sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Vihreät osaavat syödä sanansa myös Lahdessa

Vihreät istuvat hallituksessa, joka hyväksyy ydinvoiman rakentamisen. Uuteenkin hallitukseen vihreät haluavat – takki on kääntynyt nopeasti.

Lahdessa vihreät osaavat saman. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Saara Vauramo on kirjoittanut tänään blogin, missä hän ilmoittaa olevansa ”valmis tukemaan toriparkin etenemistä, vaikka se ei helpolta ja hienolta ratkaisulta tunnukaan. Meidän on päästävä ulos jatkuvista kehäpäätelmistä ja arpomisesta.”

Tätä ennen vihreät olivat olleet jämäkästi toriparkin rakentamista vastaan, näin muotoiltuna: "Vapaita autopaikkoja löytyy edelleen lukuisista keskusta-alueen pysäköintihalleista. Uusien hankkeiden osalta onkin painotettava vain ja ainoastaan kevyen ja joukkoliikenteen kehittämistä. Meidän on pakko vähentää pitkällä tähtäimellä autoistumista. Siksi meidän on uskallettava myös tehdä siihen tähtääviä rohkeita päätöksiä nyt - paikallisesti ja globaalisti. Lahden on pysyttävä strategiassaan valitsemalla tiellä ympäristön ja ihmisen hyväksi.”

Nyt Lahden Vihreä kaupunki -hankkeen kehityspäällikkö Saara Vauramo on vaihtanut tietä. Sekään ei puheenjohtajaa haittaa, että rakentamisen kustantavat veronmaksajat, vaikka vihreätkin olivat talvella kaupunginvaltuustossa hyväksymässä lausumaa, jonka mukaan toriparkki-investointi ei saa rasittaa kaupungin taloutta.

Muodollisesti ottaen näin ei tapahdukaan, koska toriparkin rakentaa Lahden Pysäköinti Oy. Vaikka se on kaupungin kokonaan omistama yhtiö, voidaan keplotellen sanoa, että toriparkin rakentamiseen ei mene rahaa kaupungin talousarviosta.

Kun kaavamuutoksesta maaliskuussa päätettiin äänin 30-29, juntattiin valtuutettujen keskuuteen sellaista valetta, että tiedossa on ulkopuolisia investoreita, eikä kaupungin tarvitse ottaa kantaakseen taloudellista riskiä.

Etelä-Suomen Sanomien mielipidekyselyssä 66 % vastaajista sanoi, että toriparkkia ei ole syytä rakentaa.

kari.naskinen@gmail.com