tiistai 25. tammikuuta 2022

Harriet Anderssonin katse


”Ruotsalaisessa elokuvassa ei ole ollut toista tyttöä, joka olisi säteillyt hillittömämpää eroottista charmia kuin Harriet Andersson”, sanoi Ingmar Bergman. Jo ensimmäisessä Bergman-elokuvassaan Kesä Monikan kanssa (1952) Harriet Andersson osoittaa säteilynsä. Elokuvan huippukohta on loppupuolella, kun hänen esittämänsä nuori aviovaimo ja äiti on ravintolassa ja selvästi menossa jatkamaan iltaa toisen miehen kanssa. Aviomies on asennushommissa matkatöissä, joten ilta on tältä osin vapaa. Lähikuvassa Monikan kasvot kääntyvät hitaasti suoraan kohti kameraa, pysähtyvät ja katsovat. Monika ei sano mitään, katsoo vain. Monika uhmaa meitä katsojia. Menen, vaikka se on teistä väärin. Elämäni Harryn kanssa ei anna minulle mitään. Tuossa kohtauksessa on harvinaista voimaa, sanatonta ja jossain määrin halveksuvaakin. Mitä te minua tuijotatte, minä olen minä ja teen mitä haluan elämälläni. Tehkää mitä haluatte tai jos jotain edes osaatte!

Kesä Monikan kanssa kuuluu Bergmanin tuotannossa siihen vaiheeseen, jossa hän ei vielä käsitellyt porvarillisen keskiluokan elämänmenoa. Kirkonmiehet ja intellektuellit saivat kyytiä myöhemmin. Monika ja Harry ovat alle 20-vuotiaita ja vaatimattomissa töissä. Elämä on niukkaa ja nuori kapinallisuus nousee pintaan. Harry saa myöhästelynsä takia potkut ja Monika sanoo itsensä irti, koska kesä on alkamassa ja kesällä voi tehdä muutakin kuin töitä pimeissä kellariloukoissa. Monika kimpaantuu kotona myös juopottelevaan isäänsä, ottaa hatkat ja menee Harryn luo. Sitten päätetään lähteä Harryn isän pienellä moottoriveneellä viettämään kesää Tukholman saaristoon, jossa kuvauspaikkana on ollut Sadelögan saari Utön edustalla.

Harriet Andersson ja Lars Ekborg

Unelmien toteuttaminen ei ole helppoa, mutta kaunis kesä menee jotensakin hyvin. Paluu arkeen ja Tukholmaan on vaikeaa. Harry saa töitä, mutta Monikan pitää jäädä kotiin, kun syntyy vauvakin. Elämä on pielessä. Rahat vähissä, ei pääse edes elokuviin, vauva huutaa, ei saa uusia vaatteita. Rakkauden laulukin on loppu, toisin kuin sennimisessä elokuvassa, jonka Monika ja Harry olivat ensimmäisillä treffeillään keväällä nähneet. Ero tulee.

Elokuva perustuu Per Anders Fogelströmin novelliin (1951). Fogelström tunnettiin nimenomaan Tukholman työväenluokan kuvaajana, ja tästä on kysymys myös Bergmanin hyvässä elokuvassa, joka on nimenomaan paljon muuta kuin maineensa Pohjolan vapaan rakkauden kuvaajana. Yhdessä kohtauksessa Harriet Andersson juoksee rantakalliolla alasti kohti merta, kuvaus selän puolelta. Parissa muussakin kohtaa voi sanoa olevan hieman eroottista sävyä. Sen verran kuitenkin liikaa, että yksi tuotantoyhtiö AB Svensk Filmindustrin hallituksen jäsenistä erosi elokuvan levityspäätöksen jälkeen.

Nämä muutamat kohtaukset silti löivät leimansa. USA:ssa elokuvaa esitettiin kahdella erilaisella nimellä, joista toinen oli Monica – the Story of a Bad Girl ja mainostekstillä vielä täydennettiin sisältöä kuvaten: ”tuhma ja yhdeksäntoista”.

Kun tällaiset lipputulojen maksimointiin tähdänneet keinot jätettiin syrjään, sanoi esimerkiksi ranskalaisen uuden aallon mestari
Jean-Luc Godard 1958, että Kesä Monikan kanssa ”on omaperäisimmän elokuvantekijän omaperäisin elokuva, joka vauhditti modernin elokuvan renessanssia”. Francois Truffautin 400 kepposessa (1959) taas on kunnianosoitus Monikalle: Jean-Pierre Leaud ja Patrick Auffay varastavat elokuvan julisteen koulun ilmoitustaululta.

Ingmar Bergman ja Harriet Andersson kävivät talvella 1953 Helsingissäkin esittelemässä elokuvaansa. He yöpyivät Kämpissä, ja Jörn Donner totesi Bergman-kirjassaan (Otava, 2009): ”Käynti Helsingissä oli luultavasti vain tekosyy, jonka varjolla saattoi viettää lemmenviikonlopun vieraalla paikkakunnalla.”

Donner tietenkin kiinnitti huomionsa Harrietiin, ja kirjansa alkulehdessä onkin lainaus
Åsa Linderborgin omaelämäkerrallisesta kirjasta Minua ei omista kukaan (2007): ”Totta helvetissä kansa käy kuvissa – kuka nyt ei haluaisi tuijottaa Harriet Anderssonin tissejä?” Myöhemmin Donner iskikin Harrietin, olivat avoliitossa ja tekivät Ruotsissa viisi elokuvaa 1963-67.

Mutta se katse! Bergman sanoi, että ”Harriet Andersson kuuluu elokuvatyöskentelyn neroihin. Mutkittelevalla tiellä alan viidakoissa tapaa vain muutamia harvinaisia kimmeltäviä tämän lajin yksilöitä.”

kari.naskinen@gmail.com