perjantai 5. maaliskuuta 2010

Lakko on ihmisoikeus

Stora Enso on ilmoittanut, että sille aiheutuu ahtaajien lakosta 2,5 miljoonan euron tappio päivässä. Onneksi tuollaiset tappiot eivät kuitenkaan hetkauta Stora Ensoa. Viime vuonnakin se teki tappiota 880 miljoonaa euroa, mutta siitä huolimatta yhtiöllä oli varaa jakaa omistajilleen osinkoja 158 miljoonaa euroa!

Valtavia tappiota tehneistä yrityksistä jakoivat osinkoja myös Outokumpu, Rautaruukki, Sponda, Ahlström ja Citycon (omistaa mm. Kauppakeskus Trion). Kaikkiaan pörssiyhtiöt jakoivat osinkoja keskellä lamaa 13 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, vaikka yhtiöiden tulokset putosivat 42 prosenttia. Varaa palkkojen korottamiseen siis on.

Porvarien mielestä pääoma- ja yritysveroja pitäisi laskea, koska sillä tavalla jäisi enemmän rahaa investointeihin ja sitä kautta työllistämiseen. Miksi nämä yritykset eivät kuitenkaan investoi, vaan jakavat ilmaista rahaa omistajilleen, vaikka firmat tekevät tappiota?

Nyt sitten pääministerin johdolla koko poroporvaristo huutaa kurkku suorana, että AKT:n lakkoilu on väärin, se on niin väärin. Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä lakko-oikeuttakin olisi rajoitettava. Lakko-oikeus on kuitenkin sellainen ihmisoikeus, mikä on kovalla taistelulla saatu. AKT:n
lakossa onkin kysymys yleensäkin työntekijöiden kannalta tärkeästä kamppailusta, jolla pyritään torjumaan työnantajien pyrkimykset murentaa työehtosopimusten sitovuutta, lisätä osa-aikatöiden osuutta ja laajentaa halpatyövoiman markkinoita.

Lahtelaisen Timo Rädyn (SDP) johtaman AKT:n työtaistelussa on kyse paitsi palkankorotuksista myös periaatteellisesti tärkeästä irtisanomisten korvaamisesta, joka rajoittaisi työnantajien pyrkimyksiä käyttää halpatyövoimaa. Tällä on merkitystä myös muiden alojen työntekijöiden kannalta.

Terää tekisi myös yleislakko, johon osallistuisivat kaikki duunarit vastalauseeksi yritysten älyttömille osingonjaoille ja yleensäkin tälle uusliberalistisille meiningille.

kari.naskinen@gmail.com