lauantai 15. tammikuuta 2022

Sveitsissä raha ei haise, eikä mikään muukaan


Jos korona suo, tulee Jyväskylän kaupunginteatteriin 29.1. sveitsiläisen Friedrich Dürrenmattin (1921 - 1990) Vanhan naisen vierailu. Tuttu näytelmä, josta on tehty muutama elokuvakin. Se on raaka kuvaus rahan kaiken voittavasta mahdista. Päähenkilö on miljardöörinä vanhaan kotikaupunkiinsa Gülleniin palaava Claire Zachanassian, jonka sukunimi koostuu kolmesta 1900-luvun suurrikkaasta Basil Zaharoffista, Calouste Gulbenkianista ja Aristoteles Onassiksesta. Vanha rouva on rikastunut ja tulee nyt Gülleniin, josta on hankkinut omistukseensa kaikki tehtaat ja kiinteistöt. Hän lupaa lahjoittaa 500 miljoonaa kaupungille ja toiset 500 miljoonaa jaettavaksi kaikkien Güllenissä asuvien perheiden kesken, jos joku tappaa hänelle 17-vuotiaana lapsen siittäneen miehen, joka kuitenkin kielsi isyyden ja lahjoi todistajat oikeudenkäynnissä. Claire leimattiin huoraksi, lapsi otettiin häneltä pois ja rutiköyhä Claire pantiin maantielle. Lopulta elämä kuitenkin muuttui, hän pääsi naimisiin öljylähteen omistajan kanssa ja sen jälkeen kahdeksan muunkin pohatan kanssa.

Sveitsissä raha ei ole koskaan haissut. Ehkä ei missään muuallakaan nykyisin. Raha on valtaa. Rikkaan kertomille vitseillekin pitää nauraa, koska ne ovat parempia kuin köyhän vitsit. Kun Jyväskylän teatterin innoittamana menin kirja-antikvariaattiin ja löysin sieltä kolme Dürrenmattin kirjaa, ne täydensivät erinomaisesti tätä kuvaa. Yksi kirja käsittää novellit Kuunpimennys ja Kapinallinen (Like, 2006). Niitä edeltävässä alkuselvityksessä Dürrenmatt sanoo isänsä, kirkkovaltuuston puheenjohtajan innostuneen Hitleristä ja niin teki koko Sveitsi. Toiseen maailmansotaan Sveitsi ei osallistunut, mutta auttoi kaikin tavoin natseja.

Sveitsin pankit pesivät natsi-Saksan varastamia omaisuuksia. Pankit ostivat tuhansia tonneja kultaa, joka oli viety miehitettyjen maiden pankeista ja keskitysleirien uhreilta.
Kulta sulatettiin harkoiksi, joihin lyötiin Saksan keskuspankin leimat. Niillä Saksa osti raaka-aineita sotateollisuudelleen. Sveitsin keskuspankki SNB oli tuolloin Euroopan suurin kultakaupan keskus ja sodan aikana SNB vastaanotti 440 miljoonan dollarin arvosta kultaa, josta ryöstösaaliin osuudeksi arvioidaan 316 miljoonaa dollaria. Ilman Sveitsin pankkeja Saksa olisi romahtanut paljon aikaisemmin. Lisäksi junaliikenne ja muut tällaiset käytännön toimet pidettiin hyvässä kunnossa saksalaisten jeesaamiseksi. Hitlerin junat kulkivat vapaasti Gotthardin, Lötschbergin ja Simplonin halki Pohjois-Italian teollisuusalueelle.

Sveitsi osallistui Hitlerin operaatioihin myös juutalaisia maasta pois ajamalla, kuten Dürrenmatt kirjoittaa: ”Me juhlimme jälkeenpäin sankaruuttamme ja unohdamme uhrimme, ne juutalaiset, jotka me käännytimme rajoiltamme. He kuolivat maamme rajojen ulkopuolella. Meidän häpeämme ovat puhtaat kädet. - - - Fasismin mystinen kvasiuskonto lankesi hyvin vastaanottavaiseen maaperään talonpoikien ja porvariston piirissä, mutta se ei kyennyt horjuttamaan Sveitsiä riippumattomana valtiona yhtään enempää kuin stalinismikaan.”

Tällä Dürrenmatt viitaa siihen, että joissakin piireissä luonnosteltiin jo kommunististakin ohjelmaa, kun ennakoitiin
Stalinin voittoa, vaikka se ei ilman länsivaltojen apua olisi onnistunutkaan.

Dürrenmatt kirjoittaa, että Saksan kansallissosialistien valtaannousu otti esikuvansa Venäjän vallankumouksesta. Niissä molemmissa käytettiin hyväksi kateutta: kommunismissa köyhien kateutta rikkaita kohtaan ja natsismissa kateutta niitä kansoja kohtaan,
joilla oli kaikkea. Nämä molemmat uskonnot kehittivät lopulta vallanpitäjänsä, jotka muuttivat kateuden lamauttavaksi peloksi.

”Oli ehkä huonoa onnea sinänsä, että Hitler ja Stalin
osuivat ajallisesti yhteen, että he ikään kuin synnyttivät toisensa”, pohtii Dürrenmatt. ”Stalinismissa omaksuttiin mahdollisimman onneton, keskiaikaiseen käsitetaikauskoon nivotutu muotonsa – sen rinnalle natsien hämärä mystiikka, väärin ymmärretty Nietzsche, puoliksi ymmärretty Klages, Goebbelsin retoriikka, Wagnerin mytologia jne.; kaikki tuo haudutettuna höyryäväksi puuroksi, jossa saattoi lämmitellä käsiä. Tuon taikauskoisen mystiikkapesän poliittiseksi vastustajaksi nousi Stalinin dogmatiikka, johon hairahtuivat myös rehelliset työläiset, myös kunnolliset, nuhteettomat kansalaiset, myös taiteilijat ja ennen kaikkea intellektuellit.”

Toinen maailmansota kärjistyi näiden kahden uskonnon kamppailuksi. Venäjä on stalinilaiset uskonkappaleensa pääosin hylännyt, mutta kuten Dürrenmatt pani merkille, on fasismi jäänyt maailmaan vakavaksi, pysyväksi viholliseksi. Nykyisin siitä voidaan käyttää termiä äärioikeistopopulismi.

Novellista Kuunpimennys muokkaantui myöhemmin näytelmä Vanhan naisen vierailu. Toinen novelli Kapinallinen on kirjailijan omakuva. Lisäksi antikvariaatista lähti mukaan erikoinen pienoisromaani Kreikkalainen etsii kreikatarta (WSOY, 1967), jossa Petit-Paysanin Konepaja Oy:n synnytyspihtiosaston alikirjanpitäjä Arnolph Arkholokhos ylennetään yhtiön atomitykkiosaston johtajaksi. Outo tarina, ja outouden päätteeksi kirjassa on kaksi loppua: ensimmäinen on niille lukijoille, jotka uskovat Ikuiseen Rakkauteen, ja vaihtoehtoinen loppu on lainakirjastosta kirjan hakeville. Lukematta on vielä salapoliisiromaani Oikeus (WSOY, 1987), jonka teemat taitavat liittyä tuttuihin aiheisiin, takaliepeen tekstin mukaan murhaan puhtaasta tappamisen ilosta ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseen nykypäivän yhteiskunnassa.

Vanhan naisen vierailun ensi-illassa 1963 Tampereen Työväen Teatterissa oli Clairen roolissa Sylvi Salonen, seuraavana vuonna Bernhard Wickin elokuvassa Ingrid Bergman ja nyt Jyväskylässä Hanna Liinoja.

kari.naskinen@gmail.com