Aivan tällaista vedenalaista näyttämöratkaisua ei Olli Kortekankaan uutuusoopperassa Isfåglarna sentään ole, mutta muuten Keski-Pohjanmaan kamarioopperayhdistyksen esitys Kansallisoopperaan tuotuna oli joka tapauksessa mielenkiintoinen. Vähän aikaisemmin se oli esitetty jo Kokkolassa ja Pietarsaaressa, ja viime viikolla oli kaksi esitystä Alminsalissa. Ruotsinkielisen oopperan seuraamista haittasi kuitenkin, ettei testityslaitetta ollut, mutta hyvän juoniselosteen kuitenkin sai ja esityksen jälkeen myös libreton kotona tutkittavaksi.
Kortekankaan
toistakymmentä oopperaa käsittävän tuotannon joukossa tämä on
sävelkieleltään jo tuttua sillä perusteella, mitä omassa
muistissani on Isän
tytöstä ja
Veljeni
vartijasta. Musiikki
on
modernia nykyoopperaa, mutta ei alkuunkaan vaikeimmasta päästä,
koska lauluissa on selväpiirteisiä melodisia kaarroksia ja
rytmikkyyttä hyvin dramaattisiin kohtauksiin. Varsinkin
kuoro
on saanut laulettavaksi harmonisesti erinomaisesti tunnelmia ja
kuusijäseninen orkesteri soi erinomaisesti. Kokonaisuus on selvästi
jatkumoa sille Sakari
Oramon ja
Anu Komsin
vetämälle
Kokkolan oopperakesälle, joka tietojen mukaan oli korkeatasoinen,
kunnes loppui 2018.
Johan
Bargumin libretto
perustuu 2000 vuotta sitten eläneen Ovidiuksen
runoteokseen
Muodonmuutosten
kirja, jossa
kuvataan maailmanhistorian mytologiaa. Siinä niin kuin nyt tässä
oopperassa sekoittuvat ihmiset ja jumalat, arkielämä ja tarut.
Vajaat
kaksi tuntia kestävän oopperan 14 kohtauksesta yksi on suoraan
Ovidiuksen tekstiä.
Aikasidonnaisuutta
ei ole, sillä aiheena on koko ihmiskuntaa koossa pitävä voima
rakkaus, kuten kuningas Keyxin neuvonantaja Vassileios oopperan
viimeisessä aariassa laulaa: ”Rakkaus on meidän sisällämme.
Ilman sitä emme ole mitään, ilman sitä olemme kuolleita. Rakkaus
on toivomme, siihen me luotamme. Hyvää yötä, kaikki.” Tässä
kohtaa olimme jo palanneet myyteistä omaan elämäämme, kuten
Vassileios sanoo.
 |
| Merelle lähdössä. |
Sen sijaan itse oopperan tarina jää sinne taustalle jatkumaan. Keyx kuoli laivansa haaksirikossa ja nuori puoliso Alkyone teki suruissaan itsemurhan hukuttautumalla samaan mereen. Zeus ei kuitenkaan anna Keyxin ja Alkyonen tarinan loppua, vaan muuttaa molemmat jäälinnuiksi ja määrää samalla, että meren oltava täysin myrskytön joka kevät kuukauden ajan, jotta linnut saavat pesiä. Viimeisen viikon aikana on oltava niin tyyntä, että munat kuoriutukoot. Näin kävi. Meri heijasti avaruuden sineä, jäälinnut lepäsivät liikkumatta.
Ovidius esitti jatkuvan muutoksen mailman olemisena. Kaikki on muutosta: synty, kasvu, kukoistus, kuolema… Vaikka oopperassa ei ole minkäänlaista viittausta maailman nykypäivään, niin hakematta tulee mieleen meneillään olevan ilmastonmuutoksen aiheuttama kriisi – paras kukoistus on ohi.
kari.naskinen@gmail.com
