Kreikkalaisessa mytologiassa Narkissos rakastuu peilityynessä vuoristolähteessä näkemäänsä omaan kuvaansa. Näky on niin upea, että Narkissos ei malta lähteä pois, vaikka alkaa väsyttää ja nälättää. Lopulta Narkissos kuihtuu lähteen äärellä ja kuolee pois. Narkissok-sen ruumis muuttuu narsissiksi, ja narsissien kukinta-aika onkin juuri nyt Lahdessakin.Narsissisairaus on siitä hankala, että se kiusaa muitakin kuin siihen varsinaisesti sairastuneita. Tuli tämä mieleen, kun Helsingin Sanomista eläkkeelle siirtynyt pääkirjoitustoimittaja Erkki Pennanen kirjoitti asiasta, mihin nyt itsekin 44 vuoden työskentelyn jälkeen myönsi langenneensa: kirjoitti vähän itsestään. (HS 10.5.)
Pennanen käsitteli ”minäjournalismia”, joka viime aikoina on vallannut runsaasti tilaa. Hesarissakin on melkein jokaisella sivulla jonkun toimittajan kuvalla varustettu henkilökohtainen kommenttipalsta, kuten Pennanen on pannut merkille. Paavo Lipponen käyttää samasta ilmiöstä termiä ”näppylänaamajournalismi” – nuorille toimittajille ei enää ole tärkeintä lehteen tehtävä sisältö, vaan se, että saa oman kuvansa ns. kolumnilaatikon nurkkaan.
Toimittajille tällaisen narsissijournalismin tekeminen on houkuttelevan helppoa. Ei tarvitse niin faktoista välittää, kun voi perustella juttujaan sillä, että niinhän minulle on käynyt. Varsinkin nuoret naistoimittajat kertovat laveasti omista lapsenhoito- ja kuukautisongelmistaan, ja vetävät näistä henkilökohtaisista kokemuksistaan yleistäviä johtopäätöksi, että näin asiat ovat.
Eipä silti, kyllä narsissijournalismia tekevät myös aikuiset miestoimittajat. Sikäli tämä on ymmärrettävää, että tällaisesta huomiohakuisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät tutkimusten mukaan enemmän miehet kuin naiset. Jostakin syystä miehet hakevat narsissikäyttäytymisellään naisia enemmän arvostusta, valtaa ja vapauksia.
Toimittajien ay-lehdessä asiasta kirjoitettiin tällä viikolla: ”Täydellisen ihmisen ilmiölle on nimikin: narsistinen persoonallisuushäiriö. Alainen voi saada tiedosta hetkeksi helpotusta, mutta kokea myös syvää toivottomuutta. Havainto siitä, että työpaikalla kaikki viime kädessä kuitenkin pyörii yhden ihmisen erinomaisuuden ympärillä, vie motivaation. Journalistille, joka on ikänsä rakastanut työtään, se on kova paikka.” (Journalisti 20.5.)
Toivottomuutta kokevat joskus myös lehtien lukijat, kun näitä narsissitoimittajien juttuja yrittää lukea, mutta joutuu jättämään kesken.
kari.naskinen@gmail.com
