lauantai 22. marraskuuta 2008

Verotus kevenee, kunnat kärsivät












Lahden kunnallisveron suuruus on ensi vuonnakin 19 %. Tästä huolimatta verotus kevenee, siis niillä, jotka yleensä kunnallisveroa kunnolla maksavat. Tämä johtuu siitä, että maan hallitus on päättänyt edelleen keventää verotusta lisäämällä verovähennysmahdollisuuksia (eläketulovähennys ja uusi työtulovähennys). Nämä uudet verotulo-menetykset vastaavat lähes puolen tuloveroprosentin tuottoa.

Näin syntyvät verotulomenetykset ovat ensi vuonna keskimäärin 69 euroa/asukas. Lahden kokoisessa kaupungissa tämä tarkoittaa, että uudet verovähennykset vähentävät verotuloja 6,9 miljoonaa euroa. Niinpä nyt lasketaankin, että Lahden verotulot kasvavat ensi vuonna vain 0,9 %. Kova tilanne, sillä käyttötalousmenojen kasvuksi arvioidaan 5,7 %.

Verovähennyksiä on viime ja tällä vuosikymmenellä lisätty merkittävästi. Vuosien 1997 - 2009 verovähennysten korotusten takia kunnat saavat ensi vuonna verotuloja 2,1 miljardia euroa vähemmän kuin vuonna 1996. Valtio on jättänyt näistä menetyksistä kompensoimatta yli 800 miljoonaa euroa. Omista verotuloistaan valtio ei luovu.

Hallitusherrat puhuvat verojen keventämisestä, mutta kansalaisille tulos on yhtä tyhjän kanssa, koska vastaavasti kunnat joutuvat kiristämään omaa verotustaan. Vuonna 1996 kunnallisverojen aritmeettinen keskiarvo oli 17,91 %, mutta ensi vuonna jo 19,25 %.

Ensi vuonna kuntatalous heikkenee kauttaaltaan selvästi. Sama jatkunee vielä seuraavana vuonna, ja varsinkin vuosi 2010 tullee olemaan kuntien järjestämien hyvinvointipalvelujen rahoituksen kannalta vaikea.

Lahti verottaa hieman keskimääräistä kevyemmin eli tasan 19 %. Päijät-Hämeessä päästään alemmalla kunnallisverolla vain Hämeenkoskella (18,75 %). Kovin verottaja täällä on Hartola (20,5 %), joka toivookin pääsevänsä kuntaliitokseen Lahden kanssa. Muiden kuntaliitoskaavailuissa mukana olevien veroprosentit ovat: Kärkölä 19,75, Hollola 19,5, Nastola 19, Padasjoki 19. Uusi kunta -hankkeen ulkopuolella olevien kuntien veroprosentti on keskimäärin 19,5.

Lahdella ei pitäisi olla aivan kauhea hätä, ei pitäisi. Tästä kertovat tämänkin vuoden talousluvut, joiden mukaan vuosikatetta kertyy 50 miljoonaa euroa eli yhtä paljon kuin ennätyshyvänä viime vuonna. Vuosikate tarkoittaa kaupungin tulojen ja menojen erotusta, mikä jää käytettäväksi investointien rahoittamiseen ja/tai lainojen lyhentämiseen. Kaupunki pystyy tänä vuonna lyhentämään velkojaan 18,5 miljoonalla eurolla.

NIMIÄ VONGATAAN

Lahden kaupunginhallitus käsitteli viime viikolla neljänä päivänä aamusta iltaan ensi vuoden talousarviota. Monille tuntuu kuitenkin tärkeämpi asia olevan se, miten tulevat luottamushenkilöpaikat jaetaan.

Jotkut kunnallispoliitikot pyörivät kuin kissat pistoksissa, kuumina käydään, ja toimittajat siinä ympärillä. Nimiä, nimiä... Tämän on nykyinen julkkisjournalismi aikaan saanut. Mitä väliä tylsästä talousarviosta, kun olisi mielenkiintoisempaakin asiaa. Kuitenkin kaupunginvaltuusto tekee vaalikauden 2009-12 luottamus-henkilövalinnat vasta tammikuun 12. päivänä, ja esimerkiksi uusi kaupunginhallitus aloittaa työskentelynsä tammikuun 19. päivänä. Aikaa melkein kaksi kuukautta.

Vaikka niinhän se aikoinaan oli sekin, että sanomalehtien painoaikataulujen takia piti vaalipäivän äänestysaikaa lyhentää. Vaalihuoneiden kiinnimenoaika muutettiin klo 21:stä 20:een, jotta tulokset ehdittiin saada paremmin seuraavan aamun lehtiin. Demokratialta vietiin yksi tunti.

Onpa silti jo valintojakin tehty, joten saan tähän niitä kaivattuja nimiä. Lahden demarien suurin yhdistys Lahden sos.dem. työväenyhdistys vaihtoi puheenjohtajansa. Mika Karin tilalle ykköspuheenjohtajaksi valittiin Sirkku Enojärvi, ja Ritva Kytösen tilalle varapuheenjohtajaksi valittiin Pekka Komu (uusi). Mika Kari jatkaa johtokunnassa, jonka muiksi jäseniksi valittiin Timo Ahonen, Arpo Heinonen, Marketta Kuru (uusi), Heikki Moilanen, Nea Similä (uusi) ja Eero Vainio. Sihteerinä jatkaa Inga-Maija Hyppolä.

Mika Kari luopui myös Lahden Kalevan puheenjohtajuudesta. Tilalle valittiin perjantain vuosikokouksessa Jarmo Heino, ja varapuheenjohtajaksi Kimmo Köppä.

Ennakoivatkohan nämä valinnan Mika Karin osalta sitä, että Lahden ty on havittelemassa hänelle vaativampia paikkoja Lahden kunnallispolitiikassa?

kari.naskinen@gmail.com