Kirjamessuilta löysin esittelyvihkosen Günter Grassin grafiikannäyttelystä Tampereen nykytaiteen museossa kesällä 1981. Kun Grass oli jo tuolloin minulle merkittävin kirjailija, kävin tietenkin näyttelyssä, jonka esite oli kuitenkin johonkin hävinnyt. Esitteen kannessa on Grassin piirros Mies kampelassa, joka on ollut kopiona yli 40 vuotta keittiömme seinälle kehystettynä. Leikkasin sen näyttelyn isosta julisteesta, sillä näyttelystä ostettuna grafiikanlehti olisi maksanut liikaa. Sama piirros on Kampela-romaanin (1977) kansikuvana.
Grass on tietenkin paremmin tunnettu kirjailijana – Nobelin kirjallisuuspalkintokin 1999. Kuitenkin hän aloitti kuvataiteilijana, oli kivenhakkaajan opissa Düsseldorfissa 1947, opiskeli Düsseldorfin taideakatemiassa 1948-49 ja Berliinin kuvataidekorkeakoulussa 1953 sekä piti ensimmäisen näyttelynsä Stuttgartissa 1955. Siinä rinnalla kehittyi myös kirjallinen ilmaisu ja ensimmäinen runokirja ilmestyi 1956. Varsinainen järistys alkoi 1959, kun tuli romaani Peltirumpu. Se synnytti sekä kirjallisen että poliittisen skandaalin. Loppuvuodesta 1959 arvostettu Bremenin kirjallisuuspalkinto päätettiin antaa Grassille, mutta Bremenin kaupunginhallitus kielsi palkinnon luovuttamisen, sillä se katsoi Grassin kirjan nuorisolle vaaralliseksi.
Sen sijaan vasemmistoon kallellaan olevien länsisaksalaisten kirjailijoiden Ryhmä 47:n palkintoa Grassille ei voitu estää, vaikka varsinkin sosiaalidemokraatit tuomitsivat Peltirummun herjauksena ja pornografiana.
Tampereen-näyttelyn esitteeseen kirjoittamansa tekstin Grass oli otsikoinut: ”Olenko sitten kirjailija vai graafikko?” Olisi voinut lisätä vielä: vai poliitikko? Kun hän aikaisemmin samana vuonna 1981 oli vieraillut Jyväskylän Talvi -kultuuripäivillä, hän sanoi, ettei siellä monikaan ollut kiinnostunut kirjallisuudesta, vaan kaikki olivat vain kyselleet politiikasta. Eikä ihme, sillä Grass oli jo tullut tunnetuksi SPD:n Willy Brandtin kovana tukijana. Grass oli osallistunut näkyvästi Brandtin vaalikampanjoihin, joiden tuloksena Brandtista tuli liittokansleri 1969. Nobelin rauhanpalkinnon Brandt sai 1971 hänen ponnisteluistaan vahvistaa yhteistyötä Länsi-Euroopassa Etyn kautta ja saavuttaa sovinto Länsi-Saksan ja Itä-Euroopan sosialistivaltioiden välillä. Grassin muita läheisimpiä sosiaalidemokraattitovereita olivat Heinrich Böll ja Siegfried Lenz.
Museonjohtaja Pekka H. Paavolakin ottaa näyttelyvihkosessa esille politiikan. Neuvotellessaan Grassin kanssa näyttelyn saamisesta Tampereelle piti palaveri välillä keskeyttää, koska Grass lähti puhumaan SPD:n vaalitilaisuuteen. Paavola meni mukaan.
OI, KORKEIN KUNINGAS,
SINÄ KIRKKAIN KAIKISTA
Günter Grass (1927 - 2015) oli Ryhmä 47:n jäsen. Samaan ikäluokkaan kuului pari viikkoa sitten kuollut Hans Magnus Enzensberger (1929 - 2022), joka oli keskeisiä kirjailijoita saksalaista kirjallisuutta uudistaneessa Ryhmä 47:ssä. Mukkulan kirjailijakokouksessa hän kävi monta kertaa (myös Grass kävi 1981). Suomi tuli Enzensbergerille tutuksi myös Aulis Sallisen kautta, sillä Sallisen Palatsi-oopperan libreton hän teki yhdessä amerikkalais-itävaltalaisen Irene Dischen kanssa; kantaesitys oli Savonlinnassa 1995.
Palatsi on yksi Sallisen kolmesta kuningasoopperasta. Siinäkin käsitellään valtaa ja sen vääristymiä. Kuningas on kaiken yläpuolella ja näitä tilanteita maailmassa on edelleen:
Oi, Korkein Kuningas.
Sinä kirkkain kaikista,
kuin aurinko ja kuu,
kuin tähtien valo.
Oi, Valtias,
oi, Mahtavin,
vain Sinä olet lämpömme,
ravintomme.
Hän hengittää puolestamme
Hänen suunsa ravitsee meidät
Hänen aivonsa ajattelee puolestamme
Hänen terveytensä on meidän terveytemme.
Toisessa yhteydessä oli Enzensbergerillä sanottavaa meille kaikille aivan tavallisista arkipäivän asioistakin: ”Antiikin ja keskiajan hyveet kuten uskollisuus, urhoollisuus, viisaus, nöyryys ja ritarillisuus ovat monen suruksi katoamassa. Nykyään kardinaalihyveiksi luetaan joustavuus, tiimikyvykkyys ja tehokkuus.” (Älykkyyden sokkeloissa, Savukeidas 2013)
KALOJEN HERRA
Saksa, Saksa, Saksa. Jotta tämä tärkeä kolminaisuus täyttyy, otan tähän vielä Bertolt Brechtin (1898 - 1956), jota parhaillaan iltalukemisenani käyn läpi. Se on kuitenkin oman juttunsa arvoinen, mutta kun tässä on kampelastakin ollut kysymys, niin Brechtkin kirjoitti Balladin kalojen herrasta, ja sanotaan sen olevan eräänlainen taiteilijan omakuva nuoruudesta.
Brecht oli nimenomaan poliittinen kirjailija. Hän pakeni natseja Yhdysvaltoihin, mutta palasi sieltä tultuaan syytetyksi amerikkalaisvastaisesta toiminnasta. Ei kuitenkaan tullut Länsi-Saksaksi muuttuneeseen Saksaan, vaan meni enemmän kotiinsa DDR:n puolelle. Näin hän ei ollut Ryhmä 47:n jäsen, mutta tapasi ehkä Grassia ja Enzensbergeriä, kun Ryhmä 47:n kirjailijat kävivät Itä-Berliinin puolella tapaamassa kollegoitaan.
Grass puolestaan hyödynsi Brechtin teatterikäsitykseen kuuluvaa vieraannuttamisefektiä romaanissaan Kirjailijakokous (1979), jossa virsirunoilijat kokoontuvat 30-vuotisen sodan loppuvaiheissa 1647. Todellisuudessa Grass tarkoittaa Ryhmä 47:n perustamisvuotta 1947, mutta väärällä vuosiluvulla on todellisuus vieraannutettu.
Sekava juttuhan tästä tuli, ja aiheeseen liittyen tein sekavan reissun minäkin kymmenen vuotta sitten. Pyhiinvaellusmatkalla entiseen Danzigin vapaakaupunkiin löysin monen mutkan jälkeen Günter Grassin vanhan kotitalon osoitteessa 13 ul. Lelewela. Danzigissa eli nykyisessä Puolan Gdanskissa nautin myös erinomaisen kampelaillallisen.
kari.naskinen@gmail.com
