Jos tiedät, opeta – jos et tiedä, opi

Brasilialainen Paulo Freire (1921 - 1997) oli kasvatus- ja yhteiskuntafilosofi, joka kuuluu 1900-luvun vaikutusvaltaisimpien kasvatusteoreetikoiden joukkoon. Freiren kirja Sorrettujen pedagogiikka (1968) on kasvatustieteen laajimmalle levinnyt ja käännetyin klassikko, jossa hän korostaa kasvatuksen poliittista merkitystä taistelussa yhteiskunnallista sortoa vastaan. Suomeksi sen julkaisi Vastapaino 2005. Nyt en kuitenkaan lukenut sitä, vaan aikuiskasvatuksen professorin Juha Suorannan kirjan Freirestä, jonka Into julkaisi 2019. Freire teki elämäntyönsä kansan köyhimmän osan valistajana Brasilian lisäksi Chilessä, mutta hänen vaikutuksensa ulottui koko Latinalaiseen Amerikkaan. Hän osallistui myös UNESCOn lukutaitohankkeiden suunnitteluun, luennoi Harvardissa ja toimi erityisasiantuntijana Kirkkojen maailmanneuvostossa. Vielä viimeiseksi ennen eläkkeelle siirtymistään Freire toimi Sao Paulon koulutoimenjohtajana.

Freiren kasvatusfilosofia perustui Hegeliin, Frommiin, Marxiin ja Jeesukseen, joskin kaikkiin hän suhtautui myös kriittisesti. Esimerkiksi Marxin oppijärjestelmiä hän sovelsi hyvin valikoiden, eikä halunnut tulla sellaiseksi ”oppineeksi marxilaiseksi”, joka tutkisi ja tulkitsisi Marxin tekstejä kuin pyhää sanaa. Marxin ja Jeesuksen Freire näki kohtaavan, kun tuli esille ihmisten tasa-arvo ja heidän kutsumuksensa vapauteen. Epätasa-arvoisissa yhteiskunnissa valtaeliitti kuitenkin estää tämän ”riistämällä ja raiskaamalla valtansa turvin” ja siksi ”sorrettujen iso humanistinen ja historiallinen tehtävä on kamppailla sekä oman että sortajiensa vapauden puolesta”. Tässä kaikessa lukutaito ja lukemisen ymmärtäminen ovat tärkeässä asemassa. Freirelle yhteiskunnallinen tiedostaminen oli tärkeä kasvatuksen tavoite: yhteiskunnalliset ongelmat voivat antaa motiivin oppimiselle ja ne voidaan yrittää ratkaista oppimisen keinoin - ja Freire katsoi, että kasvatuksen ja koulutuksen perimmäinen päämäärä on maailman muuttaminen paremmaksi.

Suomen ensimmäisissä aluevaaleissakin tuli esille, että Perussuomalaiset-puolueen kannattajat eivät olleet ymmärtäneet lukemaansa, jos olivat vaaleista lukeneet. Kun puheenjohtaja sitten näki puolueensa romahdusmaisen tappion, hän sanoi, että demokratia on kriisissä. Kriisi koski kuitenkin vain tämän yhden puolueen ihmisiä, jotka eivät äänestäneet, koska asialistalla ei ollut maahanmuuton lopettamista. Perussuomalaiset tekivät vaaleista irvikuvan, jonka perussuomalaiskannattajat näkivät katsoessaan peiliin.

Paulo Freire lähti siitä, että on opittava. Tarvittiin opettajia ja oppilaita: ”Jos tiedät, opeta – jos et tiedä, opi.” Oppimisen ylistyksestä kirjoitti myös Bertolt Brecht, jonka runon sävelsi Eero Ojanen ja ainakin Kristiina Halkola ja Agit Prop sitä lauloivat:

Opi perusasiat.
Niille, joiden aika on tullut.
Se ei koskaan ole liian myöhäistä.
Opi kaikki aakkoset
se ei riitä, mutta opi ne.
Opi mies yömajassa.
Opi mies vankilassa.
Opi vaimo keittiössä.
Opi kuusikymmenvuotias.
Älä usko kuulopuheisiin,
ota selvää.

Ota selvää, muustakin kuin bensan ja dieselin hinnoista. Populismi on kuitenkin ”ideologia”, jossa kulloisenkin liikkeen johtohenkilöt villitsevät ihmisiä erilaisilla valeväitteillä ja luovat ihmisryhmienvälisiä vastakkainasetteluja. Mitä enemmän lukee ja ottaa selvää lukemastaan, sitä helpompi on torjua populismin houkutukset.

Vieläkään eivät Freiren kasvatusmetodit saa kaikkialla hyväksyntää. Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on vaatinut maansa koulutusjärjestelmän ja koko Brasilian puhdistamista ”Freiren ideologiasta”. Bolsonaro on kiittänyt Brasilian 1960-luvun sotilasdiktatuuria järjestyksen palauttamisesta maahan, mutta enemmänkin olisi pitänyt tehdä, Bolsonaron mielestä Brasilian diktatuurin olisi pitänyt tappaa vastustajansa, eikä tyytyä vain kiduttamiseen.

Jo ennen sotilasvallankaappausta 1964 oli Brasilian valtaeliitti suhtautunut kielteisesti Freiren hankkeisiin. Taisi olla jonkinlaista peruskouluideaa. Eliitti pelkäsi, että luku- ja kirjoitustaidon laajeneminen tekisi köyhistä yhteiskunnallisesti liian aktiivisia, minkä seurauksena he saattaisivat ryhtyä järjestäytymään poliittisesti ja äänestäisivät väärin. Presidenttinä oli kuitenkin työväenpuolueen Joao Goulart, kunnes sotilaat kaappasivat vallan USA:n avulla. Luku- ja kirjoitustaitokampanjat lakkautettiin, sillä sotilasjohto katsoi ne vaarallisiksi ja kirjat aseiksi.

Freirekin vangittiin, koska hänen työskentelynsä nähtiin marxilaisena yrityksenä politisoida maan köyhä väki - ”kommunismia luku- ja kirjoitustaidon valekaavussa”. Freire kuitenkin vapautettiin 2,5 kuukauden kuluttua ja Freire lähti Chileen.

JUMALA JA
MAANOMISTAJAT

Otan tähän vielä yhden kohtauksen Chilestä, jossa Freire oli opettamassa maatyöläisiä. Jotakin ongelmaa pohtiessaan Freire antoi maatyöläisten keskustella ja oli itse hiljaa. Sitten Freire sanoi:

- Miksi luulette, että minä tiedän, mutta te ette?
- Sinä olet tohtori ja me emme.
- Miksi minä olen tohtori ja te ette?
- Koska sinä olet käynyt kouluja.
- Ja miksi minä olen käynyt kouluja?
- Koska vanhempasi panivat sinut kouluun. Meidän vahempamme eivät pystyneet siihen.
- Miksi he eivät voineet panna teitä kouluun?
- Siksi, että he olivat vain maatyöläisiä, kuten mekin olemme.
- No mitä maatyöläisenä oleminen tarkoittaa?
- Sitä, ettei ole käynyt koulua eikä omista mitään. Työn tekemistä auringon noususta auringon laskuun. Sitä, ettei ole oikeuksia eikä toivoa.
- Miksi maatyöläisellä ei ole mitään näistä?
- Se on Jumalan tahto.
- Ja mikä Jumala on?
- Kaikkien meidän isä.
- Sanokaapa täällä tänään olevat isät, kuinka moni olisi valmis lähettämään vain yhden lapsistanne kouluun ja jättämään muut ilman koulutusta.

Kukaan paikalla olleista isistä ei ollut valmis tekemään näin. Freire jatkoi:

- No, jos kukaan teistä ei ole valmis tuollaiseen epäoikeudenmukaisuuteen, miten luulette Jumalan kykenevän siihen. Voiko hänen tahtonsa todella olla tämän takana?

Hetken hiljaisuus ja sitten maatyöläisten joukosta kuului vastaus:

- Ei. Jumala ei ole tämän takana, vaan maanomistajat.

kari.naskinen@gmail.com