torstai 20. elokuuta 2009

Vittu vittu perkele vittu näittekö mitä tein?

Populaarikulttuurin ja ihmisten käyttäytymisen tutkija Markku Koski kirjoitti Etelä-Suomen Sanomissa (18.8.) siitä kovaäänisestä melskaamisesta ja huutamisesta, mitä ympäristömme on täynnä:

"Nykyään suomalainen huutaa, siis muuallakin kuin metsässä. Ruben Stiller huutaa, radiojuontajat, ostos-tv:n ja ruutuvisojen helppoheikit ja iisilissut huutavat. Ravintoloissa huudetaan toisten päälle, urheiluselostajat, räppärit ja hevilaulajat eivät muuta teekään kuin huutavat."

Urheilukilpailuissa yleisön pitääkin huutaa, mutta nykyisin varsinaisia huutajia ovat urheilijat itse. Varsinkin heittolajien urheilijat, sekä miehet että naiset, huutavat kuin viimeistä päivää. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys huutamisesta ja meluntuottamisesta sinänsä, vaan siitä, että urheilija haluaa kaiken huomion kohdistuvan itseensä. Oman suorituksensa jälkeen urheilija karjuu eläimellisesti ja vaatii huomioita osakseen - "vittu vittu perkele vittu näittekö mitä tein".

Urheilija ajattelee, että juuri hänen pitää nyt olla kaiken keskipisteenä. Tätä kuvaa se, että urheilija panee käden korvalleen ja antaa ymmärtää, että hän ei oikein saa tarpeeksi kannustusta. Tyypillisenä esimerkkinä kiekonheiton Berliinissä voittanut Robert Harting, jonka mielestä MM-kisayleisö ei riittävästi hurrannut hänelle.

Markku Koski sanoi, että "huutamisesta ei kuulu välttämättä edes ääntä, myös kirjoitus voi huutaa ja melskata". Myös ilmeet ja eleet voivat melskata. Tästä taas on esimerkkinä Usain Bolt, maailman paras yleisurheilija tällä hetkellä, mutta henkiseltä kehitykseltään kaukana Tyson Gayn perässä. Suomalaisista bolttimaista oman itsensä korostamista harrastaa eniten Tommi Evilä.

Oman huutajien ryhmänsä muodostavat ne tenniksenpelaajat, jotka jokaista lyöntiöön voimistavat kovaäänisellä ähkäisyllä. "Tämä on minun tapahtumani, minä teen mitä minä haluan", ajattelevat nämä Wimbledonin älykääpiöt.

Milloinhan muuten urheiluruutujen ja sellaisten toimittajat Suomessa huomaavat, että Wimbledon ei ole "Vimpeldon"? Entä milloin kaiken tietävä hienohelma Tapio Suominen malttaisi jättää selostukset Antero Mertarannalle - voisi keskittyä enemmän kaljunsa ja korvarenkaittensa kiillottamiseen.

kari.naskinen@gmail.com