sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Mies paikallaan

Jyrki Katainen on fantastisen täydellinen puheenjohtaja. Hän tuntee opetuslapsensa paremmin kuin he itse. Katainen tietää jokaisen kokoomuslaisen ajatuksetkin. Kun Kokoomuksen EU-vaaliehdokas Kai Pöntinen vaati vaalimainokses-saan "stoppia sosiaalipummien maahan-muutolle", tiesi Katainen heti, että ei Pöntinen tätä tarkoita. "Mainos antaa väärän kuvan Pöntisen ajattelusta", sanoi Katainen lauantain Helsingin Sanomissa.

Kokoomuksen internetsivusto Verkkouutiset.fi kertoi eilen liikenne-onnettomuudesta: "Auto humalassa katolleen Rantasalmella". Tällaista siitä nyt seuraa, kun bensiiniin on alettu sekoittaa etanolia.

Uusisuomi.fi kertoi, että
Kuu kulki lähimmältä etäisyydeltä Maata 15 vuoteen: "Kuu ohitti meidät 356,613 kilometrin etäisyydeltä, siis 28 000 kilometriä normaalia lähempää. Monelta harvinainen kuuilmiö jäi kuitenkin näkemättä sääolosuhteiden takia." Läheltä sujahti.

MTV3:n Tulosruudussa kerrottiin, että jääkiekkolija Tuomo Ruutu oli saanut NHL-ottelussa alavartalovamman. Kuvapätkästä näki, että Ruutu oli loukannut jalkansa. Seuraavana päivänä oli lehdissä jutut, että kysymyksessä oleva alavartalon loukkaantunut paikka oli nilkka.

kari.naskinen@gmail.com

lauantai 30. toukokuuta 2009

Kannattaisi olla kokoomuslainen

Jos Arto Bryggare olisi kokoomuslainen, hän toimisi nyt joko Suomen Urheiluliiton puheen-johtajana tai Stadion-säätiön toimitusjohtajana tai molempina. Koska Bryggare on kuitenkin sosiaalidemokraatti, hän oli liian poliittinen henkilö valittavaksi näihin tehtäviin. Näihin molempiin tehtäviin hakiessaan Bryggarelle sanottiin tämä suoraan - olet kaikin puolin pätevä ja sopiva, mutta kun on tuo politiikka.

Näin on urheiluelämässä aina tulkittu. Vasemmistolaisuus on politiikkaa, oikeistolaisuus normaalia elämänmenoa. Tunnen asian hyvin jo varhaisnuoruudestani, kun seurasin isäni toimintaa perustamansa TUL:n urheiluseuran puheenjohtajana. Isäni toiminta katsottiin poliittiseksi, kun taas saman lajin porvariseura edusti oikeata urheilua.

Suomen Palloliitossa ajatellaan samoin. Sen puheenjohtajaksi on kysytty Sauli Niinistöä ja Alexander Stubbia, joista Niinistö myös tullee valituksi.

Palloliiton jäsenseura HJK on varmasti Niinistön takana. HJK:n kanta on selvä: vasemmistolaisuus ei kuulu urheiluun, ja tämän takia HJK ei hyväksynyt EU-vaaliehdokas Atik Ismailin vaalimainosta otteluidensa yhteyteen. Ismail on HJK:n entinen pelaaja, mutta on nyt erehtynyt Vasemmistoliiton riveihin.

HJK:sta on sanottu, että politiikka ei kuulu urheiluun. Poliittisen järjestelmän kautta tulevat julkiset avustukset sen sijaan kelpaavat, ja HJK:n harjoituksia ja otteluita pelataan poliittisin päätöksin rakenne-tuilla kentillä. Voi jopa olla, että jotkut HJK:n porvarijäsenten lapset pelaavat vasemmiston päätöksillä syntyneillä kentillä.

Palloliiton naisten maajoukkuekin hyväksyy sen, että politiikkaan voi osallistua, jos se on puolueetonta oikeistolaista. Nyt maajoukkue on tehnyt mainossopimimuksen lisäydinvoimaa rakentamaan pyrkivän Fennovoiman kanssa.

Kun varsinkin takavuosina syytettiin TUL:n seuroja poliittisiksi järjestöiksi, niin on hyvä muistaa, että politikoinnin urheilussa aloitti nimenomaan SVUL. Se päätti marraskuussa 1918 erottaa kansalaissotaan punaisten puolella osallistuneet urheilijat jäsenyydestään. Tämän takia perustettiin Työväen Urheiluliitto 26.1.1919.

kari.naskinen@gmail.com

torstai 28. toukokuuta 2009

Vastuuttomuutta myös toimialajohtajalla ja kulttuurilautakunnalla

Lahden kaupunginorkesterin internetseikkailuihin liittyvät kummalli-suudet ovat johtamassa myös kummallisiin lainopillisiin tilanteisiin. Kun tällä viikolla keskustelin kahden kokeneen lainoppineen kanssa intendentti Tuomas Kinbergin tapauksesta, niin molemmat olivat ihmeissään: koskaan aikaisemmin ei ole edes esitetty, että tällaisella virkaportaalla työskentelevälle henkilölle ei myönnettäisi toimistaan vastuuvapautta.

Vertaan tässä tilannetta sellaiseen, että jossakin yhdistyksessä tilintarkastajat huomaisivat toiminnanjohtajan syyllistyneen väärin-käytöksiin. Toiminnanjohtaja tietenkin olisi syyllinen, mutta tili- ja vastuuvapautta ei myönnettäisi yhdistyksen johtokunnalle, joka olisi huonosti hoitanut valvontavelvollisuutensa. Johtokunta voisi sitten antaa potkut toiminnanjohtajalle.

Kinberg on kaupungin sivistystoimialajohtajan Maritta Vuorisen alainen viranhaltija. Toimialajohtajalla on tämän perusteella ensisijainen vastuu Kinbergin toimien valvonnassa ja epäkohtiin puuttumisessa. Tätä vastuutaan Maritta Vuorinen ei ole hoitanut. Saman voi sanoa löperöstä kulttuurilautakunnasta.

Hyvin erikoinen on myös Kinbergin autoetujuttu. Hän hankki vapaan autoedun itselleen panemalla alaisenaan toimivan hallintopäällikön tekemään asiasta viranhaltijapäätöksen vuonna 2000. Tällä päätöksellä autoetu myönnettiin yhdeksi vuodeksi, mutta koko ajan siitä lähtien eutoetu on ollut voimassa. Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta teki seuraavan päätöksen Kinbergin autoedusta viime syksynä.

Kaupungin tilintarkastajat ovat Kinbergin tapauksesta samaa mieltä kuin kaupungin tarkastuslautakunta - ei vastuuvapautta.

Poliisillekin tehtiin tapauksesta kaksi tutkintapyyntöä, mutta tutkin-taan se ei lähtenyt. Näin on jäänyt tutkimatta, onko kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain sivutoimilupaa koskevia säännöksiä rikottu tuottamuksellisesti tai tahallisesti. Eikä ole päästy asian ytimeen eli intendentin virkamiehenä saamiin perusteettomiin taloudellisiin etuihin (61 000 euroa) Saltarello Oy:n, kaupunginorkesterin ja Otto Allan Oy:n vyyhdessä, joissa kaikissa kolmessa intendentti on ollut keskeisenä toimijana.

Kaupunginhallitus on aikaisemmin käsitellyt Kinbergin asiaa vain esteellisyyden ja siitä johtuvan mahdollisen tahallisen virkarikoksen näkökulmasta. Asian valmistelun ja esittelyn pohjalta kaupungin-hallitus ei ole tehnyt päätöstä itse pääasiasta eli virkamiehen saamista perusteettomista taloudellisista etuuksista ja niiden johdosta tarvittavista toimista.

Tarkastuslautakunnan viime vuotta koskeva arviointikertomus on muutenkin ankara asiakirja. Lautakunta vaatii epäkohtien korjaamista, ja tällaisia asioita ovat:

- Terveyspalvelut / avohoito
- Lukio-opetus / sijoittuminen jatko-opintoihin
- Sivutoimiluvat ja -ilmoitukset
- Konserniohjaus
- Lahden Messut Oy
- Hides-puhdistusmenetelmä
- Fenix-hanke
- Kosteus- ja homeongelmat
- Kinbergin virkamiehenä saamat perusteettomnat taloudelliset etuudet.

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 26. toukokuuta 2009

EU-vaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 27.5.

Meitä lahtelaisia EU-vaaleissa kiinnostaa erityisesti se, meneekö Satu Taiveaho (SDP) läpi. Jos menee, siirtyy hänen tilalleen kansanedus-tajaksi Kari Salmi (SDP). Ennakko-arvioinneissa tilanne vaikuttaa täpärältä. Oletet-tavaa on, että demareista suurimmat äänimäärät saavat Liisa Jaakonsaari ja Mitro Repo, ja kolmannesta paikasta kilpailevat Satu Taiveaho, Kimmo Kiljunen, Ilkka Taipale ja Arto Bryggare, jonka kampanjaa tukevat myös Janne Ahonen ja Antti Kalliomäki. Mahdollista tietenkin on, että demarit saavat neljännenkin EU-edustajan, sillä SDP:n kannatus on edelleen nousussa.

Jos EU-parlamentin paikkajako olisi tehty syksyn kunnallisvaalien perusteella, olisivat paikat jakautuneet puolueittaan seuraavasti: Kokoomus 4 (nyt 4), SDP 3 (3), Keskusta 3 (4), Vihreä liitto 1 (1), Vasemmistoliitto 1 (1), Perussuomalaiset 1 (0), RKP 0 (1).

Tähän asetelmaan on sittemmin tullut muutoksia. Keskustan kannatuksen voimakas pieneneminen pudottaa sen paikkaluvun kahteen, ja siltä vapautuvan paikan saa epäpyhä vaaliliitto Perussuomalaiset – Kristillisdemokraatit. Persujen Timo Soinin imussa menee Brysseliin kristillisten Sari Essayah.

Kokoomuksesta menevät läpi Ville Itälä, Eija-Riitta Korhola, Risto E.J. Penttilä ja Eva-Riitta Siitonen.

Keskustan läpimenijät ovat Anneli Jäätteenmäki ja Satu Taiveahon puoliso Antti Kaikkonen.

Vihreistä tulee valituksi Heidi Hautala ja Vasemmistoliitosta Annika Lapintie.

EUROPARLAMENTTI EI
OLE POLITIIKAN ESIKOULU

Sitä arvostellaan, että EU-vaaleissa on paljon kotimaan politiikan jäähdyttelijöitä ja julkkiksia. Kummallisimman kritiikin esitti Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Pertti Timonen (SDP), joka kirjoitti, että ”nuorten poliitikkojen kiinnostus kansainvälisiä kysymyk-siä kohtaan on sinänsä myönteistä, mutta europarlamentti ei ole politiikan esikoulu” [HS 15.5.]. Tällaiseksi esikoululaisehdokkaaksi Timonen nimesi Petra Paasilinnan (SDP).

Petra Paasilinna on 34-vuotias filosofian maisteri, joka vuodesta 2003 alkaen on työskennellyt diplomaattina ulkoministeriössä (ulkominis-teriön kauppapoliittisella osastolla, Venäjä-yksikössä ja Keski-Amerikan tiiminjohtajana, Suomen Pietarin pääkonsulaatissa sekä Suomen Luxemburgin suurlähetystössä). Ennen virkamiesuraansa hän toimi harjoittelijana Euroopan parlamentissa sosiaalidemok-raattisen puolueen parlamenttiryhmässä 2001-02 ja luennoitsijana Metzin yliopistossa Ranskassa 2003.

Petra Paasilinna on ollut Helsingin kaupunginvaltuutettu ja SDP:n puoluevaltuuston jäsen (1997 - 2002), kaupunginhallituksen varajäsen ja SDP:n valtuustoryhmän varapuheenjohtaja (1997-99), Helsingin nuorisolautakunnan puheenjohtaja, Uudenmaan liiton valtuutettu ja YTV:n hallituksen varajäsen (2001-02), Demarinuorten ja EU:n demarinuorten hallituksen jäsen (1997 - 2000). Kielitaito: suomi, englanti, ranska, venäjä, japani, ruotsi ja luxemburg (alkeet menossa saksassa ja espanjassa).

Mitähän vielä tarvitaan, ennen kuin dosetti Timonen kelpuuttaisi tällaisen ehdokkaan muuksikin kuin esikouluun pyrkijäksi? Vai onko Timosen kirjoittelun takana jokin henkilökohtainen kauna Petran isää Reino Paasilinnaa (SDP) kohtaan?

kari.naskinen@gmail.com

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Maailman melkein hitain kansa

Toissa vuonna MTV3:n formulapojat laskivat innoissaan pisteitä siitä, mikä on "maailman nopein kansa". Suomi se oli, kun Kimi Räikkö-nen voitti maailmanmestaruuden ja Heikki Kovalainen oli seitse-mäs. Viime vuonna tämän pistetilaston voitti Saksa, mutta tänä vuonna ei pisteitä ole laskettu ollenkaan, koska Suomi on melkein maailman hitain kansa. Nyt ylivoimainen kolmen kärki on Englanti, Saksa, Brasilia.

Ensi vuonna Suomen tulos on entistä huonompi, koska Kovalainen ei nykyisillä esityksillään pysty sopimustaan McLarenin kanssa uusi-maan. Parhaimmillaan Kovalainen kykenee hyviin, tasaisiin suori-tuksiin, mutta piikit tästä tasosta ylöspäin puuttuvat. Sen sijaan piikkejä alaspäin tulee niin paljon, että toivoa jatkosopimuksesta ei ole.

Nämä "piikit" ylöspäin ovat tärkeitä. Tästä hyvä esimerkki on Jari-Matti Latvala. Piikkejä tulee sekä ylös- että alaspäin, mutta nämä plussamerkkiset piikit todistavat, että ainesta nuoressa kaverissa on, vaikka välillä meneekin pöheikköön. Latvala voittaa maailmanmesta-ruuden ennen Mikko Hirvosta.

Kovalaisen ajelut Monacossa olivat surkeita näyttöjä sopimus-neuvotteluja varten. Ensin aika-ajossa hyytyminen tasapaksulla kierroksella seitsemänneksi ja sitten kilpailussa tuolta samalta sijalta päin seinää. "Lähti käsistä." Huono selitys. Ei ainesta kovaksi kuskiksi.

kari.naskinen@gmail.com

lauantai 23. toukokuuta 2009

Narsissit kukkivat

Kreikkalaisessa mytologiassa Narkissos rakastuu peilityynessä vuoristolähteessä näkemäänsä omaan kuvaansa. Näky on niin upea, että Narkissos ei malta lähteä pois, vaikka alkaa väsyttää ja nälättää. Lopulta Narkissos kuihtuu lähteen äärellä ja kuolee pois. Narkissok-sen ruumis muuttuu narsissiksi, ja narsissien kukinta-aika onkin juuri nyt Lahdessakin.

Narsissisairaus on siitä hankala, että se kiusaa muitakin kuin siihen varsinaisesti sairastuneita. Tuli tämä mieleen, kun Helsingin Sanomista eläkkeelle siirtynyt pääkirjoitustoimittaja Erkki Pennanen kirjoitti asiasta, mihin nyt itsekin 44 vuoden työskentelyn jälkeen myönsi langenneensa: kirjoitti vähän itsestään. (HS 10.5.)

Pennanen käsitteli ”minäjournalismia”, joka viime aikoina on vallannut runsaasti tilaa. Hesarissakin on melkein jokaisella sivulla jonkun toimittajan kuvalla varustettu henkilökohtainen kommenttipalsta, kuten Pennanen on pannut merkille. Paavo Lipponen käyttää samasta ilmiöstä termiä ”näppylänaamajournalismi” – nuorille toimittajille ei enää ole tärkeintä lehteen tehtävä sisältö, vaan se, että saa oman kuvansa ns. kolumnilaatikon nurkkaan.

Toimittajille tällaisen narsissijournalismin tekeminen on houkuttelevan helppoa. Ei tarvitse niin faktoista välittää, kun voi perustella juttujaan sillä, että niinhän minulle on käynyt. Varsinkin nuoret naistoimittajat kertovat laveasti omista lapsenhoito- ja kuukautisongelmistaan, ja vetävät näistä henkilökohtaisista kokemuksistaan yleistäviä johtopäätöksi, että näin asiat ovat.

Eipä silti, kyllä narsissijournalismia tekevät myös aikuiset miestoimittajat. Sikäli tämä on ymmärrettävää, että tällaisesta huomiohakuisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät tutkimusten mukaan enemmän miehet kuin naiset. Jostakin syystä miehet hakevat narsissikäyttäytymisellään naisia enemmän arvostusta, valtaa ja vapauksia.

Toimittajien ay-lehdessä asiasta kirjoitettiin tällä viikolla: ”Täydellisen ihmisen ilmiölle on nimikin: narsistinen persoonallisuushäiriö. Alainen voi saada tiedosta hetkeksi helpotusta, mutta kokea myös syvää toivottomuutta. Havainto siitä, että työpaikalla kaikki viime kädessä kuitenkin pyörii yhden ihmisen erinomaisuuden ympärillä, vie motivaation. Journalistille, joka on ikänsä rakastanut työtään, se on kova paikka.” (Journalisti 20.5.)

Toivottomuutta kokevat joskus myös lehtien lukijat, kun näitä narsissitoimittajien juttuja yrittää lukea, mutta joutuu jättämään kesken.

kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Lakesille on nyt sallittua sekin, mikä ennen ei ollut

Lahden alueen kehittämisyhtiö Oy (Lakes) on palautettu hyväksyttyjen joukkoon. Ei enää pahaa sanaa Lakesista, kun saatiin sen toimitus-johtaja Petri Mäkinen (SDP) savustetuksi ulos. Isot lehtijutut kertovat nyt, että kaikki on hyvin. Kansainvälistäkin toimintaa Lakes saa harjoittaa niin paljon kuin lystää. Mäkisen aikana kansainvälisyys oli pahasta, varsinkin hänen junailemansa Kiina-hanke. Nyt näiden Kiina-palvelujen osalta on sovittu, että Lakesin kanssa niissä on mukana myös Lahden tiede- ja yrityspuisto (LTYP).

Vastikään LTYP on ilmoittanut myös, että se on aloittanut toiminnan Intiassa, tavoitteena edistää suomalaisten ympäristö- ja energia-teknologiayritysten pääsyä Intian markkinoille. Lakes puolestaan on lähtenyt mukaan projektiin, jonka toivotaan poikivan bisneksiä Sotshin olympiahankkeen toteutuksessa. Lahden kaupungin uusin kansain-välinen toimi on, että nyt ollaan mukana Pietarissa sijaitsevassa Helsinki-keskuksessa.

Petri Mäkisen aloittamaa kansainvälistymislinjaa on siis jatkettu ja pantu vain lisää vauhtia.

Täällä kotomaisemissa Lakesilla ei edelleenkään suju toivotulla tavalla. Päijät-Hämeen kunnista siitä ovat pois Kärkölä, Hartola ja Sysmä. Tänään kerrottiin ilouutisena, että Heinola aikoo jatkaa Lakesin osakkaana. Sen sijaan ilman lehtiuutisointia jäi se, minkä kuulin Lahden radiosta, että Asikkalan kunnanjohtaja Juri Nieminen esittää Lakes-sopimuksen irtisanomista.

Lakesin uusi toimitusjohtaja Erkki Karppanen on saanut suitsutusta. Karppanen osaa kuunnella, sanotaan. Toisaalta olen ymmärtänyt, että puhua Karppanen ei sitten osaakaan. Jos oli Mäkisellä koko ajan salkullinen visioita, niin Karppasella ei ole pärekorissaan kuin harmaita raporttipapereita.

Karppasen hyvät puolet Lahdessa ovat kuitenkin ilmeiset: pukeutuu tavallisen harmaasti, ajaa harmaalla tavallisella autolla (varmaankin Toyota Avensis) eikä ole sosiaalidemokraatti. Tällaisesta Lahden hienompi eliitti tykkää. Ei hypi silmille, eikä näytä olevansa fiksumpi kuin eliitti. Varsinkaan värikäs ei saa olla, eikä sellainen, että tuo esille liian uudenaikaisia ajatuksia, kuten toinen täältä savustettu, kaupunginjohtaja Tarmo Pipatti (SDP).

Pahinta kauppakamarieliitin mielestä on, jos demari erottuu auto- ja vaatemuodissa. Mäkisellä oli Lahden hienoin Mersu (AMG) ja kalleimmat puvut (Armani ja Dolce & Gabbana, mikä oli myös Jari Sillanpään euroviisupaitamerkki). Pipatti puolestaan loukkasi kuulijoita, kun meni yrittäjien tilaisuuteen villapaidassa.

kari.naskinen@gmail.com