perjantai 14. marraskuuta 2008

Muna vieraissa naisissa

Afrikkalaisessa kertomuksessa, jonka Kaj Chydenius on säveltänyt Teatteri Vanhaan Jukoon pieneksi satu-oopperaksi, syntyy poikalasta toivovaan perheeseen muna. Kun naapurikylän tytölle ei muuta sulhasta keksitä, naitetaan tyttö munalle. Sitten löytyy kuitenkin taikakeino, millä muna muuttuu pojaksi. Ei kuitenkaan kaikki hyvin, sillä poika eksyy vieraisiin naisiin. Tästä rangaistukseksi poika taiotaan takaisin munaksi.

Vanhan Jukon mainoksissa sanotaan, että esitys sopii kolme vuotta täyttäneille. En kuitenkaan viitsinyt ruveta lastenlapsilleni selittämään, mistä tuossa seikkailussa oli kaikkiaan kysymys. Eivät kyselleetkään, mutta palaan asiaan kymmenen vuoden kuluttua.

Chydeniuksen toinen 20 minuutin pituinen satuooppera kertoo tytöstä, jonka tuuli vei. Tämäkin tyttö joutuu naimisiinmenopuuhiin.

Vähän ovat kyllä pelottaviakin. Mustat afrikkalaiset nuket ovat aika hurjannäköisiä, ja pässikin on hurja – syö yksijalkaisilta vihollisilta silmät ja suoletkin. Tilanteet kuitenkin helpottuvat, kun lapset pääsevät esityksen jälkeen tutustumaan nukkeihin ja muihin teatterintekovälineisiin.

Kivoja esityksiä joka tapauksessa. Vastaavanlaisia kuin Chydeniuksen aiemmat satuoopperat Afrikan lapset (2002) sekä Sotamies Juan ja Lontoon prinsessa (2005). Antavat hyvää pohjaa sille, jos pappa vaikka joskus myöhemmin vie lastenlapsiaan ihan oikeaan oopperaan.

Chydeniuksen monipuolisuudesta nämä satuoopperat taas hyvin kertovat. Vaikka ei tämä musiikinlaji Chydeniukselle mitenkään uutta ole. Tosin Chydeniuksen oopperat eivät musiikin muodoiltaan ole verdiä tai wagneria, mutta rakenteeltaan täysipainoista oopperaa. Tunnetuin Chydeniuksen tämän lajin teos on tietenkin on Lapualaisooppera, mutta on niitä paljon muitakin, mm. Elinan surma, Joppausooppera, Karenin, Laestadius, Nummisuutarit, Ollantev, Reviisori sekä Tsaarin tytär ja seitsemän urosta.

Vanhalle Jukolle tehdyt satuoopperat on ohjannut Helena Ryti, nuket ja lavastukset ovat Sari Paljakan, ja rooleissa ovat Maria Nissi, Jussi Parviainen ja Tapio Viitasaari.

Esityksiä on vielä jäljellä: 19.11. ja 20.11. sekä ensi vuoden puolella 20.1. ja 21.1. Esitykset alkavat klo 9.30.

kari.naskinen@gmail.com