaan Citymarketin kauppias Hannu Aaltonen esitteli eilen Twitterissä maailman suurinta sisätilojen Coca-Cola-massaa. Kauppa on auki jatkuvasti ja Coca-Colaa menee. Olkoon pitkäperjantai, joulu tai mikä tahansa pyhä, muukin kuin uskonnollinen, bisneksenteosta ei enää luovuta sekunniksikaan. Eikä tämä Aaltosen kauppa ole ainoa tällainen.
Voima-lehden uuden numeron pääkirjoituksessa 29.8.2022 päätoimittaja Emilia Kukkala kirjoittaa, että ”uskonnollisten pyhien paikan ovat täyttäneet erilaiset rahaan ja talouteen liittyvät uskomukset, joita pidetään tosina ja joista johdetaan yleisiä moraalisääntöjä”.
Eikä tarvitse puhua vain uskonnollisista pyhistä. Monien nykyihmisten lapsuudessa pyhä oli pyhä, kun oli rauhallinen sunnuntai, kun liikenne hiljeni juhlapyhien aattoina, eikä useimpien tarvinnut varautua muuhun kuin rauhalliseen lepopäivään ennen seuraavaa arkea. Enää ei tätä vaihetta ole. Nykyisin kirkonkellojen soittokaan ei meillekään kunnolla kuulu liikennevalojen piipityksen ja autojen liikkellelähdön äänien seasta.
Kyllähän Citymarketin tai Lidlin aukiolo pyhäpäivänäkin voi jollekin olla avuksi, kun sattuu vaikka maito vahingossa loppuneen kotoa. Tästä ei kuitenkaan varsinaisesti ole kysymys, vaan siitä, että pyhää ei käsitteenä koeta samanlaisena kuin ennen.
Turun arkkihiippakunnan piispalla Mari Leppäsellä on matkaa Piispankatu 9:stä Aaltosen Citymarkettiin pari kilometriä. Vuosi sitten piispa kirjoitti Helsingin Sanomissa otsikolla ”Paha hiipii keskelle pyhää” (27.7.2021). Hän ei tarkoittanut pahuudella Coca-Colaa, vaan ilmastonmuutosta: ”Ilmastonmuutoksen seuraukset luovat kodittomuutta. Moni kokee vierautta ja kaipaa jaettua elämännäkyä. Tunne yhteydestä ja jatkuvuudesta on haurastunut. Paradoksaalista on, että hyvinvoinnin keskellä kasvanut länsimainen ihminen kärsii yksinäisyydestä, osattomuudesta sekä tarkoituksen ja merkitysten puutteesta. Vaikealta tuntuvaa tyhjyyttä olemme oppineet pakenemaan kuluttamalla. Olemme tulkinneet väärin ihmisen paikan luomakunnan valtiaana – ihmisenä, jolla on loputtomat tarpeet.”
Nyt on ilmastonmuutoksen rinnalle ja osittain siihen liittyen noussut huoli sähkön kallistumisesta mentäessä kohti talvea. Pitäisi alkaa säästötalkoot. Ei ole mitään järkeä esimerkiksi siinä, että marketit ovat auki läpi vuorokauden kuluttaen valtavasti sähköä. Vastaavanlaisia esimerkkjä keksii jokainen. Olisi valtiovallan puututtava asiaan samalla tavalla kuin 1970-luvulla, jolloin energiapulan takia moottoriurheilukilpailutkin kiellettiin, talojen ikkunat määrättiin tehtäväksi pienemmiksi ym.
Meillä hyvinvointimaailmassa tilanne ei silti ole kovin vaikea, kun verrataan ilmastonmuutoksen aiheuttamia kärsimyksiä siellä, missä elämä on jo ennestään haurasta ja vaikutusmahdollisuudet vähäiset. Joka tapauksessa on vauraassakin maailmassa suostuttava muuttamaan elämäntapaamme ja tehtävä uudenlaisia ratkaisuja.
Piispa Mari Leppänen kirjoitti toivottomuuden ja epävarmuuden synnyttävän tarkoituksettomuuden tunnetta, joka saattaa myös ohjata etsimään vastauksia vääränlaisesta fundamentalistisesta ajattelusta. On laajennettava näkökulmaa, koska ilmastonmuutos ei ole vain ympäristöä, taloutta ja politiikkaa koskeva kriisi, vaan myös eettinen ja hengellinen kriisi. Kirkonkin on nyt puolustettava elämän eheyttä, korostettava luonnon pyhyyttä ja sitouduttava kohtuulliseen elämäntapaan.
Kun luin nyt peräkkäin Mari Leppäsen ja vasemmistoanarkisti Emilia Kukkalan kirjoitukset, niin paljon on samaa. Huoli on yhteinen. Molemmat ovat huolissaan pyhää ja hyvää uhkaavista vaaroista.
kari.naskinen@gmail.com
