Lahden kaupunginhallituksessa on taas aihetta shampanjaan

Jos olisin vielä töissä ja toimittajana, tekisin nyt viiden palstan otsikolla jutun, jossa kertoisin kaupungin eliittipoliitikkojen uusimmasta suhmuroinnista. Lahden kaupunginhallitus päätti nimittäin ottaa käyttöön ”päiväkoulut” työmuotonaan. Niitä järjestetään kh:n kokouspäivinä maanantaisin joka toinen viikko klo 14.30 – 15.50. Tätä ennen vastaavanlainen vasta vireillä olevia asioita ja ajankohtaisia aiheita keskusteltiin kh:n kokousten jälkeen pidetyissä ”iltakouluissa”. Nyt tehdyn muutoksen juju on siinä, että kun päiväkoulun päättymisjaksi on merkitty 15.50, niin sen jälkeen alkaa kh:n kokous klo 16.00. Tämä tarkoittaa, että pienen tauon jälkeen samat poliitikot aloittavat kh:n kokouksen, tulee siis kaksi erillistä kokousta ja kahdet erilliset kokouspalkkiot. Päiväkoulustakin saa kokouspalkkion, koska se rinnastetaan seminaariin, joista palkkiot aina maksetaan. Nerokas päätös, kannattaa ottaa shampanjaa sen kunniaksi.

Kokouspalkkion suuruus on 170 euroa, joten tuollaiset maanantait tuovat jokaiselle kh:n jäsenelle 340 euron tienestit. Tulee heti tarpeeseen, koska kh tekee viikon kuluttua neljän päivän tutustumismatkan Tanskaan ja Ruotsiin, ja jos jollain vapaa-ajalla käy ostoksilla, on hyvä olla taskurahaa vahän reilummin.

Puheenjohtajat eivät kuitenkaan näitä erillisiä kokouspalkkioota saa, koska heille maksetaan vuotuisena kiinteänä korvauksena kymppitonneja. Puheenjohtajiston (4) lisäksi tavallisia jäseniä on seitsemän.

Päiväkouluissa esitellään ja käsitellään kaupungin hallinnon ja toimintojen kannalta keskeisiä asioita ja keskustellaan niistä. Näihin päiväkouluseminaareihin osallistuvat myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto (4) ja käsiteltävän asian osalta keskeisiä viranhaltijoita ja asiantuntijoita.

kari.naskinen@gmail.com

On helpompi luottaa tekoälyyn kuin omaan harkintaan

Kirjastossa osui kohdalle mielenkiintoiselta vaikuttava kirja Miten säilyttää äly älymaailmassa (Terra Cognita, 2022). Takasivulla sanottiin, että kirjoittaja on maineikas psykologi Gerd Gigerenzer, Saksan ja USA:n tiedeaketemioiden jäsen. Vasta kotona huomasin tuon vuosiluvun 2022, ja lopulta se osoittautui todisteeksi kirjan vanhentuneisuudesta. Yli 300-sivuisessa kirjassa nimittäin käsitellään tekoälyä vain kolmella sivulla, eli kolmessa vuodessa on tällä alalla tapahtunut niin paljon, että kirja oli jäänyt ajasta jälkeen.

Samalla kirjastokäynnillä lainasin fil. tri Pauli Arolan ajatelmakirjan Januksen kahdet kasvot, jonka Samuli Parosen seura oli julkaissut tänä vuonna. Siinä tekoälyä käsitellään paremmin kuin tohtorin kirjassa. Arola pohtii, mitä enää puuttuu, kun tekoäly enenevässä määrin johtaa maailmaa. Mikä jää rooliksi ajattelevalle ihmiselle, joka ainakin teoriassa tuntee vastuuta teoistaan. Mikähän olisi tulos, jos Trump ja Putin antaisivat Alaskassa neuvottelu- ja päätösvaltuudet omille tekoälylaitteilleen ja menisivät itse naapurikabinettiin kahville? Vai avaisiko tekoälyn avaimet oven globaaliin tuhoon, kuten Arola kysyy.

Tekoäly ja koko internet ovat kyllä käteviä tuttavia. Viimeksi tänä aamuna kahvipöydässä tuli puheeksi, säilyisikö Petteri Orpon hallituksella eduskunnan enemmistön kannatus, jos varsinainen sivistyspuolue RKP jättäisi sivistymättömyyteen profiloituneen persukokoomuksen hallituksen. Ei säilyisi, koska RKP:n poistuminen nostaisi oppositon paikkamäärän eduskunnassa 101:een. Tämän tiedon Ulla pöydän puolelta tarkisti puhelimestaan 10 sekunnissa. Sen sijaan kristillisiä on vain viisi, joten niistä ei ole hyötyä hallituksessa eikä oppositiossa.

Mistä tämän tiedon siinä aamulla heti olisi saanut ennen ns. älypuhelimia? Muutenkin ihmisten toiminta on tällaisen kehityshyppäyksen takia muuttunut sillä tavalla, että aika on tullut ikään kuin nopeammin ohimeneväksi, ja jos se ehtii vilahtaa ohi, menetetään kai jotain oleellista. Tämän ovat saaneet aikaan tietokoneet ja ”älylaitteet”, joita jatkuvasti tehdään nopeammiksi.

Puoli vuosisataa sitten Juha Mieto hävisi Thomas Wassbergille 15 km:n hiihdossa sekunnin sadasosalla, minkä jälkeen sääntöjä muutettiin, koska sadasosan tarkkuudella tuloksen mittaaminen katsottiin plkunviilaamiseksi ja siirryttiin takaisin kymmenesosatarkkuuteen. Yleensä kuitenkin vauhti vain kiihtyy, kuten Matin ja Tepon laulussakin sen jälkeen, kun Portion Boys tuli mukaan. Enää sadasosastakaan ei ole mihinkään, kun aikaa lasketaan jossakin jo nanosekunneissa. Googlelta tai tekoälyltä voi kysyä, paljonko se on.

Teknisluontoinen älyteknologia joka tapauksessa myös lisääntyy vauhdilla. Elon Musk tekisi liikenteen kokonaan automaattiseksi. Turvallisemmin se niin toimisikin, koska autot alkaisivat itsenäisesti liikkua yhtä hyvin liikennesääntöjä noudattaen kuin Woltin ruokalähetyksiä asiakkaille kuskaavat robottikärryt.

Jo nyt autoissa on sellaista automatiikkaa ja valvontaa, että ainakin periaatteessa liikenne tulee koko ajan turvallisemmaksi. Kaistavahdit huolehtivat ajajan pysymisestä hereillä ja auton pysymisestä omalla kaistallaan; minäkin saan jo vanhan polttomoottoriautoni kojelaudan näyttöön kahvikupin kuvan ja neuvon tauon pitämisestä, jos olen ajanut kaksi tuntia yhtä soittoa. Tulevaisuudessa ajotietokoneet, joita ei saa pois päältä kytketyiksi, tekevät ilmoituksen poliisille kuskin kaahattua ylinopeutta, ajettua punaista päin, jättämällä turvavyön kiinnittämättä jne.

Tuon kahvipaussia ehdottavan kaltaista hyvinvointineuvontaa antaa nykyisin myös Chat GPT, joka muistuttaa tauon pitämisestä, jos on touhunnut tekoälyn kanssa jo pitkään. Toivottavasti televisioihin ei kuitenkaan lisätä tuollaisia neuvojia, jotka voisivat vaikka sammuttaa telkkarin viiden tunnin katsomisen jälkeen.

KUINKAHAN TEKOÄLY
PÄRJÄÄ VEDONLYÖNNISSÄ?

Meillä menee sukulaisten kesken joka vuosi jääkiekon SM-liigaa koskeva Liigapörssi-nettipeli. Jokainen valitsee omaan joukkueeseensa kuusi pelaajaa, joita saa kauden aikana vaihtaa paremmiksi katsomiinsa tiettyjen rajoitusten mukaan. Eilen makkaraa grillatessamme yksi lapsenlapsi kertoi, että hän antaa tekoälyn hoidettavaksi koko ensi kauden. Saa nähdä, miten Olivia pärjää tekoälyjokkueellaan meille jääkiekosta kaiken tietäville.

Kirjassa Gerd Gigerenzer kertoo IBM:n Watson-supertietokoneen voittaneen Ken Jenningsin kuuluisassa Jeopardy-visailuohjelmassa. Jennings tunnetaan visailuvoitoistaan ja myöhemmin Jeopardyn isäntänä.

Jo 90-luvun lopulla IBM:n Deep Blue -tietokoneohjelma voitti shakissa Garri Kasparovin, ja muutama päivä sitten oli uutinen, että Open AI:n kehittämä Chat GPT oli voittanut shakissa Elon Muskin Grok-tekoälyohjelman.

Vastustustakin koko tämä touhu nostattaa. Pelätään syystäkin, että netissä toimivat systeemit tarkkailevat meitä ja ottavat tietoja ylös. Kun Australiassa toteutettiin väestönlaskenta netissä, yli 70 000 ihmistä ilmoitti uskonnokseen piruuttaan ”Jedi” (Tähtien sota -elokuvan mukaan).

Näin tilanteet silti ovat. Gigerenzerin kirja alkaa 7-vuotiaan pojan kysymyksestä isälleen: ”Iskä, kun olit nuori ennen tietokoneita, miten pääsit internettiin.”

Entä onko niin kuin Arola vähän eppäilee: oletko luovuttanut tekoälylle omaa valinnanvapauttasi ja harkintavaltaasi?

kari.naskinen@gmail.com

Tv-viihde – vain johtoja ja valoja laatikossa

Jo 1958 varoitti CBS:n tiistai-iltojen ajankohtaisohjelman tomittaja Edward R. Murrow (kuvassa) television muuttumisesta pääasiassa viihteeksi. Hän piti juhlapuheen radio- ja tv-uutisohjelmien johtajien yhdistyksen RTNDA:n vuotuisessa juhlassa Chicagossa. Murrow oli noussut suureen julkisuuteen kritisoiduttuaan senaattori Joseph McCarthyn järjettömyyksiin menneitä kommunistivainoja. Puheessaan Murrow kuitenkin käsitteli vain television roolia journalismissa ja yhteiskunnassa. George Clooneyn erinomainen elokuva Good Night, and Good Luck (2005) alkaa ja loppuu Murrowin merkittävään puheeseen, joka on tänä päivänä entistä ajankohtaisempi. Se on kokonaisuudessaan julkaistu American Rhetoric -sivustolla, ja oleellisia osia puheesta löytyy myös Wikipediasta ja Youtubesta.

CBS on täysin kaupallinen kanava, joka jo McCarthyn tapauksen aikana oli lopulta siirtänyt Murrowin ohjelman tiistain parhaalta katseluajalta kevyiden viihdeohjelmien sunnuntai-iltapäivään. Murrow tietenkin myönsi heti puheensa alussa, että televisio on läpeensä kaupallinen ala, ja sen on oltava sitä, koska se on kallis väline. – ”Mutta meidän on muistettava, että kaupalliset paineet eivät saa ohittaa journalistista vastuuta. Meillä on velvollisuus kertoa totuus, vaikka se olisi epämiellyttävää tai epäsuosittua. On velvollisuus valaista pimeitä nurkkia, tuoda esiin epäkohtia ja antaa ääni niille, joita ei muuten kuultaisi. Tällä hetkellä televisio on liian usein pelkkä viihdeväline. Me täytämme ohjelma-aikaa komedioilla, saippuaoopperoilla ja mainoksilla, jotka myyvät kaikkea hammastahnasta autoihin. Mutta televisio voisi olla paljon enemmän. Se voisi tuoda maailman koteihin, se voisi opettaa lapsillemme historiaa, tiedettä ja kulttuuria, joka haastaa meitä ajattelemaan ja toimimaan”, sanoi Murrow.

Elokuvassa Murrowta esittää David Strathairn. Ohjelman lopuksi Murrow aina sanoi ”Good night, and good luck”, hyvää yötä ja onnea.

Televisioalan Emmy-palkintoja Murrow sai viisi: paras Primetime-ohjelman toimittaja 1954, paras uutisselostus 1958, paras uutiskommentaattori tai -analyytikko 1966, 1967, 1969.

Murrowin puoli tuntia kestänyt ohjelma See It Now oli aina ajassa kiinni ja niin kovaa tasoa, että jokaista ohjelmaa kommentoitiin ja sisältöä käsiteltiin heti seuraavan päivän lehdissä. Syytäkin oli. Tunnetuin tapaus oli, kun ohjelmassa 1954 esille tuodut tosiasiat johtivat ilmavoimien upseerin Milo Radulovichin vapauttamiseen kommunismisyytteistä ja saamaan työpaikkansa takaisin.

Murrow uskoikin, että televisio kyllä voisi olla voimakas työkalu tiedon levittämiseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen, mutta pelkäsi kuitenkin, että televisio voi myös jäädä pelkäksi viihteeksi – "vain johtoja ja valoja laatikossa". Murrow esimerkiksi kritisoi sitä, että uutiset ja ajankohtaisohjelmat jäävät viihteen varjoon ja että journalismi vaatii rohkeutta käsitellä vaikeita aiheita, kuten McCarthyn ajan pelon ja vainon ilmapiirissäkin.

CBS:n omistajien rohkeuskin kuitenkin loppui ja Murrowin ohjelma arki-illalta siirrettiin viihteen sekaan sunnuntai-iltapäivään. Pääsyy siirtoon oli ilmeisesti se, että ohjelman pääsponsori, alumiininvalmistaja Alcoa Corporation veti mainoskampanjasta pois.

Puheensa lopuksi Murrow sanoi, että televisiollakin on mahdollisuus muuttaa maailmaa paremmaksi. Mutta se ei tapahdu itsestään. – ”Se vaatii meiltä kaikilta – toimittajilta, tuottajilta, käsikirjoittajilta, teknikoilta – sitoutumista totuuteen ja rohkeutta puhua, kun muut vaikenevat. Jos emme käytä tätä välinettä sen täyteen potentiaaliin, meitä ei voida syyttää vain laiskuudesta, vaan myös pelkuruudesta. Meillä on käsissämme jotain ainutlaatuista, jotain, mikä voi muuttaa tapaa, jolla ihmiset näkevät maailman. Älkäämme antako sen jäädä pelkäksi johtojen ja valojen laatikoksi.”

Murrowin puheesta on ihmisikä, mutta asia on edelleen sama, pahempikin. Meilläkin se tiedetään ja nähdään. Tanssii tähtien kanssa ja Koko kansa kutoo menevät ohi kaikesta, kuten Finnpanel-tutkimuslaitoksen tilastot kertovat. Osa päättäjistä haluaa tämän jatkuvan entistä voimakkaammin, ja siksi Yleisradion toimintaa vaikeutetaan budjettikeinoin. Osa toivottaisi ainoille vakavasti otettaville kanaville Tv 1:lle ja Yle Teemalle lopullisesti Good night. Jos McCarthy eläisi ja pääsisi tutustumaan Ylen ohjelmiin, hän olisi samaa mieltä.

Amerikassa FBI:n johtaja Edgar J. Hoover jahtasi Charlie Chaplinia ja lopulta kommunistiksi epäilemänsä Chaplin sai maahanpaluukiellon lähtiessään käymään Englannissa Parrasvalot-elokuvansa ensiesitykseen. Meilläkin kulttuurin rahoitusta leikataan nyt rajusti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallituksen toimesta, koska sillä sektorillahan ne kommarit piileskelevät. Supon päälliköksikin valittiin viime vuonna varmuuden vuoksi persuministeri Mari Rantasen valtiosihteeri Juha Martelius.

kari.naskinen@gmail.com

Aukusti Asko Avonius tuli jo 1918 ”evakkona” Viipurista

Lukuisat ”tutkimusmatkani” Viipuriin katkesivat koronavirukseen 2020 ja loppuivat toistaiseksi kokonaan Venäjän aloitettua sotimisen Ukrainassa 2022. Seuraavan matkan erityiskohde olisi ollut Viipurin keskustan itäpuolella sijaitseva Pyöräsuo, jossa tarkemman kiinnostuksenkohteena olisi ollut August Asko Avoniuksen puusepäntehdas. Asko-yhtiön historiakirjoista siitä ei paljon mitään irtoa, mutta Viipuri-aiheisessa tutkimustyössäni pääsin jäljille. Noin vuonna 1916 Avonius oli rakennuttanut Viipurin Puuteollisuus Oy:lle kaksikerroksisen tehdasrakennuksen, alakerran tiilistä, yläkerran laudoista. Toimintakin ilmeisesti alkoi, mutta vallankumous Venäjällä lopetti kaupankäynnin sinne ja Avonius lopetti tehtaansakin.

Talon alakerrassa olivat koneet ja lämmitysuunit, yläkerrassa tapahtui huonekalujen kokoaminen ja viimeistely. Työnjohtajina olivat T. Häyrinen ja muuan Lindell, ja tehtaan rahoittamista avusti kultaseppä Porthan, mutta kun Porthan lopetti tämän Suomen kansalaissodan tapahtumien vuoksi 1918, sulki Avonius tehtaan päästyään työnjohtajaksi Matti Pietisen puusepäntehtaaseen Karjalankadun ja Linnankadun kulmaukseen.

Tämä vaihe päättyi melkein alkuunsa, koska Pietisellä oli 19.1.1918 Viipurin suojeluskunnan ja punakaartiin aseellinen yhteenotto. Välikohtaus sai alkunsa, kun punaiset tekivät tarkastuksen samassa rakennuksessa olleeseen suojeluskunnan asevarastoon ja tässä tilanteessa yksi punakaartilainen kuoli. Tilannetta seurasi isompi kahakka, ja tätä on pidetty kansalaissodan todellisena alkuna, vaikka sen varsinaisesti katsotaan alkaneen vasta 27.1.1918.

PÄLKJÄRVELTÄ RUOTSIN
KAUTTA VIIPURIIN

Keväällä 1918 Asko Avonius lähti Viipurista ja tuli Lahteen, jossa Lahden Puuseppätehdas aloitti 6.9.1918 Vesijärvenkatu 3:ssa ruumiskirstujen valmistamisen.

Asko Avonius (1887 - 1965) oli syntynyt Pohjois-Karjalassa Pälkjärven pitäjässä, joka lähes koko alueeltaan jouduttiin 1944 luovuttamaan Neuvostoliitolle. Nyt tämä alue kuuluu Sortavan piirin Kaalamon kuntaan. Avoniuksen isäkin oli puuseppä, ja poika hankki saman ammatin perustaidot Sortavalan käsityökoulussa. Tämän jälkeen hän kiersi useissa puusepäntehtaissa Suomessa ja Ruotsissa, jossa tutustui myös huonekalujen sarjavalmistukseen.

Viipurin-matkoillani tuli Avonius esille, kun Talikkalan torilta olin sateisena päivänä käynyt ostamassa nahkahanskat ja sitten kävelimme Tiiliruukinkadun ja Hirvikadun kautta Pietarin maantielle (kartassa Leningradskoje shosse), jonka nimi ennen oli Kannaksenkatu ja jatkuessaan Kannaksentie. Maantien ja rautatien välissä oleva alue on Pyöräsuo, joka oli saanut nimensä oluttehtaan ja Ristimäen hautausmaan välissä aikoinaan olleesta pyöreästä suosta.

Myöhemmin kotona selvisi, että Pyöräsuolla oli jo muutama vuosi ennen Askon tehdasta aloittanut Kalle Laakson perustama Viipurin Puusepäntehdas K.G. Laakso. Siellä tehtiin etupäässä ikkunoita ja ovia, mutta toiminta loppui tulipaloon myrsky-yönä 1921.

Muita vanhoja yrityksiä Pyöräsuolla olivat mm. Korjauspaja ja takomoliike J. Savolainen (per. 1917), Sementtivalimo Lennart Holmberg (1917), P.V. Kanervan Näkkileipätehdas (1917), Viipurin osuusliikkeen varasto (1917), Oy Starckjohannin varasto (1918), K. Porthan Oy (1919) ja Leikkikalutehdas Siro (1919). Lisäksi olivat ilman vuosilukutietoja Viipurin Autokori Oy, Viipurin Laatikkotehdas Oy, Viipurin Rakennus- ja huonekalutehdas, Karhusuon Sementtivalimo Oy, Kivilouhimo ja hiomo, Ristimäen Kutomo, Maamiestenmyllyn mylly ja Viipurin Valssimylly Oy.

Vieläkin on olemassa Kannaksentien varrella ränsistyneenä Viipurin uusi siunauskappeli (1939), jonka suunnitteli kaupunginarkkitehti Ragnar Ypyä. Talvisodassa rakennus vaurioitui jonkin verran; jatkosodan aikana Prikaatin II pataljoonan komentaja, majuri Kurt Bäckman määräsi perustaa taloon sidontapaikan. Nyt rakennuksen toisessa päässä on pieni kauppa ja pihanpuolella toimii autokorjaamo. Bäckmanin nimen jotkut ehkä muistavat siitä, että hänet tuomittiin sotaylioikeudessa osavastuullisena Viipurin menetykseen 20.6.1944.

Pyöräsuolle oli jo 1800-luvun lopulla rakennettu pumppuhuone, josta kaupunki sai veden vuoteen 1908, jolloin rakennettiin uusi vedenottamo Roiskonniitylle (Liimatalle) 4,5 km:n päähän kaupungista.

Saa nähdä, milloin pääsemme tutkimaan Pyöräsuon sisäkortteleita vai pääsemmekö.

kari.naskinen@gmail.com 

Talous on tärkeämpi kuin ihminen

Mitä on taloustiede? August Strindberg antoi selityksen: ”Se on tiede, jonka yläluokka on keksinyt päästäkseen käsiksi alaluokan tekemän työn hedelmiin.”

Talous on nykyisin kaikkein tärkeintä. Talous paranee, kun budjettikuria kiristetään, kilpailukykyä kehitetään ja kansalaisille jaettavia etuuksia vähennetään. Talous on noudatettavan politiikan peruslähtökohta, ja tähän lähtökohtaan antaa täyden mahdollisuuden vaalien tulos, jonka pohjalta Suomen hallituskin aina muodostetaan.

Talous on tärkeämpi kuin ihminen. Siksi talouden mittareita voidaan hilata ylöspäin, kun alaluokan elämään vaikuttavia sosiaalisia toimenpiteitä heikennetään.

Enää 2000-luvulla ei olekaan puhuttu pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, vaan otettu tilalle pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Näin kun puhutaan, ei ole tarpeen vedota entiseen malliin valtioon, vaan ollaan epämääräisemmässä tilassa, kaiken sisällään pitävässä ”yhteiskunnassa”. Eikä luottoluokituksen aleneminen missään paina, koska yrityksillä kyllä on varaa maksaa vähän enemmänkin korkoja, kunhan vain valtio pidetään aisoissa.

Tämäkin toimii Suomessa nyt sillä tavalla sujuvasti, että Evan kyselyn mukaan jo 68 prosenttia suomalaisista kannattaa markkinataloutta. Siinä valtio on toissijainen. Näin korkeaa lukua selittää se, että normaalin oikeistolaisuuden tueksi on nyt tullut konservatiivinen perussivistymätön mölykööri.

Suomalainen ilmiö tämä ei ole. EU-parlamentin suurin ryhmä EPP, johon Kokoomuskin kuuluu, on puheenjohtajansa Manfred Weberin viemänä kääntänyt kylkeään kohti äärioikeistoa. Näin uusi oikeistoenemmistö ajaa unionissa heikennyksiä ilmastotoimiin, pienempää yhteiskuntavastuuta yrityksille sekä kansalaisjärjestöille ja ay-liikkeelle huonompia toimintamahdollisuuksia.

On kuitenkin yksi asia, jossa porvaritkin turvautuvat valtioon. Tämä tuli esille myös Petteri Orpon vuosi sitten käynnistämässä kasvuriihihankkeessa. Sen loppuraportissa korostetaan valtion roolia ja apua puolustusteollisuuden edistämisessä. Sota kiinnostaakin markkinataloutta erityisesti. Kuten tämän päivän Helsingin Sanomissa kerrotaan, sota on noussut sijoittajien suosikiksi. Jo pelkkä varustelu sotaan kasvattaa sijoittajien rahasalkkuja.

Kasvutyöryhmän puheenjohtajana toimi työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto, joka loppuraportissa kirjoitti talouskasvua edistävistä toimenpiteistä, joilla edistettäisiin yritysten uudistumista, uusien yritysten synnyttämistä ja investointien houkuttelukeinoja Suomeen, muuhunkin kuin sotavälineteollisuuteen. Nyt hän on lisäksi nostanut esille vaatimuksen vanhustenhoidon siirtämisestä enemmän valtiolta ja sotealueilta perheille. Lisää kotihoitoa, jonka vastuun kantaisivat vanhusten lapset. Kai tämä pakon edessä toimisi, kun esimerkiksi yksi aikuisista lapsista siirtyisi puolipäivätyöhön, mutta se taas vähentäisi valtion ja kuntien verotuloja.

Murto vetoaa etelämpänä oleviin maihin, joissa pohjoismaisen hyvinvointivaltion kaltaista järjestelmää ei ole koskaan ollutkaan. Tämä systeemi kuitenkin palvelisi vielä täydellisempää kapitalistista yhteiskuntaa, joka nyt on tavoitteena, ei kuitenkaan maksimaalisesti, sillä porvaritkin haluavat kalliit syöpähoitonsa ja kirurgiset toimenpiteet verorahoilla kustannettaviksi. Hekin ymmärtävät, että sosialismilla on myös hyviä puolia, vaikka se kuinka on heille kirosana.

Poliitikoista kovinta uusliberalismia Suomessa edustaa julkisesti Riikka Purra. Englannissa Margaret Thatcherin aikana eriarvoisuus, köyhyys, työttömyys ja asunnottomuus lisääntyivät. Thatcher valitti, että ihmiset panivat ongelmansa yhteiskunnan syyksi, mutta mikä se sellainen on, ei mitään sellaista ole olemassa. Riikka Purraa jotkut ovat jo verranneet tuohon rautarouvaan, ja kyllähän toimet ovat ollet samansuuntaisia – Matteuksen evankeliumia lainaten: ”Jolla on, sille annetaan, ja hän on saanut yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on.”

kari.naskinen@gmail.com

Lämpöhalvaus

Olen kirjoittanut näitä blogijuttuja keskimäärin kolme viikossa, usein tiheämminkin. Näillä kuumuuksilla on kuitenkin lämpöhalvaus iskenyt, ainakin henkinen. Mitään ei ole jaksanut puoleentoista viikkoon. Koko ajan on tuuletin pyörinyt vieressä, mutta veto on ollut pois. Nyt kuitenkin tuntuu vähän hellittävän ja viikon puolivälistä alkaen säätiedotuskuvissa on jo pisaroitakin, joten jatkan nyt kirjoittamista kevyesti. Koska elokuvien katselun lisäksi on voimia riittänyt vähän lukemiseenkin, niin sopivasti osui kohdalle ranskalaisen André Bretonin Unen hiekkarannoilla (Sammakko, 2020), johon on koottu iso pino Bretonin runoja vuosilta 1919-61. Passeli kirja nyt, koska yhdessä runossa käsitellään kuutamoa (clair de lune), ja sieltä taivaaltahan nämä ahdistavat sääolotkin ovat peräisin.

Runojen suomentaja Janne Salo on kääntänyt ranskankielisen sanan kuutamoksi, mutta Salo sanoo, että sen olisi yhtä hyvin voinut suomentaa maatamoksi; koska Kuu heijastaa meille tänne Maapallolle kuutamon, niin jos olisi Kuussa, siellä tällainen vastaava maan kajo olisi tietenkin maatamo.

Olen itsekin harrastanut tällaista. Aina kun ajan valtatie 12:ta kohti Tamperetta, on Pälkäneen kohdalla tienviitta Kuisemaan. Joka ainut kerta tulee mieleen, että Kuussa ajaessani vastaava kylän nimi olisi tietenkin Maisema.

Jos Sari Essayah ja Päivi Räsänen karkoitettaisiin Kuuhun, he olisivat Palestiinan asiasta ihan maatamolla. Jos he siellä kuuntelisivat aamuisin Muistojen bulevardia, siellä joku laulaisi Täysimaan ja seuraavana aamuna Hopeisen maan. Enää heillä ei olisi maakautisia, ja he voisivat ihailla taivaalla näkyvää maansirppiä.

Huomaatte varmaan, että lämpöhalvaus ei aivan vielä ole mennyt ohi. En kuitenkaan ole ainoa surrealismista innostunut. Pari viikkoa sitten katsoin amerikkalaisen elokuvan Kill Your Darlings (2013), jossa runoilija Allen Ginsberg ilmoitti nimekseen merivoimien kutsunta- tai jossakin vastaavassa tilaisuudessa Arthur Rimbaudin. Kannatti sanoa jo kuolleen ranskalaisen runoilijan nimi, sillä joku merivoimien virkailija olisi voinut ollut vaikka McCarthyn pikkuserkku ja muistanut kuulleensa hullun Bretonin nimen.

Ginsbergin kaverit elokuvassa olivat Bretonin tavoin samanlaisia surrealisteja William S. Burroughs, Jack Kerouac ja tähän Beat-sukopolven alkuisien joukkoon varhaisessa vaiheessa kuulunut Lucien Carr. Puuttui vain Anselm Hollo.

Eikä tuostakaan porukasta nyt enempää, mutta yhtä hyvin heidänkin teksteistään voisi löytyä sitä samaa bretonilaista, dadaistista surrealismia: ”Muistathan sinä nousit paikaltasi sitten astuit junaan vilkaisemattakaan suunnattomien barometristen juurien täyttämään veturiin” jne. ym. evp.

Runoilijoidenkin kirjoissa olen aina kiinnostunut autoista, vaikka en lämpöhalvaukseni takia jaksanut viikonvaihteessa ajaa edes Jyväskyään. Onneksi Breton kuitenkin muistaa niin ikään elokuun ja kilpa-autoilun: ”On elokuu ja autot ovat sitten viime Grand Prix´n muuttaneet maasta”, mutta ei selviä mistä GP-kilpailuista oli kysymys, mutta ehkä Le Mansista, Paul Ricardista tai Reimsistä.

Tärkeämpi asia Bretonille oli kuitenkin surrealismin manifesti, jonka hän kirjoitti 1924. Siinä kävi ilmi tämän Valitut runot -kokoelman nimikin, sillä Breton kirjoitti unen ja todellisuuden yhdistyvän tulevaisuudessa muodostaen uuden absoluuttisen realiteetin, surrealiteetin. Väinö Kirstinän suomentamana manifestissa on 95 sivua, joten paljon on asiaa, joita sitten käytti myös Sigmund Freud tehdessään potilailleen unianalyyseja sekä käsitellessään marxismia ja freudilaisuutta yhdistellen kirjassaan Yhtyvät astiat (1932).

Tiesittekö muuten, että kuu alkaa siitä mihin kirsikka loppuu sitruunan kera?

Jos Päivi Räsäsen ja Sari Essayahin uudella kotiplaneetalla on maakaudet jaettu samalla tavalla kuin meillä kuukaudet, alkoi sielläkin viionvaihteessa elomaa, sitten tulevat syysmaa, lokamaa, marrasmaa ja lopulta hieno joulumaa, josta Katri Helena laulaa Muistojen bulevardissa.

kari.naskinen@gmail.com

Palvelut eivät aina vastaa hintaa

Kymi Ringin ensimmäinen kilpailu Iitissä alkukesästä sai iltapäivälehdet reimuitsemaan, kun kaikki asiat eivät olleet sillä lailla kunnossa kuin pitäisi kansainvälisissä kilpailuissa olla. Jotakin alkukankeutta olikin, mutta joskus pätkii paremmissakin piireissä. Kerran halusin esitellä Ulla-vaimolleni aktiivisen penkkiurheiluharrastukseni autourheilun parhaalla mahdollisilla tavalla. Tämän takia ostin ensimmäisen kerran eläissäni kalliit paikat Spa-Francorchampsin Formula 1 -kilpailuun pääkatsomosta. Kilpailu oli erinomainen, se oli jännittävä, sää paras mahdollinen (20˚) ja Kimi Räikkönen Ferrarilla voitti.

Kuva tuossa otsikon alla kuitenkin paljastaa, että kaikki ei ollut kunnossa. Jossakin vaiheessa harjoitusajojen jälkeen lähdimme etsimään lounaspaikkaa. Pääkatsomon takana oli kioski, josta sai ostaa hampurilaiset ja palanpainikkeeksi tölkit olutta. Istumapaikkaa ruokailuun ei kuitenkaan ollut, mutta eipä ollut pöytääkään. Koska oluttölkkiä ei viitsinyt soratantereeseen laskea, löytyi kuitenkin iso roska-astia, jonka reunalle minäkin olueni jätin siksi aikaa, kun otin valokuvaa.

Kymi Ringillä ollaan aivan alkuvaiheessa, mutta Spa´ssa on järjestetty F1:n MM-osakilpailuja vuodesta 1950 lähtien.

Siis olimme pääkatsomossa tuolloin. Lippujen hintaa en muista, mutta näin jälkikäteen muistellen se oli ainakin neljä kertaa korkeampi kuin Kymi Ringillä. Tästä huolimatta näiden kalleimpien lippujen ostajille ei ollut vessojakaan muita kuin kaksi paikalle tuotua bajamaja-konttia. Ne eivät kuitenkaan riittäneet, joten puskassakin piti toisten käydä. 

Itse kilpailusta Ulla sanoi, että kahden Mugellon-reissun perusteella MotoGP on kyllä mielenkiintoisempi laji.

Tänä viikonvaihteena Spa´ssa taas ajetaan, joten toivottavasti jotain parannusta on saatu aikaan, kun sata vuotta sentään ovat jo harjoitelleet (ennen MM-sarjan alkamista siellä oli ensimmäisen ajettu 1925). Joitakin asioita voisivat käydä tsekkaamassa Iitissä, jossa esimerkiksi ruokapalvelu ravintolatiloineen toimii hyvin.

Belgian Spa on muutenkin hankala paikka mennä. Se on pieni kylä, josta tavallinen turisti ei hotellihuonetta saa. Lähin yöpymispaikka löytyy Brysselistä, eikä siinä mitään, mutta kun meilläkin 140 km:n paluumatka ryhmämatkan linja-autolla kesti viisi tuntia, pääasiassa ruuhkissa seisomista, niin viimeiseksi kerraksi Span-vierailu jäi. Lahdesta Kymi Ringille ajaa alle tunnissa, Kouvolasta puolessa.

kari.naskinen@gmail.com