Julkisuudentavoittelu
on raakaa peliä. Jos julkisuuteen sitten pääsee, se vain raaistuu.
Viime viikolla tuli televisiosta erinomainen elokuva Vox
Lux (2018),
joka kertoo kuvitteellisen poplaulajan tiestä huipulle. Tämän
jutun otsikon lainasin Erika
Vikmanin levyltä
Kateus,
joka
on tunnuskappaleena uudessa Kikka!-elokuvassa.
Vox
Luxin laulaja
on Celeste, joka joutuu
koulusurmaajan kohteeksi New Yorkissa, mutta selviää täpärästi
hengissä. Yhdessä vanhemman sisarensa Eleanorin kanssa hän purkaa
vaikeaa traumaansa ja Eleanor tekee liikuttavan laulun, jonka Celeste
esittää kuolleiden luokkakavereidensa
muistotilaisuudessa. Laulusta tulee suorastaan kansakuntaa yhdistävä
hymni ja samalla Celeste nousee suureen julkisuuteen.
Brady
Corbetin käsikirjoittama
ja ohjaama elokuva laajeneekin suureksi yhteiskunnalliseksi
kertomukseksi omasta ajastamme. Siitä tulee kuva maailmasta,
jota leimasivat joukkosurmat, WTC-tornien sortuminen, Donald
Trumpin presidenttikausi,
valeuutiset, julkkisten
palvonta
ja kaikki tämä nykyaikaan muuallakin kuin Yhdysvalloissa liittyvä
vajaamielisyys.
Celeste on elokuvassa kuin Faust, jonka tavoin hänkin myy sielunsa
paholaiselle ja saa palkkioksi suuren menestyksen.
Celeste
kompuroi myös skandaaleissa ja mainetta on korjailtava. Kun
siskokset kerran joutuvat kovaan riitaan, uhkaa Celesten sisko kertoa
kaikille, että hän on varsinaisesti kasvattanut Celesten lapsen ja
että hän on tehnyt kaikki Celesten laulut. Ei haittaa, vastaa
Celeste: ”Voit sanoa ihan mitä haluat, koska ei kukaan nykyisin
tuollaisista sanomisista välitä.” Faktat sivuun ja viihde
pöydälle. ”En halua ihmisten ajattelevan liikaa, pääasia on,
että heillä on kivaa”, sanoo Celeste ja vetää elokuvan
päättävään komeaan konserttiinsa 30 000 ihmistä.
Eikä
tämä koske vain viihdeteollisuutta sinänsä. Kun Amerikan
presidentti puhuu tietoisesti puuta heinää, niin ovathan asiat
karmealla tolalla. Kikan
aikana
painettiin joskus valheita joihinkin lehtiin, mutta Erikan ja Trumpin
aikana on nyt tämä sometouhu, joka lopullisesti on sekoittanut
tiedonvälityksen. Korkeillakin tahoilla totuuden kanssa pelleillään
ja sitä väheksytään. Kun Washington Postiin kirjoittanut
saudiarabialainen
toimittaja-kirjailija Jamal
Khashoggi murhattiin
2018, CIA tuli siihen tulokseen, että tappomääräyksen oli antanut
Saudi-Arabian pääministeri, kruununprinssi Muhammad
bin Salman.
Valkoisen talon virallinen lehdistötiedote kuittasi asian näin:
”Ehkä kruununprinssi on syyllinen, ehkä ei, mutta onko sillä
loppujen lopuksi väliä. Maailma on vaarallinen paikka.”
Elokuvassa
Celeste vertautuu tietyllä tavalla siihen kouluampujaan. Molempien
tavoitteena on maksimaalisen julkisuuden saavuttaminen. Niin oli
11.9.2001 myös Osama
bin Ladenin itsemurhapommittajilla.
Vox
Luxin sisällön
ulkoisena toteuttajana on Celestenä Natalie
Portman,
joka viime vuosina on noussut yhdeksi Hollywoodin
kärkinäyttelijöistä. Hän tekee niin intensiivisen tehokkaan
roolityön, että fiktiivisyydestään huolimatta
elokuva tuntuu syvällä. Maallikon on vaikea tietää, millaisissa
paineissa ja kurimuksissa ovat suureen tähteyteen pyrkivät tai
viihdetähtinä jo olevat. Natalie Portman antaa tästä jonkinlaista
käsitystä.
”Eikä mun tarvitse juoruista välittää,
kun
maineen voi menettää kerran vaan”
Kikka menetti
maineensa, mutta mitä sitten? Voi
olla, että Erika on hieman samassa veneessä, joskin
julkisuustilanne suosii häntä enemmän kuin Kikkaa aikanaan, sillä
sosiaalisen median aikana ketään ei tuomita yksipuolisesti, vaan
siellä kaikki saavat suuresti sekä puolto- että kieltoääniä.
kari.naskinengmail.com
